KALANEUVOKSEN YRITTÄJÄPERHE VAHVISTAA SUOMEN KALATOIMIALAA OSTAMALLA VIROLAISOMISTEISEN HEIMON KALA OY:N

Kalaneuvos ja Nordic Trout ostavat kalankasvatusta ja -jalostusta harjoittavan virolaisomisteisen Heimon Kala Oy:n. ”Haluamme vahvistaa kotimaisen kalaraaka-aineen saatavuutta ja vauhdittaa viime vuosina hyvin edistynyttä kalajalosteiden vientiä”, Kalaneuvos Oy:n ja Nordic Trout Ab:n hallitusten puheenjohtaja, kalatalousneuvos Veijo Hukkanen sanoo.

Keskustan Sipilä ja Kalmari ovat jättäneet eduskuntaan kirjallisen kysymyksen kalatalouden edistämisestä.

Ympäristövaliokuntaa johtavan Sipilän ja maa- ja metsätalousvaliokuntaa johtavan Kalmarin mukaan ongelmana on, etteivät ympäristölupien viranomaisohjeet ole yksiselitteisiä ja yhdenmukaisia. Myös Itämeri-rehuun perustuvaa kiertotalousratkaisun määrittämistä ja sen ottamista käyttöön tulisi kiirehtiä, sillä tämä parantaisi mahdollisuuksia ympäristöluvan saamiseen.

ELY-keskukset käsittelevät kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmia

Kalastuslain (379/2015) mukaan kalatalousalueen on laadittava ja otettava käyttöön aluettaan koskeva käyttö- ja hoitosuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on turvata alueen kalavarojen kestävä ja monipuolinen tuotto ja käyttö sekä biologinen monimuotoisuus. Käyttö- ja hoitosuunnitelmalla edistetään myös vapaa-ajan sekä kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiä. Suunnitelmat hyväksyy ELY-keskukset.

Tukea hyville hankkeille

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahasto EMKVR tukee hyviä kalatalouden hankkeita, jolla edistetään muun muassa kestävää vesiviljelyä. EMKVR:n rahat ohjataan jokaisen jäsenvaltion hyväksytyn toimintaohjelman kautta. Suomessa EMKVR:n tulevaa toimintaohjelmaa on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä jo pitkään. Jos hyvin käy, rahoituspäätöksiä päästään tekemään kesällä 2022.

Haemme elinkeinopoliittista asiantuntijaa

Suomen kalankasvattajaliitto ry hakee Elinkeinopoliittista asiantuntijaa.
Vahvistamme edunvalvontaamme uudella tehtävällä. Itsenäisessä ja vaikuttavassa tehtävässä vastaat Kalanviljelyalan elinkeinopoliittisesta edunvalvonnasta määriteltyjen osa-alueiden osalta ja toimit osana suomalaista kalataloutta. 

Arvostamme alalle soveltuvaa koulutusta ja asiantuntemusta kalanviljelyn lisäksi elintarvikemarkkinoista sekä ympäristö-, elintarvike-, eläin- ja lainsäädännöstä. Työhön kuuluu jonkin verran matkustamista, joten sinulla pitäisi olla myös matkustusvalmiutta. Kalatalouden järjestötoiminnan sekä sidosryhmien tuntemus katsotaan eduksi. Tehtävään kuuluu liiton viestinnän toteuttaminen ja kehittäminen.