Salaatteja
Kirjolohisalaatti ja nopea cesar kastike
Kirjolohifile
1 sitruuna
4 valkosipulinkynttä
1 dl oliiviöljyä
suolaa
rose´pippuria
Lisäksi:
jäävuori- tai lehtisalaattia
vihanneksia esim. porkkanaa, lanttua
Patonkia tai leipäkrutonkeja
Laita kirjolohifile vuokaan ja kaada oliiviöljy sekä sitruunan mehu päälle. Mausta suolalla ja rosepipppurilla. Kypsennä kala 180 asteisessa uunissa n. 20 min. Irrota esim. haarukan avulla kypsästä kirjolohifileestä paloja, niin että nahka jää tähteeksi. Laita palat astiaan hetkeksi jäähtymään ja tee seuraavaksi kastike sekä salaattipeti kalalle valmiiksi.
Nopea Cesarkastike
2 dl majoneesia
1 valkosipulinkynsi
1 anjovisfilee (purkista)
2 rkl raastettua parmesaania
1 tl rouhittua mustapippuria
Hienonna anjovis ja valkosipuli. Sekoita sitten suurehkossa kulhossa kaikki kastikeainekset keskenään.
Revi ja pese salaatti sekä pilko vihannekset pieniksi ("tulitikuiksi") lisää ne edelleen salaattikastikkeeseen. Sekoita nostellen Cesarkastike, salaatti ja vihannekset keskenään.
Laita salaattipedin päälle kirjolohenpalaset ja tarjoile leipäkrutonkien (pannulla paahdettujen leipäpalojen) tai tuoreen patongin kanssa.
Graavikirjolohi-hunajamelonisalaatti

4 ruokailijalle
- 2 hunajamelonia
- 1-2 amerikansalaatin lehteä
- 4 herkkusientä
- 1-2 tomaattia
- 300 g graavattua kirjolohta
Mätikastike:
- 2 dl ranskankermaa
- 200 g kirjolohen mätiä
- mustapippuria
Halkaise hunajamelonit pituussuunnassa kahtia ja poista siemenet. Leikkaa puolikkaiden pohjasta pala pois, jotta ne pysyvät pystyssä. Poista hedelmäliha lusikalla tai palloraudalla kovertaen ja paloittele. Suikaloi amerikansalaatti, viipaloi herkkusienet, lohko tomaatit ja suikaloi kirjolohi. Leikkaa halutessasi melonin puolikkaisiin sahalaita.
Laita ainekset kerroksittain melonin puolikkaisiin. Sekoita kastiketta varten ranskankerma ja mäti ja mausta seos rouhitulla mustapippurilla. Tarjoa kastike erikseen. Aseta hunajamelonin puolikkaat valmiiksi lautasille ja tarjoa alkuruokana tai iltapalana.
Kirjolohimelonisalaatti
neljälle
- 400 g amerikansalaattia
- 1 verkko- tai hunajameloni
- 12 retiisiä
- 8 herkkusientä
- 2 lehtisellerin vartta
- 1/2 fenkolia
- 300 g graavi- tai kylmäsavukirjolohta
- (endiiviä)
Kastike:
- 1/2 dl balsamiviinietikkaa
- 1/2 dl puristettua appelsiinimehua
- 1/2 dl (oliivi)öljyä
- suolaa
- mustapippuria
Suikaloi amerikansalaatti. Halkaise meloni, poista siemenet ja koverra sisus palloraudalla tai pikkulusikalla pieniksi palloiksi. Viipaloi retiisit, herkkusienet ja lehtisellerin varret sekä kuutioi fenkoli. Leikkaa kirjolohi suikaleiksi. Laita kaikkia aineita kerroksittain lautasille tai salaattikulhoon. Korista halutessasi endiivillä. Sekoita kastikeainekset ja valuta salaatille. Salaatti sopii kevyeksi lounaaksi tai alkusalaatiksi. Jos tarjoat salaattia alkuruokana, riittää puolet annetuista määristä.
Kylmäsavusalaatti
- 1 iso omena
- 1 maustekurkku
- purjoa
- 100 g herneitä
- 200 g kylmäsavukuutioita kirjolohesta
Kuutioi omena, maustekurkku ja purjo. Lisää joukkoon herneet ja kylmäsavukuutiot. Kastikkeeksi voi valmistaa kermaviili-, majoneesi- tai sinappikastikkeen runsaalla tillillä höystettynä. Salaatti sopii myös pakastettavaksi.
Savukalasalaatti
4 annosta
- 1/4 kerä amerikansalaattia
- 4 keitettyä perunaa
- 2-4 kovaksi keitettyä munaa
- 100 g kiehautettuja pakastepapuja
- 400 g perattua lämminsavukirjolohta
- 5 cm pala purjoa renkaina
- 1 punasipuli ohuina viipaleina
- mustia oliiveja
Kastike:
- 2 dl ranskankermaa
- 2-3 rkl chilikastiketta
Vaihtoehtona yrteillä maustettu öljykastike
Suikaloi salaatti, kuori ja viipaloi perunat, kuori ja lohko munat ja paloittele kirjolohi pieniksi paloiksi. Kokoa aineksista salaatti kerroksittain vadille tai neljälle lautaselle. Sekoita kastikeainekset ja tarjoa eri astiasta.
Sitrusmarinoitu kirjolohisalaatti
4 annosta
- 300 g kirjolohisuikaleita
Marinadi:
- 1/2 dl puristettua appelsiinimehua
- 1/2 dl puristettua sitruunamehua
- 1/2 tl suolaa
Salaattiin:
- 1/2 kerää amerikansalaattia
- 1 (veri)greippi
- 1 appelsiini
- 1 sitruuna
Kastike:
- 1/2 dl marinadia
- 1/2 dl öljyä
- 1/2 tl suolaa
- 1/4 tl valkopippuria
- 1 tl kirveliä
- 1 tl sokeria
Sekoita marinadin ainekset ja anna kirjolohisuikaleiden maustua siinä yön yli. Suikaloi amerikansalaatti vadille tai neljälle lautaselle. Kuori hedelmät, poista kovat kalvot ja paloittele lohkot saksilla salaattiin. Nosta kalasuikaleet päällimmäiseksi. Koristele sitruunaviipaleilla. Sekoita kastikeainekset ja valuta kastike salaatille.



