Ympäristötehokas kalankasvatus ja ympäristövaikutusseurantajärjestelmän kehittäminen

Luonnonvarakeskuksen kalankasvatuksen ympäristötehokkuutta edistävä ja toimintaedellytyksiä parantava hanke on saatu päätökseen. Hankkeen yleistavoitteena oli parantaa kalankasvatuksen ympäristötehokkuutta sekä ympäristöarviointimenetelmiä. Hankkeessa pilotoitiin lisäksi monitorointiin perustuvaa tuotannonohjauslaitteistoa avomeriolosuhteissa. Suomen vesistöissä olevan potentiaalin hyödyntämiseksi on etsitty uudenlaisia lähestymistapoja myös kalankasvatukseen. Kansallisessa sijainninohjaussuunnitelmassa on tunnistettu vesiviljelylle sopivia tuotantoalueita ja mallinnettu tuotantomääriä niin, että vesialueiden ekologia ja muu käyttö ovat sopusoinnussa…

Sininen biotalous hallituksen toimenpideohjelmassa

Liitto lähetti kesällä hallitusneuvotteluita varten kansanedustajille Kalanviljely –Sininen biotalous -taustamuistion ja se on huomioitu erittäin hienosti hallituksen toimenpideohjelmassa ja otettu kärkihankkeisiin. Vesiviljelyllä on ensimmäistä kertaa alan historiassa hallituksen erittäin vahva ohjaus ja tuki sekä selkeä päämäärä, kasvu. Tulevina vuosina tulemme vaikuttamaan erittäin aktiivisesti siihen että hallituksen kirjaukset toimenpiteistä, viedään kaikilla tahoilla eteenpäin. Tavoite on saavuttaa…