Illanistujaisiin naposteltavaa
Grillikirjolohi foliossa
- 600 g kirjolohifileetä
- 1 purjo viipaleina
- iso pala foliota
Marinadi:
- 2-3 rkl rypsiöljyä
- 2 rkl sitruunamehua
- 1 rkl soijakastiketta
- 1 tl sitruunapippuria
- 1 tl kuivattua basilikaa
Aseta kalafilee öljytylle folioarkille nahkapuoli alaspäin. Sekoita marinadin ainekset ja valuta se kalan päälle. Anna maustua noin tunnin ajan. Lisää kirjolohen ympärille purjorenkaat.
Kypsennä kirjolohifilee foliossa grillissä tai uunissa noin puolen tunnin ajan tai kunnes kala on kypsää. Kypsymisaika riippuu kalan paksuudesta.
Kirjolohi-kasvisvartaat
- 600 g kirjolohifileetä
Marinadi:
- 3/4 dl rypsiöljyä
- 3/4 dl sitruunamehua
- 1 rkl hunajaa
- 1 tl kurkumaa
- 1 tl aromisuolaa
- 1 tl yrttiseosta
- 1/2 tl valkopippuria
Kasvikset:
- kesäkurpitsapaloja
- kirsikkatomaatteja tai tomaattikuutioita
- pieniä herkkusieniä
Lisäksi:
- varras- tai bambutikkuja
Leikkaa kala noin kolmen sentin kuutioiksi. Sekoita marinadin ainekset ja laita kalapalat marinadiin maustumaan noin tunniksi. Pujota varrastikkuihin tai liotettuihin bambutikkuihin vuorotellen kala- ja kasvispalat, jotka on myös pyöräytetty marinadissa. Kirsikkatomaatit voit pistellä haarukalla ennen vartaisiin panoa. Grillaa noin 6 minuuttia välillä käännellen ja marinadilla sivellen.
Kirjolohiohukaiset, 10 kpl 
Lettutaikina:
- 5 dl maitoa
- 2,5 dl vehnäjauhoja
- 2 munaa
- 2 rkl öljyä tai voisulaa
- 1/2 tl suolaa
Paistamiseen:
- voita tai margariinia
Täyte:
- 500 g savustettua kirjolohta
- 3 dl kalaliemessä keitettyä riisiä (n. 1 dl raakaa riisiä)
- 2 dl juustoraastetta
- 2-3 dl ranskankermaa
- 6 rkl kaprista
- 6 rkl tillisilppua sitruunapippuria
Päälle:
- 1-2 dl juustoraastetta
Sekoita kaikki ohukaistaikinan ainekset ja anna turvota 1/2-1 tuntia. Paista suuriksi ohukaisiksi. Perkaa kala nahattomaksi ja ruodottomaksi ja pilko pieneksi. Sekoita kaikki täytteen ainekset.
Täytä letut ja taita ne kolmioiksi tai rulliksi ja nosta uunivuokaan. Ripota juustoraastetta päälle ja kuumenna 225-asteisessa uunissa tai mikrossa, kunnes juusto sulaa.
Kirjolohipatee ja sitruunakastike, 6 - 8:lle
Vuoan vuoraukseen:
- 400 g viipaloitua graavilohta
- alumiinifoliota
Vuokaan:
- 8 dl perunasosetta jauheesta
- 1 dl ruohosipulisilppua
- 400 g nahatonta kirjolohifileetä
- suolaa
- ripaus pippurisekoitusta tai mustapippuria
Sitruunakastike:
- 4 dl kalalientä kuutiosta tai fondista
- 4 rkl sitruunamehua
- 4 tl perunajauhoja + tilkka vettä
- 1 dl sitruunamelissasilppua
- 1 dl tillisilppua
- tilkka ranskancremeä tai -kermaa
Vuoraa noin 1,2 litran pitkulainen (kakku)vuoka ensin foliolla ja sitten ohuilla graavilohiviipaleilla limittäin molemmin puolin siten, että sekä folion että kalan reunat roikkuvat muutaman sentin reunan yli. Valmista perunasose jauheesta ohjeen mukaan ja sekoita siihen ruohosipulisilppu ja hiukan pippuria. Painele puolet perunasoseesta tiiviisti vuokaan.
Aseta päälle vuoan pituinen nahaton kirjolohifileen pala ja mausta se suolalla ja pippurilla. Painele loppu perunasose päälle. Käännä kalaviipaleiden päät pateen yli ja ummista folio. Pane vuoka suurempaan uunivuokaan ja kaada siihen kuumaa vettä noin 3-4 sentin korkeudelta. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Kumoa patee vuoasta ja anna jäähtyä. Leikkaa patee folion läpi viipaleiksi alkupalalautasille.
Kuumenna kalaliemi ja sitruunamehu kattilassa. Sekoita perunajauhot vesitilkkaan ja sekoita kuumaan liemeen, anna kiehahtaa, mutta älä keitä. Lisää vihantasilput ja ranskancreme. Tarjoa patee kylmänä alkuruokana kuuman kastikkeen kera.
Kirjolohipizza, 2 kpl
Pohja:
- 1 dl vettä
- 15 g hiivaa
- 1/2 tl suolaa
- 2 rkl öljyä
- 2 1/2 dl vehnäjauhoja
Täyte:
- 2 dl mozzarellaraastetta
- 6-8 viipaletta kylmäsavukirjolohta
- 1 punasipuli
- 3-4 tomaattia
- 2 dl cheddarjuustoraastetta
- (oreganoa tai pizzamaustetta)
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja kaaviloi kumpikin ohueksi, pyöreäksi levyksi. Nosta pizzapohjat pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota peitettynä 20-30 minuuttia.
Ripota mozzarellaraaste pohjien päälle. Päällystä pohjat sen jälkeen ohueksi viipaloidulla sipulilla, tomaateilla ja kylmäsavukirjolohella. Ripota cheddarraaste päällimmäiseksi (ja halutessasi yrttiä). Paista pizzoja 250-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia. Tarjoa pizzat kuumina, mutta ne maistuvat hyviltä myös kylminä.
Kirjolohitäyte uuniperunoille, neljälle
- 400 g tuorejuustoa, esim. valkosipuli
- 100 g kylmäsavu- tai graavikirjolohta
- 100 g kirjolohen mätiä
- 1-2 rkl sitruunamehua
- 1 dl ruohosipuli-tillisilppua
- ripaus pippurisekoitusta tai mustapippuria
- (tilkka ruokacremeä tai -kermaa)
Paloittele kala pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi. (Ohenna kastike tarvittaessa tilkalla ruokacremeä tai -kermaa). Tarjoa uuniperunoiden kanssa.
Kesän vihreä kirjolohipiiras, 8-12:lle
Pohjataikina:
- 1 1/4 dl perunasosetta
- 125 g margariinia tai voita
- 2 1/2 dl vehnäjauhoja
- 1 1/2 tl leivinjauhetta
Täyte:
- 300 g graavikirjolohta
- 1 tlk kermaviiliä
- 2 munaa
- 1 rkl vehnäjauhoja
- 3 dl juustoraastetta
- 100 g pakastettua pinaattia tai nokkosta
- 1/2-1 tl sitruunapippuria
- 1 tl yrttisekoitusta, esim. Provence tai yrttitarhan sekoitusta
Sekoita perunasoseeseen pehmeä rasva ja jauho-leivinjauheseos. Taputtele taikina halkaisijaltaan noin 25 cm:n piirasvuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Leikkaa kirjolohi pienen pieniksi kuutioiksi ja levitä puolikypsälle pohjalle.
Sekoita kermaviiliin munat, jauhot, juustoraaste, sulatettu ja valutettu pinaatti ja mausteet. Levitä täyte kirjolohipalojen päälle. Paista vielä 20-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Huomaa, että kirjolohen suolaisuus vaikuttaa sitruunapippurin määrään. Jos kala on kovin suolaista, suolaa ei tarvita lainkaan.



