Vesiviljelyä koskevia uutisia ja tiedotteita

Helmikuu

 

Iktyonomikoulutus säilytettävä
tiedote 6.2.2012

Suomen Kalankasvattajaliito sai tiedoksi, että Turun ammattikorkea koulu on luopumassa Iktyonomitutkinnon järjestämisestä.  Esitän Suomen Kalankasvattajaliiton kannanoton em. asiasta.

Iktyonomitutkinnon ja koulutusnimikkeen säilyttäminen selkeänä opintolinjana Turun ammattikorkeakoulussa on Suomen Kalankasvattajaliiton mielestä erityisen tärkeää.

Perustelumme on esitetty alla.

 

  • Pääosa vesiviljelyn elinkeinoharjoittajista toimii Varsinais-Suomen alueella. Koulutus takaa jatkuvuuden alalla. Turun AMK järjestää ainoana Suomessa koulutuksen joka johtaa Iktyonomitutkintoon.
  • Vesiviljelyn harjoittaminen takaa työllisyyden myös syrjäisillä seuduilla kuten saariston alueella.
  • Kalatalouselinkeino on vakaassa kasvussa. Kalanjalostuksen ja kaupan yhteenlasketut tuotot ovat tasaisesti kasvaneet ja yli kaksinkertaistuneet viimeisen 12 vuoden aikana ja ala tulee edelleen tulevaisuudessa kasvamaan. Myös vesiviljelyn kannattavuus on viime tutkimuksien mukaan huipussaan (Kalatalouden toimialakatsaus vuonna 2008, RKTL). Tämä tuo uusia työpaikkoja alalle. Jo nyt kalanviljely- ja kalanjalostussektorit työllistävät merkittävän osan iktyonomeiksi valmistuneista. Erityisesti kalatukkukauppa on työllistänyt viime vuosina entistä enemmän (Kalatalouden toimialakatsaus vuonna 2008, RKTL).
  • Tutkintonimike "iktyonomi" tulee säilyttää mm. syystä että termi on tunnettu ja sitä osataan tehokkaasti käyttää työmarkkinoilla mm. rekrytoinnissa. Nimenomaan rekrytointi tulee lähitulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi työllisyyden kasvaessa ja suurten ikäryhmien siirtyessä eläkkeelle.
  • On hyvin tärkeää että koulutusjärjestelmän kautta taataan kalatalousalan korkea koulutustaso maassamme. Tämä osaltaan takaa sen että kala elintarvikkeena toimitetaan korkealaatuisena kuluttajille. 

 Kunnioittaen,

 

 Anu Toivonen, Suomen Kalankasvattajaliitto

 

 

 

 

Tammikuu 2012

 

Kalankasvatus käy vähiin Uudellamaalla

YLE 14.1.2012

Jäljellä olevien yrittäjien toimilupia supistetaan jatkuvasti, vaikka toiminta on täyttänyt sille asetetut ympäristövaatimukset jo muutama vuosi sitten. Alalle laaditaan nyt uusia pelisääntöjä, jotta kotimaisen kalan tuotantoa saataisiin kasvatettua.

Robert Hindsberg käy puolen tunnin venematkan päässä sijaitsevalla kalankasvatuslaitoksellaan muutaman kerran viikossa.

Vielä 90-luvulla Uudenmaan rannikolla toimi pitkälle toistakymmentä ruokakalankasvattajaa. Nyt yrittäjiä on enää kaksi, molemmat Loviisassa, eikä heidänkään leipä irtoa helposti. Toiminnalle pitää hakea uusi ympäristölupa muutaman vuoden välein, kertoo loviisalainen kalankasvattaja Robert Hindsberg Semilax Oy:stä.

Katso uutinen:

http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1326725611132&language=fi

Lue koko artikkeli  http://yle.fi/alueet/helsinki/2012/01/kalankasvatus_kay_vahiin_uudellamaalla_3173604.html 

 

Hylkeiden kalankasvatukselle aiheuttamat vahingot vuonna 2010

RKTL työraportteja 2011

Suomessa kasvatettiin vuonna 2010 yhteensä noin 11,8 miljoonaa kiloa ruokakalaa. Koko maan ruokakalasta 84 % (9,8 milj. kg) kasvatettiin merialueilla. Kalankasvatus merialueilla on lähes yksinomaan verkkoaltaissa tapahtuvaa ruokakalan kasvatusta. Vuonna 2010 koko merialueella hylkeiden kalankasvatukselle aiheuttamat vahingot arvioitiin kalamäärinä yhteensä 389000 kg:ksi ja kala- ja kassivahinkojen arvoksi koko merialueella arvioitiin yhteensä 1537000 euroa. Vahingot aiheutuivat hylkeiden tappamista, vahingoittamista tai karkuun päästämistä kaloista sekä kassivahingoista. 

Valtaosa vahingoista tapahtui Ahvenanmaan aluella, mihin keskittyi yli puolet (54 %) merialueiden ruokakalantuotannosta vuonna 2010. Vuonna 2010 hylkeiden aiheuttamat kalavahinkojen kilomäärät sekä arvio kala- ja kassivahinkojen arvosta olivat huomattavasti suuremmat kuin vuonna 2009, mutta samaa suuruusluokkaa kuin vuonna 2008. Vahinkojen rahallinen arvo suhteessa kalavahinkojen kilomääriin oli aiempaa suurempi, johtuen mm. ruokakalan korkeammasta tuottajahinnasta vuonna 2010.

Lue koko julkaisu (pdf)
 

Uhanalaisen tonnikalan tulevaisuus näyttää valoisammalta -
viljelyssä edistysaskel

Uhanalaisen sinievätonnikalan tulevaisuutta turvataan viljelyllä. Eurooppalaistutkijat onnistuivat kasvattamaan kilon painoisen sinievätonnikalan kalanviljelylaitoksessa Espanjan Fuentesissa.
Lataa tästä artikkeli 

Lue aiheesta lisää http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/uhanalaisen+tonnikalan+tulevaisuus+nayttaa+valoisammalta+ndash+viljelyssa+edistysaskel/a744151#.TvbViZC--i0.facebook