Kalankasvatukselle heltiää niukasti lupia, vaikka WWF suosittelee kotimaisen kirjolohen syömistä

WWF suosittelee kotimaisen kirjolohen syöntiä eli se on noussut järjestön vihreälle listalle pienentyneen ympäristökuormituksen takia. Kuluttajien kalanälkä kasvaa. Vielä 1990-luvulla Suomessa kasvatettiin 20 miljoonaa kiloa lohikaloja. Nyt määrä on enää 13 miljoonaa kiloa.

Yrittäjä tuskastui: WWF:n suosittelema kotimainen kala jumittui lupaprosessiin – Suomessa syödystä kalasta 82% ulkomaista

Kotimaiset kalankasvattajat haluaisivat nostaa kotimaisen kalan osuutta suomalaismarkkinoista. Tällä hetkellä Suomessa syödystä kalasta kaikkiaan 82 prosenttia on tuotu ulkomailta, kun vielä 1980-luvun alussa puolet Suomessa syödystä kalasta oli kotimaista.