Hyljesietopalkkio
Maa- ja metsätalousministeriö 23.4.2012
Kala- ja riistaosasto
Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelman 2007-2013 hyljesietopalkkioiden maksaminen
Vesiviljely
Kohderyhmänä ovat vesiviljely-yrittäjät merialueella. Sietopalkkion edellytyksenä on, että yrittäjä on alv-velvollinen, yrittäjällä on voimassa oleva tai hän on sitoutunut tekemään yrityskohtaisen kehittämissuunnitelman seuraavan vuoden aikana sekä on sitoutunut toimittamaan vuosittain tiedot RKTL:lle hylkeiden aiheuttamista vahingoista vesiviljelylle (myös silloin, kun vahinkoja ei ole tapahtunut). Palkkion ehtona on, että yrittäjä pystyy luotettavasti osoittamaan kaloille aiheutuneet vahingot. Lisäksi palkkion maksamisen edellytyksenä on, että yrittäjä on osallistunut maa- ja metsätalousministeriön järjestämään koulutukseen hylkeistä ja Itämeren hyljekantojen hoitosuunnitelmasta. Palkkio maksetaan siltä osin, kun vahinkojen suuruus ylittää 1 500 euron omavastuun yhden kalenterivuoden aikana. Vahingoittuneiden kalojen painohävikki otetaan huomioon palkkion suuruudessa. Maa- ja metsätalousministeriö on ohjeistanut tarkemmin 18.6.2008 antamallaan ohjeella asianmukaisen suojautumisen kriteereistä sekä taloudellisen vahingon arvioinnista.
Hylkeiden kasvatetuille kaloille aiheuttamista vahingoista voidaan kompensoida enintään 100 %, mikäli yrittäjä on suojannut laitokset asianmukaisesti hylkeiltä tai toteuttanut kehittämissuunnitelman mukaiset suojautumistoimenpiteet. Palkkiota ei suoriteta karanneista kaloista.
Hylkeiden kasvatetuille kaloille aiheuttamista vahingoista voidaan kompensoida enintään 50 %, mikäli yrittäjä ei ole asianmukaisesti suojannut laitoksiaan tai toteuttanut kehittämissuunnitelman mukaisia toimenpiteitä hylkeiltä suojautumiseen.
Hylkeiden vesiviljelylle aiheuttamat vahingot käsitellään ja maksetaan kerran vuodessa. Palkkioiden maksamiseen varatut varat on esitetty taulukossa 1. Palkkoihin varattavan määrärahan taso arvioidaan tarvittaessa uudelleen. Mikäli tarkoitukseen varattu määräraha ei riitä, alennetaan korvausprosenttia tasaisesti kaikkien hakeneiden osalta.
Palkkion hakeminen
Vesiviljely-yrittäjät hakevat sietopalkkiota hyljevahingoista tapauskohtaisesti. Yrittäjä todentaa hylkeiden aiheuttamat vahingot vahinkoilmoituslomakkeella (liite 2) tai vastaavalla ja toimittaa ilmoituksen välittömästi vahingon tapahduttua ELY-keskuksen kalatalousyksikölle. Yrittäjä voi täydentää tekemäänsä ilmoitustaan myöhemmin syntyneillä kustannuksilla (esim. kalojen hävittämiseen liittyvien kustannusten, kuten kaatopaikkakustannukset). Lisäksi yrittäjä liittää hakemukseen todistuksen osallistumisestaan koulutukseen hylkeistä ja Itämeren hyljekantojen hoitosuunnitelmasta.
ELY-keskus pyrkii todentamaan paikan päällä kaikki tapaukset tai vaihtoehtoisesti pyrkii saamaan apua muilta viranomaisilta. Mikäli ELY-keskus tai muu viranomainen ei pääse paikan päälle todentamaan vahinkoa, vahingon suuruus arvioidaan yrittäjän täyttämän vahinkoilmoituslomakkeen perusteella.
Mikäli ilmenee aihetta epäillä yrittäjän ilmoittamien hyljevahinkotietojen oikeellisuutta, ELY-keskus voi tehdä esitutkintapyynnön sen tutkimiseksi onko syyllistytty rikoslain 29 luvun 5§:ssä säädettyyn avustuspetokseen.
Palkkiot vuosina 2007-2014 syntyneistä vahingoista voidaan maksaa tämän järjestelmän mukaisesti. Vuonna 2007 tapahtuneet vahingot maksettiin yrittäjien esittämän aineistojen ja arvioiden mukaisesti niiltä osin, kuin ne pystyttiin luotettavasti osoittamaan.
Hakulomake vesiviljelijälle.
Lataa tästä hyljetietokoulutusmateriaali.




