Kymen sanomat 13.1.2019

Virolahden kunta ottaa lupahakemuksiin kantaa maanantaina. Lausuntoehdotuksissa puolletaan vahvasti lupien myöntämistä.

Kalankasvatusta halutaan lisätä Virolahdella — Tuotannon kasvattamisen lisäksi lupaa haetaan uudelle verkkokasvattamolle

Kalojen viljelyä verkkokasvattamoissa Virolahdella harjoittavat Nakarin Kalanviljelylaitos Ky ja Tuuholman Lohi Ky, Kellosalmen Lohi Oy haluavat nostaa nykyisten kasvattamojensa tuotantomääriä. Lisäksi Nakarin Kalanviljelylaitos suunnittelee uutta verkkokasvattamoa Puuluodon edustalle Kavonselälle Virolahdelle.

Yhtiöt ovat jättäneet lupahakemukset Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, joka haluaa Virolahden kunnalta niistä lausunnot. Kunnanhallitus saa maanantaina esitykset lausunnoista, joissa asetutaan vahvasti puoltamaan kaikkien haettujen lupien myöntämistä.

Lisätuotantoa ja talvisäilytystä

Nakarin Kalanviljelylaitoksen uusi verkkokasvattamo tuottaisi vuosittain noin 40 000 kiloa kalaa. Yhtiöllä on nykyisin kolme kasvatuslaitosta Vilkkilän kylän alueella. Lisäkasvatuslupaa haetaan Niemenpään ja Katajaluodon kasvattamoille. Molemmat saavat nykyisin tuottaa 40 000 kiloa kalaa vuodessa, mutta yhtiö haluaisi nostaa molempien tuotantokiintiön 55 000 kiloon.

Yhtiö hakee lupaa myös kalojen talvisäilytykseen Niemenpään ja Katajaluodon sekä mahdollisen uuden Kavonselän kasvattamon verkkoaltaissa.

Tuuholman Lohi hakee nykyiselle Tuuholman verkkokasvattamolle lupaa lisätä tuotantoa 50 000 kilosta 80 000 kiloon vuodessa. Mikäli lupa tuotannon kasvattamiseen myönnetään, altaiden pinta-alaa ja tilavuutta lisätään 60 prosenttia nykyisestä.

Yhtiö haluaa luvan myös säilyttää kaloja talven yli jo toiminnassa olevissa altaissa.

Mittava lisäyshakemus on sisässä myös Kellosalmen Lohella. Yhtiö haluaa lisätä tuotantoaan Kellosaaren ja Tuuholmin välisellä alueella sijaitsevalla kasvattamolla Tuuholman Lohen tavoin 50 000 kilosta 80 000 kiloon vuodessa. Myös Kellosalmen Lohen altaiden pinta-alaa ja tilavuutta pitäisi luvan hyväksynnän jälkeen lisätä 60 prosenttia nykyisestä.

Lupia hakeneiden kasvattamojen altaissa kasvatetaan pääasiassa kirjolohta, mutta osassa myös nieriää ja siikaa.

Paikallinen tuotanto tärkeää

Virolahden kunnanjohtaja Osmo Havuahon ja tekninen johtaja Markku Uskin valmistelemissa lausunnoissa todetaan, että kalankasvattamojen läheisyydessä esiintyy hieman ympäröivää aluetta enemmän sinileviä ja piileviä. Kokonaisuudessaan Virolahden veden laatu on lausuntojen mukaan kuitenkin kohentunut vuodesta 2002, kun jätevedenpuhdistamon vedet on johdettu Haminaan ja Pietarin jätevesien käsittelyä on tehostettu.

Lausunnoissa huomautetaan kalankasvatuksen haittojen olevan pieniä suhteessa lähellä tuotetun ravinnon hyötyihin. Kyseisinä hyötyinä lausunnoissa mainitaan muun muassa kasvatuksen aiheuttama pieni hiilijalanjälki ja vähäinen ravintokuormitus verrattuna proteiinituotannon muihin muotoihin.

Lausunnoissa kiinnitetään huomiota myös paikallisen kalantuotannon tärkeyteen. Kasvatettua kalaa myydään Virolahdella monin verroin enemmän kuin sitä kunnan alueella tuotetaan. Myöntämällä haetut luvat vähennettäisiin lausuntojen mukaan tarvetta rahdata kalaa Virolahdelle esimerkiksi Norjasta ja mahdollisesti Kaakkois-Aasian kautta ympäristön kannalta arveluttavin lentokuljetuksin. Lisäksi kalojen kasvatusmäärän nostolla olisi myönteinen vaikutus alueen talouteen ja työllisyyteen, lausunnoissa todetaan.

https://kymensanomat.fi/uutiset/lahella/055074da-f574-412d-98b5-a3875c3227fe