Vesiviljely

Kalanviljelyelinkeino Suomessa

Vesiviljely on vesieliöiden kuten kalojen, nilviäisten, äyriäisten ja vesikasvien kasvattamista. Suomessa vesiviljelyllä on kalataloudessa huomattavasti suurempi merkitys kuin Euroopan maissa yleensä.  Suomessa vesiviljely on lähinnä kalan- ja ravunkasvatusta.Meillä vesiviljelyn tuotannon arvo on tällä hetkellä suurempi kuin ammattikalastuksen saaliin arvo. Vesiviljelyn päätuote on ihmisravinnoksi kasvatettava kala. Merkittävää meillä on myös kalanpoikasten tuotanto istutuksiin luonnonvesien kalakantojen ja kalastusmahdollisuuksien ylläpitämiseksi.

Elintarvikkeeksi Suomessa viljellään eniten kirjolohta (n. 95%) ja toiseksi eniten siikaa. Lisäksi viljellään taimenta, nieriää ja sampea. Istutuksiin tuotetaan yli 20 kala- ja rapulajin poikasia. Pääosa istukaspoikasista petomaisia lohikakoja kuten lohta, taimenta ja nieriää.  Siikaa, kuhaa ja harjusta kasvatetaan lähinnä luonnonravintolammikoissa istutuksiin.
Kymen sanomatr RKTL istutus 2010 
Kuva:Kymen Sanomat arkisto

Tuotantorakenne

Tuotantomalli on rakentunut sellaiseksi, että elävän kalan virrat kulkevat sisämaasta merelle. Poikaset sekä istutuksiin että ruokakalan tuotantoon kasvatetaan sisävesissä. Ruokakalan loppukasvatuksesta yli 80 % tapahtuu merialueella, minne myös merkittävä osa istukkaista istutetaan.

Laitosten määrä

Vesiviljelyrekisteriin ilmoitettuja vesiviljelylaitoksia tai tuotantoyksiköitä oli vuonna 2009 yhteensä 515 kpl (600 kpl/2003), joista merialueella noin 141 kpl  (160kpl/ 2003) (ruokakalalaitoksia 126 kpl (154 kpl/2003), poikaslaitoksia 14 kpl (9 kpl/2003)) ja sisävesialueella 374 kpl (450kpl/2003) (ruokakalalaitoksia 61 kpl (69 kpl/2003), poikaslaitoksia 89 kpl (95 kpl/2003), luonnonravintolammikoita 227 kpl (294 kpl/2003).

(Lähde: EVIRA Kalanviljelylaitosten valvontaopas ja http://www.rktl.fi/tilastot/vesiviljelytilastot/vesiviljely/ )

 

Suomessa vesiviljelyä harjoittavat

  • kaupalliset yksityiset yritykset (ruokakala- ja poikaslaitokset, luonnonravintolammikot)
  • valtio (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos)
  • yhteisöt (maatalouskeskusten laitokset)
  • velvoitelaitokset (voimalaitosten omistamat kalanviljelylaitokset)

 

 KANSALLISEN VESIVILJELYOHJELMA 2015

Kansallinen vesiviljelyohjelma 2015 on valtioneuvoston 18.6.2009 hyväksymä periaatepäätös, jonka tavoitteena on parantaa elinkeinon kilpailuedellytyksiä ja huolehtia toiminnan kestävyydenvarmistamisesta. Tämä edellyttää, että vesiviljelyä koskevat elinkeino- ja ympäristöpolitiikatsovitetaan yhteen siten, että ne muodostavat elinkeinon ja ympäristönsuojelun kannaltajohdonmukaisen kokonaisuuden. Vesiviljelyn kannalta voimassa olevat keskeiset valtioneuvostonperiaatepäätökset ovat 23.11.2006 annettu vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 sekä 26.4.2002annettu Suomen Itämeren suojeluohjelma. Vuoden 2009 lopussa hyväksyttävät alueellisetvesienhoitosuunnitelmat vaikuttavat osaltaan elinkeinon toimintaedellytyksiin.

Vesiviljelyohjelma on laadittu maa- ja metsätalousministeriön asettamassa vesiviljelynkehittämisryhmässä. Ryhmä koostuu vesiviljelyelinkeinon, ympäristöministeriön, Lounais-Suomenympäristökeskuksen, Länsi-Suomen ympäristölupaviraston, Riista- ja kalataloudentutkimuslaitoksen, TE-keskusten ja maa- ja metsätalousministeriön edustajista. Ohjelmassa esitetytlinjaukset ja toimenpiteet koskevat Manner-Suomea. Ahvenanmaan maakunta kehittäävesiviljelyelinkeinoa maakuntansa alueella itsehallintolain mukaisesti.

Ohjelman tavoitteet

- Luoda kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö vesiviljelyelinkeinolle
- Sovittaa yhteen vesiviljelyä koskevat elinkeino- ja ympäristöpolitiikat
- Luoda edellytykset tuotannon kestävälle kasvulle ja monipuolistamiselle sekä nykyistäsuuremmalle omavaraisuudelle viljellyissä lohikaloissa
- Alan ympäristöosaamisen ja teknologisten innovaatioiden kehittäminen ja käyttöönotto
- Hyvän kalaterveystilanteen hallinta 

Lataa tästä kansallinen vesiviljelyohjelma

Ohjelman esittelyä:

Timo Halonen, MMM

Erkki Kaukoranta, L-S Ympäristökeskus

Unto Eskelinen RKTL


 

Muita linkkejä:

Kalastuksen valtiontukien suuntaviivat

Kalastuksen vähämerkityksellinen tuki

www.finnpartnership.fi/default.asp?docId=12517

www.finnpartnership.fi/matchmaking