Hyvää ja helppoa

Hunajainen savukala

  • kirjolohifilee
  • juoksevaa hunajaa
  • ripaus suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • savustuspussi

Kuumenna uuni 300-asteiseksi. Voitele filee hunajalla ja ripottele pinnalle suola ja pippuri. Nosta filee savustuspussiin ja sulje hyvin. Aseta pussi suoraan uunin pohjalle ilman mitään alustaa. Savusta noin puoli tuntia.

Kirjolohta Stefanin tapaan

Ota paketti valmiiksi siivutettua kylmäsavukirjolohta. Avaa paketti, kumoa tarjoiluvadille ja vie pöytään.

Lasimestarin kirjolohi

  • 400 g graavikirjolohta
  • 1 dl etikkaa
  • 1 1/4 dl sokeria
  • 2 dl vettä
  • 2 puna- tai tavallista sipulia
  • 6-8 kokonaista neilikkaa
  • valkopippuria
  • mustapippuria
  • raakaa porkkanaa
  • piparjuurta
  • laakerinlehteä

Keitä vesi-sokeri-etikkaliemessä neilikat, murskatut pippurit ja laakerinlehti. Paloittele graavattu, suolaantunut kirjolohi sopiviksi haarukkapaloiksi ilman nahkaa. Laita palat kerroksittain sipulin, porkkanapalojen ja piparjuurilastujen kanssa kannelliseen tarjoiluastiaan ja kaada jäähtynyt etikkamausteliemi päälle. Lasimestarin kirjolohi on valmista 2-3 vuorokauden kuluttua.

Loimukirjolohi

  • 1 1/2 kg kirjolohifileetä
  • 2 rkl karkeata suolaa
  • sitruunapippuria

Ripottele suola fileelle ja anna suolaantua viileässä pari tuntia. Mausta sitruunapippurilla. Kastele loimulauta ja aseta kalafilee(t) laudalle nahkapuoli lautaa vasten ja kiinnitä puunauloilla. Aseta loimulauta 20-40 sentin etäisyydelle avotulesta ja käännä lautaa loimutuksen aikana pari kertaa, jotta kala kypsyy tasaisesti.

Maun ja värin korostamiseksi voit sivellä pari kertaa pintaa voisulalla kypsennyksen aikana. Kala on kypsää, kun liha alkaa halkeilla. Loimutusaika on fileiden koosta riippuen noin 35-45 minuuttia. Irrota puunaulat ja tarjoa kala suoraan laudalta uusien perunoiden, salaatin ja kermaviilikastikkeen kera.