Romosomeja ja ruokintaa rannikolla: Triploidi vs. Diploidi kirjolohi, siian ja kuhan ruokinta verkkoaltaissa.

Jari Riihimäki, Markku Vaajala, Pekka Latikka, Miika Raitakivi, Harri Vehviläinen, Markus Kankainen, Juha Koskela, Matti Janhunen, Jari Niukko | Luonnonvarakeskus (Luke)

Pia Lindberg-Lumme | Growth4Blue Consulting Ky

Antti Forsman | Ammattiopisto Livia

Vesiviljelyn innovaatio-ohjelmassa pyritään uusia kalankasvatusmenetelmiä ja kalalajeja kehittämällä nostamaan tuotannon arvoa kokeellisella toiminnalla. Paraisten (Ammattiopisto Livia), Korppoon (Heimo Kala Oy) ja Rymättylän (Häverön Lohi Oy) vesiviljely-yritysyhteistyölaitoksilla on kuluneella kasvukaudella aloitettu kahden merikesän kestävä kirjolohitutkimus. Rymättylässä tutkitaan myös siian ruokintaa. Paraisilla ja Rymättylässä on lisäksi jatkettu kuhan meriverkko-allastutkimuksia.

Koeasetelmien suunnittelua ja rakentelua Rymättylässä.

Kirjolohen sukukypsyyden säätelyyn on monia menetelmiä, kuten valintajalostus, tuotannon rytmitys ja erilaiset valo- ja muut tekniset käsittelyt. Yksi varmimmista tavoista tuottaa täysin sukukypsymättömiä parvia kevään markkinoille on kromosomiston kolminkertaistaminen (triploidia). Triploidien kirjolohien tuotanto-ominaisuuksien on kuitenkin havaittu eroavan perinteisistä diploideista täysnaaraista (katso juttu alla ). Aiemmassa tutkimuksessa havaittiin eroja ploidi-ryhmien välillä, mutta koeasetelmassa ei kyetty erottamaan ruokinnan ja kasvuolosuhteiden vaikutusta erojen syntymiseen eikä mahdollisia tekijöitä ennen viimeistä merikasvukautta. Keväällä 2019 käynnistettiinkin tutkimusasetelma, jossa samasta emokalastosta tehtyjä diploideja ja triploideja 1-v. kirjolohia (40 g) kuljetettiin kahdelle eri Luken vesiviljely-yritysyhteistyölaitokselle (Heimon Kala Oy Korppoossa ja Häverön Lohi Oy Rymättylässä) verkkoaltaisiin samanlaisina koeasetelmina, joissa kaloja ruokitaan ruokahalun mukaan. Koe jatkuu vuoden 2020 loppuun. Lisäksi Ammattiopisto Livian Paraisten yhteistyölaitoksella kerätään havaintoja samasta koeasetelmasta altaissa.

Siian ruokinnan optimointiin verkkoaltaissa liittyy paljon avoimia kysymyksiä, kuten esimerkiksi olisiko viisautta säätää ruokinta-ajankohtia ja määriä vuodenajan mukaan (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/79625/Niinikorpi_Anu-Emilia.pdf?sequence=1&isAllowed=y). Luken Rymättylän yritysyhteistyölaitoksella rakennettiin keväällä 2019 koeasetelma, jossa toiselle merikasvukaudelle lähtevät siiat (260 g) ruokitaan joko taulukkoa noudatellen tai saavat itse päättää koska ja kuinka paljon syövät pellettien läpimenoa tarkkailevan ruokahaluun mukautuvan Aquasmart-laitteiston avulla: https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/536644/raportti288.pdf?sequence=1&isAllowed=y ja http://www.aq1systems.com/uploaded/271/13510010_34aq300broc_lores.pdf

Aquasmart-laitteiston pellettejä laskeva suppilo siikojen verkkoaltaassa.

Jos siian ruokinnan optimointiin verkkoaltaissa liittyy joitakin avoimia kysymyksiä, niin kuhan kohdalla voidaan sanoa ettei muuta olekkaan. Rohkaistuneena viime vuoden tuloksista, joissa kuhat saatiin kasvoivat hyvällä rehukertoimella, Paraisilla testataan vaikuttaako syyssiirto kiertovedestä mereen positiivisesti ruokinnan onnistumiseen, ja Rymättylässä kyetäänkö edellämainitulla ruokahaluun muokkautuvalla laitteistolla keräämään tietoa myös kuhista.

Aquasmart-laitteisto valmiina ruokkimaan kalojen tahtiin.

Triploidikirjolohesta laatufilettä kevääseen

Matti Janhunen, Harri Vehviläinen, Juha Koskela, Markus Kankainen | Luonnonvarakeskus (Luke)

Antti Forsman | Ammattiopisto Livia

Suomalaiset kirjolohenkasvattajat ovat enenevässä määrin kiinnostuneita sukukypsymättömän triploidikalan käytöstä, koska se voisi tarjota mahdollisuuden tuottaa suurikokoista ja korkealaatuista fileetä vuoden ympäri. Vesiviljelyn innovaatio-ohjelmassa järjestettiin koeasetelma triploidien kirjolohien laadun ja tehokkuuden tutkimiseksi, koska tällaisen kalamateriaalin tuotanto-ominaisuuksista kotimaisissa olosuhteissa ei ole ollut toistaiseksi raportoitua tietoa.

Suomen ruokakalaksi kasvatetun kirjolohen vuosituotannosta (n. 13,6 milj. kiloa vuonna 2017) perataan nykyisin yli 60 % loka-joulukuun aikana. Keskeisiä syitä keskitetylle perkuuajanjaksolle ovat talvehtimiseen liittyvät riskit, talvehtimispaikkojen puute sekä sukukypsyvien kalojen lihanlaadun heikentyminen kevättä kohti mentäessä. Teurastusten samanaikainen ajoittuminen vuoden loppuun johtaa kuitenkin markkinoiden ylitarjontaan, mikä laskee sekä fileiden että ruokamädin hintaa. Toisaalta kotimaista kirjolohta ei ole juurikaan saatavilla jalostuksen tarpeisiin keväällä ja alkukesästä. Kotimaisen tarjonnan lisäämiseksi ja arvon nostamiseksi kirjolohen tuotanto-ominaisuuksien parantamiselle sukukypsymisen estämisen tai viivyttämisen kautta olisi tarvetta.

Indusoitu triploidia (kolminkertaisen kromosomiston aikaansaaminen) on maailmalla yleistyvä kalanviljelymenetelmä, jolla voidaan tuottaa täysin sukukypsymätöntä kalaa sekä ruokakalankasvatuksen tarpeisiin että luonnonvesiin tapahtuvia istutuksia varten. Triploidia saadaan aikaan keinotekoisesti hedelmöitettyjen mätimunien paine- tai lämpökäsittelyllä. Steriilien kalojen kasvattaminen mahdollistaa tuotannon ohjauksessa joustavuutta, koska tuotantoon ei tule lisääntymiskaudesta johtuvia katkoksia.

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston rahoittamassa kasvatuskokeessa triploidien kirjolohien teurasominaisuuksia verrattiin normaalisti sukukypsyvään täysnaarasparveen (jäljempänä vertailuryhmä) kolmena perkuuajankohtana syksystä seuraavaan kevääseen (marras-, tammi- ja huhtikuu). Molemmat koeryhmät olivat peräisin Luken Tervon kalanviljelylaitokselta, ja niitä kasvatettiin Heimon Kala Oy:n Korppoon merikasvatuslaitoksen yhteydessä sijaitsevalla Luken koekasvatusyksikössä yhden jatkokasvatuskauden ajan vajaan 400 gramman lähtöpainosta reilun kahden kilon markkinakokoon.

Eroja tuotanto-ominaisuuksissa löytyy

Yksikään triploidiryhmän kala ei kehittänyt mätiä kokeen aikana, kun taas vertailuryhmässä sukukypsyvien osuus oli kaikkinensa 46 %. Sukukypsyvien kalojen gonadosomaattisen indeksin (mädin painon osuus kalan kokonaispainosta) keskiarvot olivat marraskuussa 6 %, tammikuussa 13 % ja huhtikuussa 16 %.

Triploidien kalojen päiväkohtaisen kasvukertoimen keskiarvo (4,3 % per päivä; kolmesta ryhmäkohtaisesta kasvatuskassista laskettuna) oli kesä-marraskuun välisenä aikana hieman matalampi kuin vertailuryhmällä (4,5 % per päivä). Vastaavasti rehukertoimen keskiarvo samalla ajanjaksolla oli triploidiryhmällä huomattavasti korkeampi (1.18) vertailuryhmään nähden (1.05). Tämä ero selittyy sillä, että triploidit söivät verrokkiryhmää halukkaammin, mutta samalla niiden kasvu (pyöreän painon lisäys) oli hieman heikompaa. Toisaalta on myös huomattava, että verrokkiryhmän nopeampi kasvu voi selittyä merkittävässä määrin sukukypsyvien kalojen esiintymisellä (jotka olivat marraskuussa keskimäärin hieman painavempia kuin marrot; kts. Kuva 1A). Kokeen kasvunopeudet ja rehukertoimet laskettiin kolmen rinnakkaisen kassin keskiarvoina ryhmää kohden, jolloin näitä ominaisuuksia ei voi verrokkiryhmässä erotella martojen ja sukukypsyvien kalojen välillä.

Marraskuun ensimmäisessä perkuuotoksessa ei löytynyt tilastollisesti merkitsevää eroa triploidien ja vertailuryhmän martojen tai sukukypsyvien kalojen pyöreän painon, peratun painon tai fileepainon keskiarvoissa (yksilölliset mittaukset; Kuva 1A–C). Triploidiryhmässä näiden kolmen ominaisuuden keskiarvot säilyivät samalla tasolla läpi talven, kun taas vertailuryhmän marroilla ja etenkin sukukypsyvillä kaloilla tapahtui selvä keskiarvojen aleneminen tammikuuhun mennessä. Tämä havainto viittaa siihen, että vertailuryhmän kaloilla laihtuminen (lihasmassan menetys) oli keskimäärin suurempi alkutalven aikana, jolloin veden lämpötila oli vielä suhteellisen korkea mutta ruokinta jo hyvin rajoitettua.

Triploidiryhmän havaittiin olevan myös kasvultaan tasalaatuisempaa, eli niiden pyöreän painon vaihtelu oli pienempää kuin verrokkiryhmän sukukypsymättömillä kaloilla.

Sekä perkuu- että fileesaannot (%-osuudet kokonaispainosta) olivat sukukypsyvillä kaloilla keskimäärin alhaisemmat kuin vertailuryhmän marroilla tai triploideilla kaloilla kaikkina mittaushetkinä (Kuva 1D–E). Sukukypsyvillä kaloilla tapahtui myös merkittävä keskiarvojen lasku talven aikana molemmissa ominaisuuksissa.

Triploideissa enemmän selkärankavikoja

Vain kolme triploidia ja kaksi vertailuryhmän kalaa kuoli kokeen aikana. Selkärangan kehityshäiriöitä löytyi triploidiryhmästä sen sijaan huomattavasti enemmän (12 %:lla) kuin normaalista vertailuryhmästä (5 %). Valtaosin nämä kehityshäiriöt olivat lieviä, eivätkä siten vaikuttaneet kalojen kaupattavuuteen. Triploidikalojen suurempi alttius selkärankavioille on havaittu yleisesti esim. Atlantinlohella, ja sen oletetaan liittyvän mm. hieman normaaleista kaloista poikkeaviin ravitsemusvaatimuksiin ja ylipäänsä suurempaan herkkyyteen ympäristöoloissa tapahtuvia muutoksia kohtaan. On hyvin mahdollista, että tässä tutkimuksessa havaitut selkärankaviat ovat syntyneet jo ennen kalojen jatkokasvatusta merellä.

Fileenväri ryhmissä samalla tasolla (martokaloilla)

Fileen punainen väritys on merkittävä laatuominaisuus, joka vaikuttaa tuotteen markkina-arvoon ja kuluttajien ostopäätökseen. Tässä tutkimuksessa fileen punaisuuden mittarina käytettiin SalmoFan®-väriasteikkoa, joka antaa varsin kelvollisen (joskin hieman subjektiivisen) arvion värityksen tasosta. Sekä triploideilla että sukukypsymättömillä vertailuryhmän kaloilla punainen väritys pysyi korkealla tasolla kevääseen saakka. Sukukypsyvillä kaloilla fileen väritys oli kelvollinen vielä marraskuun aikaan, mutta siitä eteenpäin punaisuus laski tasaisesti ja laadultaan ala-arvoiseksi.

Lopuksi

Kasvatuskoe osoitti, että triploidikirjolohissa on parempi potentiaali tuottaa suurikokoista (> 2 kg) fileekalaa kevätmarkkinoille normaaliin sukukypsyvään tuotantomateriaaliin verrattuna. Triploidikalat olivat kuitenkin alttiimpia kehittämään selkärankavikoja, ja niillä oli korkeampi rehukerroin (osin vertailuryhmän sukukypsymisestä johtuen). On tärkeää todeta, että tässä tutkimuksessa olosuhteet olivat kalojen kasvulle suotuisat koko jatkokasvatuskauden niin lämpötilojen kuin muidenkin ympäristömuuttujien osalta. Havaitut erot ryhmien menestymisessä voivat myös helposti korostua, mikäli kasvatusolosuhteet ovat epäedullisemmat (esim. kohonneet lämpötilat ja siitä johtuva pitkittynyt ruokinnan rajoittaminen). Jatkotutkimuksilla tulisikin selvittää, voitaisiinko triploidien kalojen terveyttä ja tuotantotehokkuutta parantaa niille sopivilla kasvatusmenetelmillä, esim. optimaalista ruokintaa ja rehua käyttämällä. Vertailun luotettavuutta voidaan myös parantaa valitsemalla seuraavaan koeasetelmaan kalat, joita kasvatetaan vastaavalla tavalla samoista emoista peräisin olevista mätimunista alkaen.

 Lisätietoja tutkimuksesta Aquaculture Research -lehden tieteellisessä artikkelissa:

Janhunen M., Vehviläinen H., Koskela J., Forsman A. & Kankainen M. 2019. Added value from an added chromosome: potential of producing large fillet fish from autumn to spring with triploid rainbow trout. DOI: 10.1111/ARE.13952

 

Kiertovesikasvatuksen oppia Tanskasta ja pilotti Laukaaseen

Jani Pulkkinen ja Jouni Vielma

FREAn kiertovesilaitos Tanskassa on tehnyt monet asiat toisin kuin muut kiertovesilaitokset. Eniten uteliaisuutta on herättänyt FREAn tapa johtaa laitoksesta poistuva vesi pelloille imeytykseen ja uudelleenkäyttöön laitoksella. Toimiiko imeytys odotetusti ja voisiko jotain vastaavaa kokeilla Suomessa? Kohta nähdään, sillä Luke rakentaa Laukaaseen uudenlaisen kiertovesikonseptin.

Joukko suomalaisia kalankasvattajia sekä kiertovesiviljelyn asiantuntijoita kävi Tanskassa, tärkeimpänä kohteena FREAn kiertovesilaitos. Matkakulut katettiin vesiviljelyn innovaatio-ohjelmasta ja BioMarin Hanne Nørgaard ja Henrik Arvonen olivat Luonnonvarakeskuksen apuna matkan järjestelyissä. FREAn lisäksi tutustuttiin BioMarin Branden rehutehtaaseen sekä kiertovesitekniikkaa ja suunnittelua tarjoavaan Gråkjær Aquaan.

Reissulla mukana (vasemmalta): Jani Pulkkinen, Henrik Arvonen, Mika Halttu, Martti Naukkarinen, Pekka Marttinen, Aki Honkanen, Jani Rantula, Mauno Liukkonen, Matias Järvinen, Jonni Virtanen

FREA on suoraviivainen RAS-laitos

FREAn kiertovesilaitoksella on kaksi hallia, joiden tuotantokapasiteetti on tällä hetkellä noin 2400 tn vuodessa. Uusi kolmas halli on myös suunniteltu alueelle. Yhden hallin pinta-ala on noin 4000 m2. FREA tuottaa pääosin alle 400 gramman kirjolohta, josta osa myydään jatkokasvatukseen ja osa myydään annoskokoisena. Laitokselle tulee mätiä kahden viikon välein ja erillinen mätiosasto toimii vesijohtovedellä.

FREAn kasvatushalleissa on uoma-altaita, joiden tuotanto perustuu kovaan vedenvaihtoon ja suureen kalatiheyteen.

FREAn laitoksen läheisyydessä on vanhempi modeldambrug, puoli-intensiivinen kiertovesilaitos. Lisäksi FREA Solutions valmistaa alueella kiertovesiviljelyn komponentteja, mm. matalapainehapettimia, ilmastimia ja lietesuppiloita.

Tanskalainen modeldambrug, joka on osittainen kiertovesilaitos.

FREAn suuri tuotantomäärä perustuu betonisiin uoma-altaisiin, joissa on kova vedenvaihto. Altaiden viipymä on vain noin 8 minuuttia, jolloin altaan kalatiheys voidaan pitää korkeana (jopa 180 kg/m3). Suuri virtaama onnistuu pienen nostokorkeuden ja tehokkaiden potkuripumppujen avulla, jolloin energiankulutus tuotettua kalakiloa kohden on alle 2 kWh. Laitos ei käytä rumpusuodattimia, vaan karkea kiintoaine kerätään pois uomien päässä olevilla lietesuppiloilla ja hieno kiintoaine fixed bed-suodattimilla, joita huuhdotaan usein. Ilmastus toteutetaan pumppaamalla ilmaa keräilyaltaan pohjassa oleviin diffuusoreihin. Hapetus on toteutettu omalla matalapainehapettimella.

Kalojen ruokintaan on laitoksella käytössä pendelit, joihin rehu siirtyy putkia pitkin siiloista. Kaloja ruokitaan rajoitetusti, automatiikan hoitaessa pendelien täytön. Laitoksen kaloja lajitellaan usein ja kalat siirretään mammuttipumpuilla. Kalojen siirtoa varteen hiekkamaahan on haudattu pystyyn noin 10 metriä pitkät putket, joiden pohjalle työnnetään ilmaa. Lisäksi käytössä on automaattivaa’at ja kalalaskurit, jolloin käsityötä tarvitaan tehdä todella vähän.

FREAn poistoveden käsittely

Laitoksen erikoisuutena on, että sen poistovesi johdetaan pellolle, josta se otetaan takaisin viiden metrin syvyydestä keruuputkista. Laitoksen kokonaisvedenotto on 50 l/s, josta tuoretta pohjavettä puolet ja toinen puoli vedenkäsittelykentältä. Tällöin koko laitoksen vedenvaihtuvuus on yli 50 % vesitilavuudesta vuorokaudessa. Vedenkäsittelykentän haasteena on ollut nitraatin kertyminen veteen: laitoksen nitraattityppipitoisuus on ollut yli 100 mg/l vaikka kiertoveden intensiteetti ei ole kovin suuri. Suunnitelmana onkin rakentaa laitokselle denitrifikaatioreaktori. Lietevesi varastoidaan suureen avosäiliöön, jossa ilman kemikaaleja tapahtuva selkeytys ei ole kovin tehokasta.

FREAn vedenkäsittelykenttää. Laitoksen poistovesi imeytyy maaperään, josta se otetaan 5 metrin syvyydellä olevista putkista takaisin laitokseen.

Pilotti Laukaaseen

Tapio Kiuru ja Jouni Vielma vierailivat laitoksella ensimmäisen kerran maaliskuussa 2015 ja FREAn tapa käsitellä laitokselta poistuva vesi jäi vaivaamaan mieltä. Voisiko sen tehdä paremmin ja Suomeen soveltuvasti? Saimme ajatuksen, että poistuvan veden käsittelyä varten voisi rakentaa eri kemianprosesseihin erikoistuvat osiot. Typpeä saisi poistettua viime vuosina mm. Yhdysvalloissa ja Tanskassa kehitetyllä hakereaktorilla. Rakennettu kosteikko voisi sitoa fosforia ja vedenkäsittelyn voisi viimeistellä tekopohjaveden valmistuksessa käytettävillä rakenteilla. Luke sai MMM:ltä valtioneuvoston kärkihankerahoituksen konseptin pilotoimiseksi. Suunnitteluun otettiin mukaan Geologian tutkimuskeskus, Oulun yliopisto ja Vapo.

Vedenkäsittelykentän rakentaminen alkaa marraskuun lopussa. Kevättalvella Laukaassa jo olevaan tutkimustilaan rakennetaan reilu 10 tonnin vuosikasvatukseen pystyvä kiertovesilaitteisto, jonne ohjataan vedenkäsittelykentän läpäissyt vesi. Parhaimmillaan vedenkäsittelykentän läpi voitaisiin johtaa niin suuri määrä vettä, että sen avulla voitaisiin yksinkertaistaa kiertovesikasvatuksen normaalia tekniikkaa. Tuotantomittakaavaisen vedenkäsittelykentän avulla saattaisi kesäisin saada viileä tekopohjavettä. Emme tiedä vielä miten konsepti toimii, mutta sen tiedämme, että missään ei ole kokeiltu vastaavaa. Kerromme jatkossa yrittäjäpäivien yhteydessä mitä pilotille kuuluu, ja kaikki kiinnostuneet ovat myös tervetulleita paikan päälle tutustumaan.

Lisätietoa matkasta: Jani Pulkkinen jani.pulkkinen@luke.fi, 0295 323297

 

Kalankasvatustekniikoita ja jalostusta Norjassa

Markus Kankainen ja Liisa Muuri LUKE

Norjassa tuotetaan nykyisin noin 1,1 miljardia kiloa lohta vuosittain ja toimialan teknologinen kehitys on ollut viimeiset vuosikymmenet maailman huippuluokkaa. Kalankasvatuksen ympäristöhanke ja Vesiviljelyn innovaatio-ohjelma järjesti yrittäjä- ja sidosryhmämatkan Norjaan tutustumaan uusiin teknisiin kasvatusratkaisuihin sekä jalostukseen. Tämän verkkojulkaisun liitteenä olevassa matkakertomuksessa on mahdollisuus tutustua merikasvatustekniikoihin, lohenjalostusprosessiin sekä innovatiiviseen rasvakalaläpivirtauslaitokseen. Luonnonvarakeskus on tehnyt aiemmissa hankkeissa yhteistyötä norjalaisen välinevalmistaja Steinsvikin kanssa, joka mahdollisti tutustumiskäynnit kalankasvatus- ja jalostuslaitoksille.

Vierailut merikasvatuslaitoksilla

Erko Seafood AS

Erko Seafood on perheyritys, jonka omistaa isä ja neljä poikaa. Vierailimme yhdellä heidän laitoksellaan lähellä Tjeldstøä Bergenistä luoteeseen. Kyseisellä laitoksella on Steinsvikin toimittama teräslautta, jonka rehukapasiteetti on 400 tonnia (Kuva 1). Kyseiset lautat tehdään Virossa. Laitoksella kasvatettiin lohta neljässä altaassa. Kasvatusverkot olivat noin 15 metriä syviä ja kehä 120 metriä. Kaloja ruokittiin videoiden avulla ruokintakeskuksesta, joka sijaitsee Bergenissä. Näin ollen rehulautta oli periaatteessa miehittämätön. Lautalla oli kuitenkin tilat neljän hengen yöpymistä varten. Käydessämme laitoksella kaksi työntekijää suoritti loistarkkailua vierailun aikana. Loistarkkailua tehdään lohilaitoksilla nykyisin kahden viikon välein ja sikäli jos lohitäitä havaitaan enemmän kuin 0,5 kpl/kala on ruvettava torjuntatoimenpiteisiin. Energia tuotettiin lautalle polttoaineella toimivien generaattorien avulla.

Kuva 1. Erko Seafoodin laitoksella oli Steinsvikin toimittama teräslautta.

Marine Harvest

Marine Harvest on maailman suurin lohentuottajayritys: se toimii 24 maassa ja työllistää 12 500 henkilöä. Vierailimme yhdellä heidän lohilaitoksistaan Haugesundin itäpuolella Boknavuonon Munkholmenissa. Laitos koostui kahdeksasta verkkokassista ja Marine Constuction -yrityksen valmistamasta betonilautasta, jonka rehunsäilöntäkapasiteetti oli 600 tonnia. Kaloja ruokittiin Steinsvikin ruokintajärjestelmällä lautalta, jossa on päivisin kolme työntekijää (Kuvat 2 ja 3). Tuotantopaikan biomassakapasiteetti oli noin 4 miljoonaa kiloa lohta, jonka avulla kyseisellä laitoksella voidaan tuottaa noin 6 miljoonaa kiloa kalaa. Tavoitepaino lohella oli noin 6 kiloa. Smoltteja on tuotu 100–200 g:n kokoisina sekä läpivirtaus- että kiertovesilaitoksista. Kiertovesilaitoksista tuodut poikaset sopeutuvat kuulemma hieman hitaammin meriveteen, mutta muuten ongelmia ei ole ollut. Kasvatuskausi on 18 kuukautta, jonka jälkeen laitos tyhjennetään kasvatusvälineistä ja kaloista 2-3 kuukauden ajaksi. Poikaset tuodaan laitokselle kolmen ensimmäisen kasvatuskuukauden aikana ja ne lajitellaan koon mukaan eri kasvatusaltaisiin. Lautta oli sähköistetty kaapelilla. Kohteessa oli nosturilla varustettu vajaa 15-metrinen katamaraanirunkoinen huoltoalus sekä pienempi noin 8-metrinen työvene.

Kuvat 2–3. Marine Harvestin laitoksen ruokintasiilot

Ruokintaprosessin kuvaus merilaitoksilla

Rehukuljetusalukset tuovat rehut laitokselle noin kerran viikossa. josta ne puhalletaan suuriin rehusiiloihin, joita oli kahdeksan kappaletta molemmilla laitoksilla jossa vierailimme. Siilosta rehu siirretään annostelijoihin ruuvikuljettimella ruokintajärjestelmän ohjaamalla tavalla. Rehu puhalletaan paineilman avulla putkia pitkin altaisiin, jotka sijaitsevat paikasta riippuen jopa 500 metrin päässä lautasta (Kuvat 4–5). Rehu jaetaan putkiin ja eri altaille linjavaihtimien avulla. Paineilma jäähdytetään ensin vedessä sijaitsevien jäähdyttimien avulla siten että rehu tai putket eivät kuumene liikaa. Pienemmän laitoksen maksimirehukulutus päivässä oli noin 10–15 tonnin luokkaa ja suuremman laitoksen noin 50 tonnia; eli suuremmassa laitoksessa kalat kasvavat suurin piirtein saman verran päivässä kuin Suomessa keskimääräisillä laitoksilla vuodessa. Suuremmalla laitoksella tehtiin vastaava määrä kalaa kuin puolet koko Suomen tuotanto on ollut viime vuosina.

Kuva 4 ja 5. Rehu syötettiin paineilman avulla putkia pitkin altaisiin.

Norjan lohilaitoksilla ruokinnanohjauksessa käytetään pääsääntöisesti videoruokintaa, jolloin ihminen päättää reaaliaikaiseen videokuvaan perustuen milloin kaloja ruokitaan, miten paljon ja milloin ei (Kuva 6). Kalojen syöntihalukkuutta seurataan kamerajärjestelmällä, jossa kameraa voidaan liikuttaa vaijeria pitkin altaan pohjalta pintaan asti. Kuvakulmaa voidaan kääntää kauko-ohjaimella. Kamerat tuottavat laadukasta kuvaa jopa 50 m:n syvyydessä. Kameroiden lisäksi verkkoaltaisiin on asennettu antureita, jotka mittaavat happipitoisuutta ja lämpötilaa sekä kertovat kameran syvyyden. Niihin on mahdollista asentaa myös muita ruokinnan optimointia helpottavia mittareita. Kyseisiä laitteita on testattu Suomessa Luken ja Brändö laxin ab:n yhteistyöllä.

Kuva 6. Kalojen ruokintaa seurattiin kamerajärjestelmällä.

Lohen perkuu ja jalostusprosessi

Ryhmämme vieraili kalankäsittelylaitokselle Bergenin lounaisosassa. Sekkingstad perkaa ja prosessoi alueella toimivien eri kalankasvatusyritysten tuottamia lohikaloja ja välittää kaloja ympäri maailman. Kaloja perataan vuodessa noin 25 miljoonaa kiloa eli päivittäin kahdessa työvuorossa noin 100 tonnia. Yrityksen päätuotteena on perattu kokonainen lohi; noin 80 % sisään tulevasta kalasta ja filettä tehdään noin 20 %. Yritys perkaa ja prosessoi myös kirjolohta. Yritys leikkaa ja vakuumoi vähän annospaloja lohifileistä mutta ei jatkojalosta tuotteita. Kuuleman mukaan yrityksellä on valmisteilla jalostusalus jossa lohet perataan matkalla markkinoille eli käytännössä Tanskaan.

Prosessin kuvaus (Prosessin kuvia ei saa julkaista)

  1. Eri yritysten kalankuljetusalukset tuovat kalat yrityksen rannassa sijaitseviin varastoaltaisiin. Yritys tekee yhteistyötä noin 20 tuottajan kanssa
  2. Kaloja mahtuu varastoaltaisiin noin 400–500 tonnia Perkuun koittaessa verkot vinssataan tiheyden nostamiseksi jonka jälkeen kalat pumpataan perkuuprosessiin.
  3. Kalat rauhoitetaan kylmällä vedellä jonka jälkeen ne tainnutetaan sähköllä.
  4. Kalat pistetään käsin kiduskannen läpi.
  5. Tämän jälkeen kalat menevät verestysaltaaseen, jossa kalat myös jäähdytetään. Tavoitteena on pitää lämpötila alle 4 °C-asteen parhaan laadun ylläpitämiseksi.
  6. Verestyksestä kalat siirtyvät perkuukoneeseen. Kone lajittelee kalat koon perusteella eri perkuu- ja puhdistuslinjoihin, joihin on tehty säädöt eri kokoluokille parhaan saannon ja puhdistustuloksen turvaamiseksi.
  7. Standardista poikk eavan kokoiset, eli liian suuret tai pienet kalat, kone ohjaa erilleen ja ne perataan käsin.
  8. Perkuun jälkeen kalat jäähdytetään jälleen alle 4 °C-asteen ennen fileointia tai pakkaamista. Suuret, yli 6 kg lohet, ovat kylmässä vedessä noin tunnin, pienille kaloille riittää puoli tuntia.
  9. Suurin osa kaloista lajitellaan samankokoisiksi ja pakataan perattuna, eli sisälmykset poistettuna ja puhdistettuna lajittelun jälkeen styroxlaatikoihin; joillekin asiakkaille toimitetaan päättömiä kaloja.
  10. Noin 20 % tuotannosta jatkaa matkaansa fileelinjastolle.
  11. Vaikka yleisesti perkuu tapahtui koneellisesti, laaduntarkkailu tehtiin ihmistyönä.

Rasvakalalaitoksen tuotantoprosessi

Ryfylke Rensefisk

Lohitäin yleistyminen on kenties suurin tuotannon kasvua rajoittava tekijä Norjassa; täitä koitetaan vähentää biologisesti rasvakalojen avulla. Rensefiskgruppenin laitos Ryfylke Rensefisk kasvattaa siksi myös Itämeressä tavattavia rasvakaloja (Cyclopterus lumpus), joita käytetään lohitäiden biologisessa torjunnassa (Kuvat 7 ja 8). Niitä varten lohialtaisiin on asennettu suojapaikkoja tai suojalokeroita, joissa rasvakalat majailevat. Kun lohi ui tarpeeksi lähelle, käy rasvakala nappaamassa täin lohen iholta. Niiden avulla voidaan hillitä lohitäiden määrää, mutta ne eivät pysty kokonaan poistamaan loisongelmaa. Niiden käyttö on hyvin yleistä, ja rasvakaloja löytyy nykyisin jo lähes kaikista lohialtaista Norjan rannikolla. Rasvakaloja on yhdessä altaassa yleensä noin 10–15 % lohikalojen kappalemäärästä. Suuresta kysynnästä johtuen tuotanto ei ole pystynyt vastamaan tarpeeseen. Niiden toimituskoot vaihtelevat, mutta useimmiten ne ovat toimitettaessa vähintään 30 grammaa ja voivat saavuttaa lohialtaassa jopa 4 kg:n painon. Yhden rasvakalan hinta on noin 2,20–2,50 €.

Kuvat 7 ja 8. Lohitäi rukkasella (ylhäällä) ja pieni rasvakala Ryfylke Rensefiskin laitoksella (alempi kuva).

Rasvakalan mäti ja maiti kerätään toistaiseksi luonnosta kalastetuilta emokaloilta, mutta emokalasto ja siihen liittyvä jalostusohjelma on kehitteillä. Poikasia ruokitaan aluksi artemialla, mutta myöhemmin ne siirtyvät syömään pienikokoista pellettiä. Ravinto koostuu muutamasta erilaisesta rehusta, joiden suhteita vaihdellaan kasvatuksen aikana. Ryfylken laitokselle oli asennettu Steinsvikin ruokintajärjestelmät, joilla ruokintaa optimoitiin veden lämpötilan ja happiolosuhteiden perusteella. Rehupelletit kalat kävivät nappaamassa pinnasta. Rasvakalojen kasvuvauhti on erittäin nopeaa, ja niiden rehukerroin on parhaimmillaan alle 0,7 (Kuva 9). Kasvu on kuitenkin hyvin epätasaista, joten niitä joudutaan erottelemaan useita kertoja koon perusteella, etteivät ne näyki toisiaan (Kuva 10). Kaikki kalat rokotetaan käsin ennen toimitusta asiakkaille. Ryfylke Rensefisk toimittaa myös mätiä ja po ikasia jatkokasvatukseen.

Ryfylken laitos on läpivirtauslaitos, joka ottaa vetensä merestä. Vesi UV-suodatetaan ennen johtamista altaisiin. Rasvakalat vaativat hapekasta vettä, ja happikyllästys on poistovedessä optimaalisesti yli 95 %. Altaisiin oli asennettu lisäseinäpinta-alaa; koska kaloille on luoteenomaista tarrautua johonkin kiinni lepotilassa (Kuva 11). Myös isompien kalojen kasvatusaltaat ovat halkaisijaan suhteessa hyvin korkeita maksimaalisen pinta -alan saavuttamiseksi (Kuva 12).

Kuvat 9 ja 10. Ruokinta-automaatti oli käynnissä vuorokauden ympäri (Ylempi kuva). Laitoksella oli myös kalojen automaattinen lajittelija (alempi kuva, pitkät kourut).

Kuvat 11 ja 12. Rasvakalat viihtyivät pystysuuntaisille pinnoille kiinnittyneenä (ylempi kuva). Altaat olivat hyvin korkeita niiden halkaisijaan nähden (alempi kuva).

Kalankasvatusratkaisuja tuottava

Steinsvik AS

Steinsvikin päätoimisto sijaitsee Haugesundissa. Steinsvik fuusioitui muutama vuosi sitten OCEA-nimisen muun muassa kalankasvatuksen ruokintalauttoja valmistavan yrityksen kanssa ja 2017 lopussa Steinsvik osti Aqualine- ja Aquaoptima-yritykset; jolloin se voi tarjota avaimet käteen -kasvatusratkaisuja sekä meri- että poikastuotantolaitoksille. Yrityksen liikevaihdoksi fuusioiden ansiosta arvioidaan olevan noin 150 miljoonaa euroa. Steinsvikin työntekijät esittelivät meille yrityksensä tuotteita ja palveluita (Kuva 13); Steinsvik valmistaa vaativiin olosuhteisiin kalankasvatukseen mutta myös muulle meriteollisuudelle mm. innovatiivisia ruokintalauttoja ja -järjestelmiä, kamera- ja kauko-ohjausjärjestelmiä, erilaisia ohjelmistoja, lohitäitorjuntalaitteistoja sekä muita kasvatuksessa tarvittavia laitteita. Ruokintaohjausjärjestelmillä on täydellinen huoltopalvelu, jonka tarvetta he voivat seuraavat myös itse etäyhteyksien avulla Haugesundista käsin, vaikka laitteisto olisi käytössä toisella puolen maailmaa. Yrityksen toiminta alkoi 60 vuotta sitten Haugesundista, jossa edelleen tehdään pienimuotoisesti rakenteiden valmistusta ja kokoamista. Steinsvikin toimipisteitä on Norjan lisäksi Skotlannissa, Chilessä, Vietnamissa, Kanadassa, Australiassa, Espanjassa, Turkissa, Islannissa ja Fär-saarilla, mutta he tekevät toimituksia myös moniin muihin maihin.

Kuva 13. Morten Holthe esitteli Steinsvikin tuotteita ja palveluja Haugesundin päätoimistolla.

 Ajatuksia norjan merialueen kasvatustekniikoiden soveltuvuudesta suomeen

Yrittäjät ja sidosryhmät pääsivät näkemään, miten kaloja kasvatetaan suuressa mittakaavassa. Suomessa toiminta on toistaiseksi pienimuotoista Norjaan verrattuna, mutta täällä myös kasvatusolosuhteet poikkeavat huomattavasti norjalaisista. Norjassa kalankasvatuspaikoilla vesisyvyys on useimmiten 30–200 m, kun taas esimerkiksi Suomessa kasvatussyvyys on harvoin yli 30 metriä. Vesi myös vaihtuu Norjan rannikolla tehokkaasti vuoroveden ansiosta. Kaloja voidaan kasvattaa Norjassa vuoden ympäri, kun taas Suomessa talvi asettaa omat haasteensa kalojen kasvulle, kuljetuksille ja rakenteiden kestävyydelle. Suomessa suuremman mittakaavan kasvatus vaatisi siirtymistä avoimemmille ja syvemmille alueille. Tiedossa olevat kasvatustekniikat kestävät oletettavasti avomeriolosuhteet avovesiaikana; mutta Suomeen tulee kehittää ratkaisumalleja jolla voidaan ratkaista myös jään tuomat haasteet tuotantokierrolle. Norjassa laitokset tyhjennetään 18 kuukauden väliajoin, mutta Suomessa kasvukausi on toistaiseksi noin 6-7 kuukautta; jonka jälkeen nykyisen toimintamallin perusteella välineet tuodaan rannikon suojaan ennen liikkuvia jäitä. Näin ollen, jos Suomeen sovelletaan samanlaisia teknisiä ruokinnanohjausmenetelmiä, tulisi niiden olla nopeasti asennettavissa ja purettavissa.

Tammikuu 2018

Jos et ole kartalla, et ole merikartalla;

Kirjoittaja: Markus Kankainen Luke

EU on velvoittanut jäsenvaltioitaan laatimaan merialuesuunnitelmat. Merialuesuunnitteludirektiivin perusteella (2014/89/EU) rannikkovaltioilla on oltava merialuesuunnitelmat 2021 maaliskuussa. Suomessa kansallinen merialuesuunnittelu on järjestetty muuttamalla maankäyttö- ja rakennuslakia MRL) ja lakia Suomen talousvyöhykkeestä.

Merialuesuunnittelun tarkoituksena on (MRL 67 a §):

  1. edistää merialueen eri käyttömuotojen kestävää kehitystä ja kasvua
  2. merialueen luonnonvarojen kestävää käyttöä
  3. meriympäristön hyvän tilan saavuttamista

Merialuesuunnittelua ohjaavan MRL:n 8a luvussa esitetään että merialuesuunnittelussa on huomioitava erityisesti energia-alat, meriliikenne, kalastus ja vesiviljely, matkailu, virkistyskäyttö, ympäristön tila ja maanpuolustus.

Merialuesuunnitelmat laaditaan rannikon maakunnan liittojen yhteistyönä. Ympäristöministeriö vastaa merialuesuunnittelun yleisestä kehittämistä ja ohjauksesta. Lisäksi ympäristöministeriö vastaa yhteistyöstä naapurimaiden kanssa eri merialuesuunnitelmien yhteensovittamiseksi. Suomi on jaettu kolmeen suunnittelualueeseen. Yhteistyötä sidosryhmien kanssa tehdään merialuesuunnittelun yhteistyöverkostossa.

Merialuesuunnitteluyhteistyötä ohjaa koordinaatioryhmä, jonka jäseniä ovat rannikon maakuntien liittojen suunnittelusta vastaavat virkamiehet ja ympäristöministeriön edustajat. Yhteistyötä koordinoi Varsinais-Suomen liitto.

Kuva 1: 8 maakunnan liittoa tekee kansallista merialuesuunnitelmaa kolmelle alueelle; Ahvenanmaa laatii oman suunnitelmansa. Tällä hetkellä tehdään ja kootaan aineistoja suunnittelua ja valmistelua varten.

Kaavoituksella merialueisiin liittyvät suunnitelmat ja erilaiset kehittämisstrategiat viedään käytäntöön merialueella. Kaavoituksessa tehdään aluevarauksia tai muita tarvittavia merkintöjä eri toiminnoille ja toimialoille sekä säädellään ja ohjataan niiden toimintaa. Kaavoituksella on myös vahva juridinen vaikutus. Maakuntakaavat ohjaavat kuntakaavoituksella tehtäviä tarkempia kaavoja (yleis- ja asemakaavat).

”Meriviljelyn luvituspilotit” on valtioneuvoston kärkihanke (meriviljelyn luvituspilotit), jonka yhtenä tavoitteena on arvioida miten kalankasvatus voidaan huomioida merialueen suunnittelussa ja kaavoituksessa. Varsinais-Suomen liitto järjesti hankkeessa asiantuntijatyöpajan, jossa esiteltiin sekä kalankasvatuksen tuotantovaiheiden erityispiirteitä että erilaisia kaavoitukseen ja merialuesuunnitteluun liittyviä toimintamalleja.

Kaavoitus on monivaiheinen prosessi. Päätökseen saattavat vaikuttaa eri asiat ja tahot kuin esimerkiksi ympäristöluvituksessa. Kaavoitusprosessin johtopäätöksenä voi myös olla se, että alueita ei kaavoiteta vesiviljelyyn. Yhtenä tulkintana lupaprosessissa voi olla, että lupaa ei myönnetä kaikin puolin muuten soveltuvalle alueelle, jos sitä ei ole kaavoitettu.

Mahdollisuutena vastaavasti kuitenkin nähtiin, että osallistavan prosessin ja juridisen vaikuttavuuden kautta vesiviljelyyn kaavoitetuille alueille luvan saaminen olisi helpompaa ja ennakoidumpaa. Kaavatyöpajan perusteella johdettiin lisäksi useita suosituksia ja kehittämistoimenpiteitä; kuten esimerkiksi kunnat joilla on alueilleen kaavoitusoikeus, voisivat elinkeinoja kehittääkseen määrittää ja varata alueita elinkeinon tarpeisiin.

Kansallinen vesiviljelyn sijainninohjaussuunnitelma (vesiviljelyn sijainninohjaussuunnitelma) laadittiin kalan jatkokasvatustuotantovaiheelle. Tuotantokierron turvaamiseksi tulisi merialueen suunnittelussa huomioida teuraskalan loppukasvatuksen lisäksi myös muut tuotantovaiheet kuten poikaskasvatus, talvisäilytyspaikat ja välttämättömät satamat.

Smartsea (SmartSea) hankkeessa on laadittu kansallisen sijainninohjaussuunnitelman tavoin kriteeristöä joiden perusteella määritettiin soveltuvia alueita kartalle muillekin tuotantovaiheille. Kriteeristöt laadittiin siten, että niiden toiminnallisuutta arvioitiin vertaamalla kartan osoittamia alueita nykyisiin vastaaviin kasvatuspaikkoihin. Nämä kartta-aineistot toimitettiin Varsinais-Suomen liitolle kansallisen sijainninohjaussuunnitelman lisäksi. Niistä on edelleen laadittu jatkokeskustelua varten ensimmäiset kalankasvatuksen teemakartat maakuntakaavoitusta sekä merialuesuunnittelua varten.

Alueellisia merialueen suunnitteluun liittyviä tutkimushankkeita on käynnissä kymmenkunta; Kyseisten hankkeiden ja suunnittelijoiden kanssa tulee ylläpitää yhteistyötä, jotta kalankasvatus tulee huomioiduksi alueellisissa suunnitelmissa ja vesialueiden kestävää käyttöä arvioidaan yhdessä muiden toimialojen kanssa.

Vesiviljelyn Innovaatio-ohjelman tärkeä kehittämisteema on uusien lupien mahdollistaminen merialueille. Metsähallituksen kanssa on määritelty valtion omistamia merialueita jonne uusia kasvatuslaitoksia voitaisiin sijoittaa. Näitä alueita tarkastellaan tarkemmin Kalaviikoilla (Kuva 2).  Luken; Syken ja Ilmatieteenlaitoksen yhteistyönä on edelleen määritetty ympäristövaikutuksiin ja toiminnallisiin kriteereihin perusten mitkä olisivat parhaimpia tai mahdollisia alueita kalankasvatukselle nykyinen toimintaympäristö ja velvoitteet huomioiden;

Kuva 2  Kansallisessa vesiviljelyn sijainninohjaussuunnitelmassa tunnistetut Metsähallituksen vesialueet, jonne vesiviljelyä olisi mahdollista ohjata;

Eri väreillä on havainnollistettu ekologinen ja taloudellinen monimuuttajaindeksi, jonka perusteella on alustavasti paikannettu kyseiset rajoitteet huomioiden parhaita alueita.

Mitä pienempi arvo sen parempi paikka.

Mistä pääsee kartalle….

Karttatietoaineisto on tällä hetkellä hajallaan ja paljon tietoa on asiantuntijoilla tai eri instituutioiden  tietojärjestelmissä. Merialueen suunnitteluhankkeissa on tehty viime vuosina paljon töitä joita ei ole toistaiseksi julkaistu.  Merialuesuunnittelun yhteydessä laaditaan Meritietoportaalia (lue lisää), joka linkittäisi laajasti merialueeseen liittyvän tiedon yhteen järjestelmään.

Kalankasvatukseen liittyvää karttatietoa pyritään julkaisemaan tai ainakin viestimään esimerkiksi vesiviljelyn Innovaatio-ohjelman sivustojen (lue lisää) ja kalankasvattajaliiton kautta. Tavoitteena on tuottaa karttatietoaineistoa sekä asiantuntijakäyttöön että sovelluksia joita voidaan tarkastella ilman erikoiskarttatieto-ohjelmia.

Lisätietoja: Markus.kankainen@luke.fi

Marraskuu 2017

Kuhan lypsy ja hedelmöitys

EPFC:N ERITYISTYÖPAJA BELGIASSA: KUHAN LYPSY

Kuvat ja teksti: Pekka Marttinen / RAS-Consulting 

Taustaa
European Percid Fish Culture (http://www.epfc.net) ja Inagro vzw (http://inagro.be/inagro_en/) järjestivät viisipäiväisen työpajan, jossa aiheena oli kuhan alkutuotanto (mädin tutkiminen, lypsy, hedelmöitys ja mädin laadun tutkinta). Työpaja järjestettiin Inagro vzw:n kiertovesitutkimuslaitoksessa Belgiassa 11.-15.9.2017.

Kurssin järjestäjänä ja organisaattorina toimi Stefan Teerlinck (Inagro) ja kurssin asiantuntijoina toimivat Daniel Żarski (UWM) sekä Uros Ljubobratović (NARIC). Työpaja muodostui teorialuennoista sekä käytännön harjoitteista ja tutkimuksista. Työpajan tarkoituksena oli antaa uusia näkemyksiä liittyen kuhan alkutuotantoon, keskustella sekä vaihtaa informaatiota osallistujien kesken. Työpajan osallistujien määrä oli rajattu 8 henkilöön ja osallistujia oli useista eri Euroopan maista. Suomesta työpajaan osallistui Pekka Marttinen (RAS-Consulting). Matka rahoitettiin EMKR:n vesiviljelyn innovaatio-ohjelmasta.

Inagro vzw
Inagron koekasvatuslaitos tekee kasvatuskokeita kuhalle ”out-of-season”-tuotantomenetelmää käyttäen, jossa emokuhat kasvatetaan suljetussa kiertovesilaitoksessa ja vuodenaikoja manipuloidaan valojakson sekä lämpötilan avulla halutuiksi. Tällöin on mahdollista saada tuotettua 2-4 mätierää vuoden aikana.

Työpajan sisältö
Työpajan aihealueina oli muun muassa kontrolloitu kuhan lisääntyminen, sukukypsyysvaiheiden määritys, hormoni-injektiot, kutuvalmius, ovuloinnin kontrollointi, lypsy, hedelmöitetyn mädin käsittely ja tutkiminen, haudonta ja poikasten kuoriuttaminen. Työpajan aikana em. aihealueita käytiin sekä teoriassa, että käytännössä läpi asiantuntijoiden (Zarski & Ljubobratović) ohjauksessa. Työpajan aikana keskusteltiin avoimesti myös kyseisen tuotantomenetelmän haasteista ja vahvuuksista sekä mietittiin mahdollisia ratkaisuita tulevaisuutta ajatellen.

Ajatuksia
Out-of-season menetelmällä tuotetun mädinlaatu vaihtelee paljon sekä kyseinen tuotantotapa on hyvin kallis (mm. energia- ja henkilöstökulut). Jatkossa tulisi kehittää kustannustehokkaampia keinoja mm. hedelmöitetyn mädin takertavuuden poistoon sekä laskea todellisia kustannuksia kyseiselle tuotantotavalle.

Katso täsät esitys aiheesta:

Innovaatiopäivät Pekka Marttinen

Kesäkuu 2017

TUOTELAADUN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMINEN SIIAN RASVOITTUMISTA VALITSEMALLA

Matti Janhunen, Antti Nousiainen, Heikki Koskinen, Antti Kause, Luonnonvarakeskus (Luke)

Kansallisessa siian valintaohjelmassa lihan rasvapitoisuus on vakiinnutettu osaksi valittuja ominaisuuksia. Tällä pyritään hillitsemään lihan liiallista rasvoittumista kalojen parantuneen kasvun seurauksena. Rasvoittumisen kontrollointi valinnalla on keino nostaa kalan laatua ja tuotantotehoa.

 
  Kuva 1. Siian valintaohjelmassa Distell-rasvamittari on integroitu osaksi Rufco®-tiedonkeruujärjestelmää, jolloin mittaustulokset siirtyvät suoraan kämmentieto-koneelle. Kuva: Antti Nousiainen.

Siian nopea kasvu on perinnöllisesti yhteydessä rasvoittumiseen, joten rasvaisuus lisääntyy kalan kasvua suosivan valinnan seurauksena. Tämän vuoksi ruhon rasvoittumisen kontrollointi yhdessä nopean kasvun valinnan kanssa on tarpeellista.

Rasvan kertyminen kalan eri ruumiinosiin vaikuttaa sekä tuotannon tehokkuuteen että tuotelaatuun.

Lihan rasvapitoisuus on elintarvikkeeksi kasvatettavien kalojen tärkeä laatuomi-naisuus, joka vaikuttaa tuotteen prosessointiin, koostumukseen, makuun sekä ravintoarvoon (terveellisyyteen) ja näiden kautta lopulta kuluttajatyytyväisyyteen. Lohikalojen lihasrasvapitoisuudelle on olemassa tietty välimuotoinen tavoitetaso – liian vähäinen tai runsas rasvaisuus ei ole suotavaa.

Liiallinen sisäelinten ympärille varastoituva rasva on puolestaan vähäarvoista perkuujätettä, ja siihen sisältyvä energia on poissa kalan lihaskasvusta. Sukukypsyvät naaraskalat käyttävät sisäelinrasvaa mädin tekoon.

Sekä siialla että kirjolohella on havaittu, että kaloilla, joilla on nopea kasvu mutta vain kohtuullinen taipumus kerryttää rasvaa, on tyypillisesti hyvä rehukerroin. On myös viitteitä että rasvoittumisen rajoittaminen parantaa kirjolohella valkuaisen käyttökykyä.

Siian valintaohjelmassa kalojen rasvoittumista kontrolloidaan erikseen lihaksen rasvapitoisuuden sekä perkuujätteen määrän (kuvaa ruumiinontelorasvaa) kautta. Samalla kun kasvua nopeutetaan, lihasrasvan annetaan toistaiseksi lisääntyä hillitysti, ei liikaa, kun taas sisäelinrasvan taso pidetään muuttumattomana.

Lihasrasvan vaihtoehtoiset mittaustavat

Siian perhepohjaisessa valintaohjelmassa käytetään kenttäolosuhteisiin kehitettyä Distell®-rasvamittaria (Kuva 1). Laitteella ennustetaan lihaksen todellinen rasva-% kalan kyljestä tehtävistä mittauksista, ja se mahdollistaa mittaukset myös elävistä kaloista ilman kalojen teurastusta. Laitteen toimivuus on varmistettu siialle ja kirjolohelle.

Rasvamittari soveltuu hyvin myös yksinkertaisempaan massavalintaan, jossa emokalat valitaan pelkästään niiden omien ominaisuuksien perusteella. Oheisen videolinkin takaa löytyy esittely emokalastojen ylläpitäjille suunnitellusta valinta-työkalusta, johon Distell voidaan yhdistää: https://www.youtube.com/watch?v=gf_6qBaNzSw

Lihan rasvapitoisuus voidaan määrittää myös kudosnäytteestä, mutta laboratorioanalyysit ovat kalliita ja työläitä ja soveltuvat siksi huonosti valintajalostusohjelmiin, joissa tarvitaan aineistoa suuresta määrästä kaloja. Kemiallinen rasvamääritys ei myöskään ole mahdollista elävästä kalasta, vaan vaatii aina kalan teurastuksen. Kuolleita kaloja ei voida myöskään käyttää enää emoina.

Valintaohjelmassa siian lihaksen rasvapitoisuutta on mitattu toistaiseksi kaupalli-sella kalankasvattamolla merellä, jossa sitä ensisijaisesti parannetaan.

Distell-mittari on sovelias työkalu lihasrasva-%:n valintaan

Distellillä määritetyn lihasrasvan perinnöllisen vaihtelun osuus kalojen kokonais-vaihtelusta oli varsin korkea (jopa yli 50 %). Tämä mahdollistaa ominaisuuden tehokkaan perinnöllisen muuttamisen valinnalla. Rasvoittumisen rajoittaminen merellä kasvatetuissa kaloissa auttaa myös sisävesissä kasvatettavien siikojen rasvoittumisen hallinnassa, koska ominaisuudella on korkea perinnöllinen yhteys eri kasvatusympäristöjen välillä.

Nykyisellä mittauskäytännöllä vähän ja paljon rasvoittuvat perheet pystytään erottamaan toisistaan kaupallisessa meriympäristössä. Tuotantoympäristöstä saatavaa sisarustietoa tarvitaan jatkossakin: jos mittaukset tehtäisiin pelkästään sisämaassa Tervossa, rasvan eli arvosteluvarmuus merellä laskisi keskimäärin 7 % (Tietolaatikko). Arvosteluvarmuus kertoo eläinten jalostusarvojen ennusteiden tarkkuudesta, ja se on suoraan yhteydessä valittavan ominaisuuden perinnölliseen parantumiseen. Lihasrasvan arvosteluvarmuutta ja siten valinnan tehoa merellä voitaisiin parantaa vielä huomattavan paljon nykyisestä tasosta, keskimäärin 16 %, mikäli Distell-lihasrasva-aineistoa kerättäisiin sekä mereltä että sisämaan valintalaitokselta. Tässä tapauksessa voitaisiin huomioida sekä perheidenvälinen että kunkin perheen sisarustenvälinen vaihtelu.

TIETOLAATIKKO:

  • Vaihtoehtoisten mittausstrategioiden vertailu on olennainen osa valintaoh-jelman optimointia. Tervon valintalaitoksessa pidettävillä emokandidaateilla ei ole omia rasvanmittaustietoja, joten perheiden sisarustenvälistä parem-muutta ei saada selville. Siten puolet lihasrasvan perinnöllisestä vaihtelusta jää nykyisellä valintatavalla huomioimatta.
  • Tulisiko lihasrasvan määritys sitten sisällyttää myös Tervon valintalaitoksella tehtäviin emokalojen rutiinimittauksiin? Tähän kysymykseen vastaamiseksi tarvitaan tietoa siitä, kuinka paljon lihasrasvan perinnöllinen parantuminen nousee merellä, kun tämä ominaisuus mitataan myös Tervossa.
  • Distell-tutkimusaineistoa kerättiin syksyllä 2015 Tervon valintalaitoksella kasvatettavista kolmikesäisistä ohjelmasiioista (elävät emokandidaatit) sekä niiden merikassissa kasvatetuista sisaruksista. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka voimakas perinnöllinen yhteys on valinta- ja tuotantoympäristössä mitatun lihasrasvan välillä. Perinnöllisten tunnuslukujen ja valintaohjelman rakennetta kuvaavien tietokonesimulaatiolaskelmien avulla kyettiin arvioimaan eri ympäristöissä tehtävien Distell-mittausten vaikutus ”merirasvan” arvosteluvarmuuteen.

Huhtikuu 2017

KALANKASVATUSTA TUKEVA INNOVAATIOTOIMINTA

Jouni Vielma, Luonnonvarakeskus

Kalankasvatus on tottunut ylä- ja alamäkiin. Tutkimuksen pitäisi nähdä markkinoiden vaihtelun ja yksittäisten yritysten hyvien ja huonojen aikojen yli ja kehittää toimialan pitkän ajan kannattavuutta. Huhtikuun alussa avattu vesiviljelyn innovaatio-ohjelma on yksi mutta ei ainoa työkalu kehitystyössä.

Ympäristöluvituksen suhteen tehdään koko ajan taustatyötä, ja yritetään auttaa uuden tuotannon syntyä myös perinteisillä tuotantotekniikoilla. Ruotsin tuoreiden päätösten myötä on entistä tärkeämpää kertoa päättäjille siitä, että Suomessa kalankasvatuksen ympäristöosaaminen on kovalla tasolla ja tuotantoa voidaan lisätä merkittävästi ilman, että yhteiskunnan ympäristötavoitteet lainkaan vaarantuvat.

Merialueella valittu linja löytää uusille suurille laitoksille tilaa avomeren reunalta on oikea. Sen osoitti Ruotsinkin päätös. Suomalaiset olivat tässä parempia diskuteeraajia ja ympäristöhallinnon kanssa käyty vuoropuhelu auttaa uusien lupien saamisessa. Vanhojen ilman haitallisia vaikutuksia toimivien laitosten pitää saada toimintaa nykyisen suuruisena, sillä mitään periaatteellista syytä olla hyväksymättä yhtä kestävästi pyörivää toimialaa ei oikeusvaltiossa voi olla. Suomen Ympäristökeskuksen tutkimus tukee kehitystä käyttämällä uusimpia mallinnustyökaluja merialueen parhaiden kasvatuspaikkojen löytämiseksi yhdessä yritysten, Luken, ja vedenomistajien Metsähallituksen kanssa. Myös toimivien laitosten tarkkailu tulee entistä tärkeämmäksi. Kun vaikutuksia ei havaita, se johtuu siitä ettei vaikutuksia ole, ei huonosti tehdystä tarkkailusta.

Maa-allaslaitosten kuormituksen pienentäminen sai erillisen valtioneuvoston rahoituksen pariksi vuodeksi. Luke ja yritykset yrittävät löytää toteuttamiskelpoisia kustannustehokkaita tapoja pienentää fosforikuormitusta niin, että laitokset saisivat lisätä tuotantoaan kun kuormitus pienenee. Tällekin maltilliselle tavoitteelle löytyy laajaa tukea.

Kirjolohen valintajalostusohjelma jatkuu, vaikka sen suorittaminen siirtyisi pois Tervosta. Kuten Luken erikoistutkija Antti Kause totesi kevään yrittäjäpäivillä, jalostusohjelman läpikäyneet kalat ovat levinneet erittäin laajalle suomalaisiin emokalastoihin. Jatkossa tehdään myös uutta, sillä Luken geneetikot ja Eviran kalatautitutkijat yrittävät kitkeä suomalaisista kirjolohikannoista pois IPN-tautiherkkyyttä levittävät emot. Siian jalostuksessa voitaisiin kenties käyttää muitakin menetelmiä kuin perhepohjaista valintaa. Nelman, vai tulisiko sitä kutsua valkoloheksi, domestikoiminen jatkuu ja kokeilussa on risteymiä siian kanssa ja myös triploidien nelmojen tekoa kokeillaan tavoitteena mahdollisuus tuottaa sitä myös muualla kuin kiertovesilaitoksissa.

Kiertovesikasvatuksen tutkimus saa helposti näkyvyyttä. Tekniikka kiinnostaa ja joskus vesiviljelyn toimialan ulkopuolisilla ihmisillä on jopa katteettomia toiveita suljetuista järjestelmistä. Toistaiseksi kiertovesikasvatus ei ole ollut kannattavaa toimintaa Suomessa. Tanskassa yksinkertaiset annoskalaa tekevät modeldambrug-laitokset tuottavat voittoa, mutta isoa merilohta tuottavat yritykset ovat olleet suurissa vaikeuksissa. Toisaalta Norjassa lohismolttien tuotanto kiertovedessä on tuottavaa. Toki smoltin kilohinta onkin kova markkinakokoiseen kalaan nähden ja kiertovesismoltin avulla voidaan välttää yksi lohitäikäsittely verkkoaltaissa.

Vesiviljelyn innovaatio-ohjelmassa panostus jaetaan tasan avomerikasvatuksen ja kiertovesikasvatuksen kehittämiseen. Kiertovesitutkimuksen päätavoite on pienentää tuotantomuodon taloudellisia ja teknisiä riskejä. Ehkä voisimme kehittää myös Suomen oloihin sopivan edullisemman kiertovesilaitoskonseptin. Tästä kuitenkin lisää seuraavassa Kalankasvattajaliiton uutiskirjeessä.

Vesiviljelyn innovaatio-ohjelman toteuttaminen pääsee vauhtiin alkaneella kasvukaudella ja jatkuu useiden vuosien ajan. Yritetään olla puolin ja toisin aktiivisia ja avoimia uusien ajatusten suhteen. Tapaamme Kalankasvattajaliiton päivillä ohjelman merkeissä keväisin ja syksyisin. Myös pienempiä tapaamisia yritysten, tutkimuslaitosten ja koulutusta antavien tahojen kesken järjestetään.

Helmikuu 2017

KALANKASVATUS KANADASSA – TUTUSTUMASSA SUURILLA JÄRVILLÄ KEHITETTYYN UPOTETTAVAAN AVOMERIKASVATUSTEKNIIKKAAN

Markus Kankainen Luonnonvarakeskus, Pia Lindberg-Lumme ja Peter Granberg Brandö lax ab, Sami Suominen Lännenpuolen Lohi oy

Kanadassa, Suurilla Järvillä, kalalajisto sekä tuotanto- olosuhteet ovat vastaavanlaiset kuin Itämerellä. Suomalainen delegaatti lähti tutustumaan Huronjärvelle Kanadalaiskasvattajan kehittämään upotettavaan kasvatusratkaisuun ajatuksena, josko kyseistä tekniikka voisi hyödyntää Suomessa, erityisesti avomeriolosuhteissa.

Mitä etuja upotettavalla kasvatusratkaisulla olisi Itämeressä ?
1. Kun rakenteen voi upottaa tarvittaessa myrskyenergialta ja liikkuvilta jäiltä suojaan, sen rikkoutumisriski pienenee arktisissa avomeriolosuhteissa; Mahdollisesti vaikuttaen myös kalojen hyvinvointiin.
2. Jos rakenteen voi upottaa talveksi jäiltä suojaan, kasvatusrakenteita ei tarvitse vetää rannikon suojaan ennen talvea ja takaisin kasvatuspaikalle keväällä, jolloin säästyy työtä eikä rannikon läheisiä talvivarastointipaikkoja kehikoille tarvita vastaavissa määrin.
3. Jos tuotantopaikka on olosuhteiltaan sellainen, että kalat uskaltaa jättää talvella hetkellisesti upotettuina kasvatuspaikalle; ei tarvita erillisiä talvehtimispaikkoja myöskään poikasille tai perkuukokoisille kaloille.

Kanadalaista luomukirjolohta, ahventa ja ”walleye” kuhaa jäiden armoilla
Kanadalaiskasvattaja Mike Meeker on kasvattanut kirjolohta Huronjärvellä Manitoulin -saarella 80-luvun alusta alkaen. Koska jäät ovat tuhonneet yrityksen kasvatusaltaat muutamaan otteeseen, on Meeker kehittänyt kasvatusratkaisuja, jotka voidaan upottaa jäiltä ja myrskyiltä suojaan. Yrityksen uudet tuotantoalueet sijaitsevat hyvin avoimilla vesialueilla; jossa olosuhteet ovat kovat.

Meekerin yritys kasvattaa tavallista kirjolohta, luomukirjolohta ”Organic”, sekä hieman Pickerel/Walleye kuhaa ja keltaahventa; yhteensä noin 900 tonnia vuodessa. Tämän kasvatusmäärän lisäksi Meeker on saanut uuden tuotantopaikan avovesikasvatukseen; jossa suuressa mittakaavassa kasvatus käynnistyy vasta ensi kasvukaudella.

Tärkeimpänä erona luomu- ja tavallisen kirjolohen tuotannossa on kriteerit täytettävä rehu ja hieman korkeampi myyntihinta. Pyöreästä kirjolohesta maksettiin 2,4 CAD/lb ja luomukirjolohesta 2,7 CAD/lb; ahvenesta ja kuhasta vajaa 5 CAD/lb. Peratuksi painoksi ja euroiksi muutettuna noin 4,4 €/kg, 5€/kg ja 9 €/kg. Kanadalaisista luomukriteereistä voi kysyä lisää allekirjoittaneelta tai Suomen kalankasvattajaliitosta.

Kirjolohipoikaset Meeker osti 40-50 grammaisina. Ennen järveen siirtoa poikasia kasvatettiin suuremmiksi osittain vettä kierrättävässä, biofiltterittömässä läpivirtauslaitoksessa, jossa oli sisään tulevan veden otsonointi. Meeker teki yhteistyötä paikallisten poikastuottajien kanssa kalakantojen kehittämiseksi. Kirjolohet myytiin verestämättöminä jalostuslaitokseen joka teki niistä päänsääntöisesti pakastetuotteitta eri markkina-alueille; kaikki Kanadaan mutta myös Ontarion ulkopuolelle. Ahvenet ja kuhat otettiin kasvatukseen luonnonistukkaista ja ne toimitettiin markkinoille melko pieninä, ahvenetkin vain noin 200 grammaisina. Walleye-kuhia emme päässeet katselemaan, koska kyseisen kasvatuspaikan huoltoalus oli huollossa; mutta kuuleman mukaan kasvatus onnistuu hyvin.

Kirjolohen kasvu oli Meekerin kertoman mukaan suurin piirtein yhtä nopeaa kuin Suomessa. Kasvatuskautena kirjolohi kasvoi noin 200 grammasta 1500 grammaan. Huronjärvellä veden lämpötila nousee keväällä nopeammin ja laskee syksyllä hitaammin, jolloin kasvuolosuhteet ovat hieman Itämerta paremmat. Meeker nosti upotettavat kasvatusaltaat tai laitoksensa pintaan kiintojään muodostuttua. Kaloja ruokittiin myös talvella. Kasvuhävikkiä ei ilmene näin ollen talvella lainkaan. Ainoastaan yhtenä vuonna Meekerin kasvattajahistoriassa lämpötila Huronjärvellä on kohonnut niin paljon että ruokintaa oli rajoitettava kesällä.

Kirjolohia myytiin markkina-alueesta riippuen eri Brändeillä; välillä kirjolohesta käytetään ”Trout” väillä ”Rainbow” tuotemerkkejä; mistä kuluttajat kullakin alueella eniten pitävät. Meeker arvioi, että meidän esittämä; Suomessa kirjolohesta usein käytettävä käännös ”Salmon Trout” ei ole tuttu Brändi kirjolohimarkkinoilla vaan Norjalaisten joskus lanseeraama, unohdettu termi.

Kuva 1:Walleye kuha, Kuva 2: Orgaanista rehua

Walleye kuha

Orgaanista rehua

 

 

 

 

Kalatuotanto ja hallinto Ontariossa

Isot Järvet ovat pinta-alaltaan noin puolet Itämeren pinta-alasta; vesimäärä on suurin piirtein sama. Kasvatusta on Suomeenkin verrattuna vähän ja kasvatuslupien saaminen on ollut haastavaa. Ontariossa pelätään kalankasvatuksen ympäristövaikutuksia vastaavalla tavalla kuin Suomessa, samalla, kuin kalatuotantoa tulisi kasvattaa. Suurilla järvillä lisäksi kalastusmäärät pienenevät jatkuvasti. Suomenkin markkinoilla olemme huomanneet, että kalastettua ”Kanadan siikaa” ja siitä saatavaa mätiä löytyy markkinoilla yhä vähemmän. Suurien järvien ekosysteemiä ovat sekoittaneet voimakkaasti rahtialusten mukana salakulkeneet vieraslajit kuten mustatäplätokko ja seeprasimpukka.

Kanadassa kalan kauppatase on Suomeakin huonompi. ”Kalankasvatusta tulisi lisätä merkittävästi ja tilaa suurilla järvillä olisi valtavasti”; sanoi Ontarion elinkeinokehitys osaston maatalousyksikön neuvonantaja Brian Bell.

Meekerin kohdalta ratkaisu lupajärjestelmän kankeuteen ja yrityksen kasvutavoitteisiin syntyi lopulta alkuperäiskansojen laillisesta oikeudesta päättää reservaattialueiden käytöstä; joihin jotkut vesialueetkin Isoilla Järvillä kuuluvat. Alkuperäiskansojen edustajat ottivat yhteyttä Meekeriin, koska halusivat lisätä työllisyyttä ja kehittää kalankasvatusta alueillaan.

Upotettavat kasvatustekniikat

Yrityksellä oli kasvatuslaitoksia sekä maalla, rannassa, että avoimilla järvialueilla. Järvellä sijaitsevat laitokset Meeker upottaa jäiltä ja myrskyiltä suojaan. Sekä rannassa että avoimella alueilla kasvatusrakenteet oli tehty käsitellystä teräksestä, vaikka rakenneratkaisu olikin erilainen. Meeker kertoi myös kokeilleensa PolyEteeni-(PE)- kehikoita; ja muita upotettavia ratkaisuja kuten Aquapodeja, mutta oli poistanut ne käytöstä. Toimintaperiaate laitosten upotuksessa oli sijainnista ja teräskasvatusrakenteesta huolimatta periaatteessa sama; rakenteita kannattaviin kellukkeisiin päästetään vettä, jonka takia noste pienenee ja lopulta rakenteet ovat vettä raskaampia. Rantalaitoksessa rakenteiden nostetta pienennettiin vain sen verran että se on hieman vettä kevyempi, jonka jälkeen koko laitos vinssattiin pohja-ankkureiden painoa vastaan pinnan alle.

 

Stormsafe – kasvatusratkaisussa teräskehikon nostetta säädetään veden määrällä sen perusteella mille syvyydelle kasvatusratkaisu halutaan pinnan alle laskea. Rakenne voidaan jättää myös ”riippumaan” suurien ankkuripoijujen varaan. Samoilla poijuilla varmistetaan, että rakenne ei painu pohjaan vaikka nostesäätösäiliöt täyttyisivät kokonaan vedellä.

Moduulit oli tehty työtasoksi. Kussakin kulmassa oli vertikaaliset teräsponttonikartiot jotka siis toimivat nostesäiliöinä. Syvyyttä rakenteella oli myös 15 metriä; syvyyden voi mitoittaa olosuhteiden perusteella esimerkiksi matalampiin vesiin. Ponttoonit olivat halkaisijaltaan 800 mm ja kukin oli jaettu 3 kammioon, joista kahteen oli mahdollista pumpata pinnalta ilmaa tavallisella kompressorilla, silloin kun rakenne halutaan pintaan. Rakenteen upotus tapahtuu avaamalla ilmaventtiilit, jolloin ponttoniin pääsee vettä ja rakenteesta tulee vettä raskaampi. Yksi kolmesta kammiosta oli jatkuvasti kelluttava, jolla varmistetaan että koko rakenne on mahdollista kelluttaa erillisten poijujen avulla; jos esimerkiksi venttiilijärjestelmään tulee häiriö. Pohjassa vertikaaliset ponttonikartiot liitettiin toiseensa suorilla tukiputkilla.Kehikko oli kasattu 15 metriä pitkistä moduuleista, jotka liitettiin toisiinsa vahvojen, halkaisijaltaan noin 50-70 mm nivelholkkien avulla. Nivelholkeissa oli lisäksi paksut kumikaulukset jotka toimivat väännönvaimentimina, kun moduulit liikkuvat toisiaan vastaan. Meekerin käytössä olevissa kasvatusrakenteissa oli kuusi kulmaa, jolloin ympärysmitaksi muodostuu 90 metriä. Kun rakenteeseen lisää kaksi moduulia, siitä tulee kahdeksankulmainen, jolloin ympärysmitta on 120 metriä ja kasvatuskapasiteettia tulee 70% lisää.

Haluttaessa rakenteen, ja mahdolliset kalakassit, saa nostettua useita metrejä merenpinnan yläpuolelle. Kun rakenne nostetaan, sen syväys pienenee ja esimerkiksi kalaparvia ei perkuun koittaessa tarvitse välttämättä erikseen nuotata tiheämmälle erillisillä verkoilla. Kokonaan pinnalle rakennetta ei saa nostettua; sen verran rautaa rakenteisiin on käytetty. Uudella alkuperäiskansojen hallinnoimalla avojärvipaikalla käydessämme kasvatusrakenne oli noin metrin vedenpinnan yläpuolella, jolloin kumisaappaat eivät kastuneet, kun puolimetriset aallot huuhtelivat alitsemme noin puoli metriä työtasojen alapuolella.

Vaikka moduulien holkkikiinnikkeet olivat vahvat; epäilimme miten liitoskohdat mahtavat kestää, jos rakenne vääntyy aallokossa, virtauksen voimasta tai rakennetta nostettaessa. Ristireevoiksi, vääntymisen estämisen varmistukseksi, oli viritetty vain köydet. Meeker kuitenkin kertoi, että oli poistanut teräksiset ristituet, koska vedessä rakenteisiin ei tule juurikaan vääntöä ja rakenne on riittävän jäykkä ilman tukiakin.

Huomasimme, että vesiolosuhteissa teräksen käsittelyllä on suuri vaikutus käyttöikään; Meeker oli kokeillut rakenteissa käsittääksemme sekä eräänlaista epoxmaali -pinnoitetta että galvanoitua terästä. Epoxilla maalatut rakenteet olivat jo päässeet hieman hapettumaan vaikka rakenne oli ollut vasta vuoden vanha. Käsittely vaikuttanee myös rakenteen kustannukseen.

 

Stormsafen ankkurointi

Jokainen vertikaalinen ponttonikartio oli kiinnitetty erillisiin poijuihin ja niitä tukevaan ankkuriin. Näin ollen kasvatusrakenne oli ankkuroitu pohjaan eri suunnista kuudella noin kolmen tonnin betoniankkurilla. Mietimme, että jopa verrattain maltillisissa tutustumistuuliolosuhteissa pinnassa olevat kulmapoijut vaikeuttavat lähestymistä kasvatusaltaalle. Näin ollen esimerkiksi veneestä ruokinta olisi vaikeaa kovalla tuulella. Mutta, poijut ja köydet olisi myös mahdollista upottaa pinnan alapuolelle, jolloin aluksella pääsisi ajamaan suoraan rakenteen kylkeen. Pintapoijut tulee muutenkin upottaa tai poistaa ennen jäiden tuloa etteivät jäät vie niitä ja ankkureita mennessään.

Ilmansyöttöjakotukki upotetaan myös pienellä poijulla veden alle ennen jäiden tuloa, jotta se on helppo naarata tai sukeltaa taas kun kasvatusrakenteet nostetaan pintaan. Mietimme myös ääneen, että Meekerin vertikaalisten ankkurikiinnitysten lisäksi tai sijasta kovissa olosuhteissa voi olla tarpeen hakea pitoa hieman etäämmältä ristiin-ankkuroinneilla.

Joitain etuja, mutta myös kysymyksiä

Rakenteen idea oli mielestämme ”yksinkertaisuudessaan” hyvä ja siinä on otettu huomioon useita arktisten olosuhteiden aiheuttamia haasteita; 1. Kiinteä rakenne on joustavia kehikoita vakaampi, ja siten kenties turvallisempi työskennellä, koska aallot eivät heiluta rakennetta. 2. Kehikko mahdollistaa kasvatuskassien kiinnittämisen myös rakenteen alareunasta jolloin verkkokassi pitää tilavuutensa kovissakin virtauksissa ja myrskyissä. 3 Jos Kasvatusaltaan upottaa talvella, niihin ei muodostu myöskään niin helposti jäätä kuin pinnassa.

Mutta, kyseenalaistimme toisaalta; onko kiinteä rakenne tarpeeksi vankka eli kestääkö se lopulta meren dynamiikkaa erittäin kovissa olosuhteissa. Kyseenalaistimme myös, kestääkö rakenne jos siihen kiinnitetään suuri ruokinta-alus kovalla merenkäynnillä. Ja yleisellä tasolla voidaanko kaikkia vastaavanlaisten upotettavan laitoksen etuja hyödyntää Suomessa laajalti, koska Itämeri on yleisesti matala ja monin paikoin muodostuu jään ahtautumista sekä veden alijäähtymistä että suppojäätä. Laitoksen talvikäyttö toimii paremmin alueilla jossa muodostuu vahva kiintojää kuten Huronissa.

Kustannustehokkuus ja vertailu PE – kehikoihin

Jos Suomessakin käytössä olevat pinnassa kelluvat PE kehikot kestävät Itämeren avomeriolosuhteita, eikä rakenteita ole olosuhteiden tai talvisäilytyspaikkojen puutteen takia syytä upottaa; on ne edukkaampi vaihtoehto kasvattaa kalaa kuin upotettavat teräskehikot. Ja sikäli jos laitosten upottaminen on perusteltua; vaihtoehtoisesti myös PE -kehikoista löytyy upotettavia versioita jotka toimivat vastaavalla ”Push up” tekniikalla; PE -kehikoista roikkuvat kasvatuskassit voidaan painottaa ylimääräisillä painoilla tai alareunaan sijoitetulla PE kehikolla vastaavasti jos halutaan varmistaa kasvatuskapasiteetti kovissa olosuhteissa. Toisaalta myös PE kehikoiden hinta nousee avovesiolosuhteissa nykyisestä jos joudutaan käyttämän paksumpia materiaalivahvuuksia; ja jos harkitaan upotettavia PE-kehikoita, pohjakehikko sekä muu upotukseen liittyvää tekniikkaa kasvattavat hintaa.

Meeker oli laskenut teräskehikolleen 20 vuoden käyttöiän. Jos teräskehikon kuoletusaika olisi 10 vuotta, sen investointikustannus vastaavalla kuoletus ajalla pinnanpäällisiin PE kehikoihin nähden on alustavien arvioiden perusteella noin kolminkertainen, jos ei siis käytetä upotettavia PE ratkaisuja. Koska kasvatuskapasiteetit ovat verkkoallaskehikoissa niin suuria; merellä investointikustannuksen osuus tuotantokustannuksesta on kuitenkin niin pieni, ettei se rajoita Offshore -tekniikan käyttöönottoa kirjolohituotannossa, vaikka vastaavanlaiset upotettavat rakenteet olisivat hyödyllisiä Itämeren avoimilla alueilla. Esitetyn kokoisten kehikoiden osuus tuotantokustannuksesta olisi alustavasti laskettuna noin 10-15 senttiä per tuotettu kalakilo ja investoinnin todellinen takaisinmaksuaika muutama vuosi.

Itämeren haasteet ja sijainnin merkitys upotettavalle ratkaisulle

Upotettavien ratkaisujen käytettävyys tulee kuitenkin kyseenalaistaa monilla Itämeren alueilla. Seuraavaksi on pohdittu upotettavan kasvatusratkaisun hyötyjä suhteessa Itämeren tuotanto-olosuhteisiin.

Mataluus: Itämeri on monin paikoin liian matala ilman upotettaviakin ratkaisuja, erityisesti Pohjanlahdella. Ja vaikka kasvatusalue olisikin riittävän syvä, laitoksen jättämisen riski avomerialueelle talveksi saattaa olla liian suuri ja se on tarkoituksenmukaista tuoda talveksi rantaan. Näin ollen on haasteellista löytää riittävän syviä talvisäilytyspaikkoja sekä väyliä joita pitkin syvä ja kiinteä kasvatusrakenne voidaan hinata. Jos taas rakentaa matalampia upotettavia ratkaisuja, niiden kapasiteetti ja siten kustannustehokkuus laskee.

Kelirikkoaika: Itämerelle jäiden muodostumisen ja lähdön aiheuttama kelirikkoaika on hyvin vaihteleva, joka vaikeuttaa tuotannon suunnittelua. Kanadassa Isoille järville muodostuu melko tasaisesti kestävä jää, jonka jälkeen voidaan operoida jään päältä. Itämerellä jään muodostuminen on vaihdellut huomattavasti ja viime vuosina jäitä ei ole muodostunut etelän avomerialueille lainkaan; mikä pysyvänä ilmiönä sinällään helpottaisi operointia merkittävästi. Avomerikasvatuksen suunnittelussa tulisi kuitenkin varmistaa että kasvatuspaikalle pääsee joko jään päältä tai veneellä, erityisesti jos perattavaksi tarkoitettuja kaloja jättää kasvatuspaikalle. Kelirikkoaikanakin kasvatuspaikalle pääsee, esimerkiksi hydrokoptereilla, kunhan kalaa ei tarvitse kuljettaa suuria määriä. Kasvatuspaikalle tulisi päästä, koska esimerkiksi kirjolohien tulisi saada täytettyä ilmarakkonsa aika ajoin; Meekerin kokemusten perusteella terveysongelmia ilmeni 40 päivän upotuksen jälkeen vaikka kalat jäivätkin henkiin.

Alijäähtyminen: Kirjolohen kidukset jäätyvät, ja kala kuolee, mikäli vesi alijäähtyy eli lämpötila laskee alle 0 celsiusastetta liian pitkäksi ajaksi. Alijäähtymistä on havaittu jopa 40 metrin syvyydessä joten kasvatusaltaiden upottaminenkaan ei ratkaise alijäähtymisen aiheuttamaa riskiä. Näin ollen kirjolohien talvisäilytyspaikka avomerelläkin tulisi sijaita sellaisella alueella ja olosuhteissa jossa alijäähtymistä ei suurella todennäköisyydellä esiinny. Kotimaiset kasvattajat ovat havainneet että siiat kestävät paremmin veden alijäähtymistä.

Jään pakkautuminen: Jää voi pakkautuu monia metrejä paksuiksi jäämassoiksi Itämerellä, kun tuulet painavat irtonaisen jään rantaa, matalikkoja tai kiintojään reunaa kohti. Tällaisilla alueilla ei voida säilyttää talvella upotettavia kasvatusrakenteita.

Edellä mainittuja riskitekijöitä voidaan osittain vähentää olosuhdetiedon keräämisellä, ennusteilla ja näihin tietoihin perustuvalla paikanvalinnalla, mutta useilla alueilla tiedetään melko hyvin että kasvatusrakenteita ei kannata jättää talveksi merelle; edes pohjaan.
Lisätietoa
Yritysesittely ja rannassa sijaitseva kasvatuslaitos
https://www.youtube.com/watch?v=_xlJJQjcANE
Stormsafe Offshore –kasvatusrakenteen ja tuotekehityksen esittely
https://www.youtube.com/watch?v=-nsjvur4_do
Verkkosivut
http://www.stormsafesubmersibles.com/

Lisätietoja:
markus.kankainen@luke.fi

Tammikuu 2017

REHUKERTOIMEN PARANTAMINEN JALO-VALINTAOHJELMISSA

Antti Kause, Matti Janhunen, Antti Nousiainen, Heikki Koskinen | Luonnovarakeskus (Luke).

FISHBOOST EU-hankkeen tulokset osoittavat, että kirjolohen liiallisen rasvoittumisen estäminen valintajalostuksella parantaa paitsi rehukerrointa myös valkuaisen muuntotehoa. Molemmat ominaisuudet ovat taloudellisesti tärkeitä. Yhä tehokkaammin rehua käyttävää kalamateriaalia tuotetaan kalankasvattajille kirjolohen ja siian JALO-valintaohjelmissa.

Elinkeinon kilpailukykyä parannetaan valintajalostuksella

Kalamateriaali, jonka rehukerrointa ja valkuaisen muuntokykyä on perinnöllisesti parannettu, on suuresti hyödyksi sekä elinkeinolle että ympäristölle. Rehu on kalankasvatuksen yksi suurin jatkuva kuluerä. Toisaalta kalan on saatava rehusta kaikki ne aminohapot, jotka se tarvitsee tuottaakseen tarvitsemansa valkuaisaineet. Valkuaista tarvitaan varsinkin lihasten kasvuun sekä elintoiminnoille tärkeiden entsyymien valmistamiseen. Korkealaatuiset valkuaisaineet ovat yksi kalleimmista rehun raaka-aineista.

Luken Tervon laitoksella kehitetään kirjolohen ja siian JALO-valintaohjelmia kalankasvatuselinkeinon hyödyksi. Noin 80 prosentilla Suomessa kasvatetusta kirjolohesta on sukujuuret JALO-valintaohjelmassa. Siksi pienikin perinnöllinen parantuminen kalamateriaalissa vaikuttaa suuresti elinkeinoon. Valintajalostuksen toimintaperiaate on esitelty FISHBOOST EU-hankkeen videossa:

https://www.youtube.com/watch?v=sP8vJn1RuBk&feature=youtu.be

Kalojen nopea kasvu on ollut yksi tärkeimmistä valittavista ominaisuuksista JALO-ohjelmissa. On hyvin tiedossa, että nopean kasvun valinta parantaa myös rehukerrointa. Nykyinen arvio on, että kun kasvu paranee 5% sukupolvessa, niin rehukerroin paranee samalla mutta hieman hitaammin, noin 2-3%. Tämä on hyvä tapa rehukertoimen parantamiseksi, koska nopean kasvun valitseminen on helppoa. Jo 90-luvun alussa aloitettu kirjolohen JALO-valintaohjelma on edennyt jo yhdeksänteen valittuun sukupolveen, joten rehukerroin on parantunut jo useita kymmeniä prosentteja.

Tällainen rehukertoimen parantuminen tarkoittaa, että samalla määrällä rehua saadaan 15-20% enemmän kalaa ja myyntituloa. Tai, olettaen noin 10 miljoonan kg kirjolohen tuotanto, 1.1 rehukerroin ja 1.25 €/kg rehun hinta, rehukulujen 15% pienentyminen on 2 miljoonan euron vuosittainen säästö rehukuluissa Suomessa.

Rehukertoimen ja valkuaisen muuntotehon yhä tehokkaampi parantaminen

Rehukerroin paranisi yhä nopeammin, jos sitä tai rehunkulutusta pystyisi mittaamaan yksilöllisesti kaloista. Tämä on mahdollista mutta työlästä. Toinen tapa on mitata ja valita ominaisuuksia, jotka ovat geneettisesti yhteydessä rehukertoimeen.

FISHBOOST-hankkeen tulokset osoittavat, että kirjolohen rehukerrointa voidaan parantaa perinnöllisesti mittaamalla ja valitsemalla rasvoittumista. Nopean kasvun valinta ja samanaikainen rasvoittumisen hillitseminen nostavat rehukertoimen perinnöllistä parantumista 30%, pelkän nopean kasvun valintaan verrattuna. Tämä on erinomaisen hyödyllistä, mutta ei yhtä suuri parannus kuin itse rehukertoimen mittaaminen ja sen suora valinta (50%:n nousu). Samansuuntaiset tulokset on saatu JALO-siialla.

Tulokset osoittavat myös, että rasvoittumisen rajoittaminen valintajalostuksella parantaa, joskin hitaasti, valkuaisen muuntotehoa. Kalan olisi tärkeää käyttää rehun kalliit valkuaisaineet lihasten kasvuun, ei energian tuotantoon, ja sen sijaan rehun rasvan tulisi olla ensisijainen energianlähde kalalle. Tulokset viittaavat, että perinnöllisesti tehokas ja nopeasti kasvava kala, joka ei rasvoitu liikaa, muuttaa rehun valkuaisen tehokkaammin lihaskasvuksi, eikä varastoi valkuaista rasvana. Juuri tätä tavoitellaan valintaohjelmassa kasvun ja rasvan samanaikaisella valinnalla.

Mitä tehdään nyt?

Kirjolohen ja siian valintaohjelmissa kasvua nopeutetaan, mutta niin ettei vatsaonteloon kertyvän rasvan määrä samalla nouse, eikä laske. Lisäksi siialla fileen liikarasvoittumista hillitään niin, että rasvan annetaan toistaiseksi hieman nousta, mutta ei liiaksi.

Vaikuttavuus

Kalankasvatuksen kannattavuuden lisäksi yhä tehokkaammin rehua käyttävä kalamateriaali parantaa vesiviljelyn ympäristöystävällisyyttä, koska yhä suurempi osa rehun ravinteista sitoutuu kalaan, eikä valu vesistöihin. Kalan rasvoittumisen rajoittaminen vaikuttaa myös tuotelaatuun ja perkausjätteen määrään. Luonnollisesti kalalla tulee olla sopivasti rasvaa – ei liikaa eikä liian vähän, jotta mädintuotanto ja tuotelaatu pysyvät hyvänä.

Koska kalamateriaalin rehunkäyttökyky ja ruhon koostumus muuttuvat valinnan seurauksena, myös rehun koostumusta on muutettava ajan kuluessa. Modernille kirjolohikannalle onkin kehitetty oma rehunsa.

 

Menetelmät

Tutkimuksen kokeet tehtiin Luken Tervon laitoksella ja laskennallisen genetiikan työt Luken Jokioisten toimipaikassa.

Tulokset on julkaistu kansainvälisessä tiedelehdessä: Kause A, Kiessling A, Martin SAM, Houlihan D & Ruohonen K. 2016. Genetic improvement of feed conversion ratio via indirect selection against lipid deposition in farmed rainbow trout (Oncorhynchus mykiss Walbaum). British Journal of Nutrition 116: 1656-1665. https://doi.org/10.1017/S0007114516003603

Antti Kause työskentelee Lukessa johtavana tutkijana Biometrisen Genetiikan – tiimissä, erityisalanaan viljeltyjen kalojen valintaohjelmien kehittäminen. Yhteistiedot: antti.kause@luke.fi

Tietolaatikko: FISHBOOST – Improving European aquaculture by advancing selective breeding to the next level for the six main finfish species

  • EU-hankkeessa kehitetään menetelmiä kuuden kasvatetun kalalajin, karpin, meribassin, kultaotsasargin, piikkikampelan, kirjolohen ja lohen, valintajalostusohjelmien tehostamiseksi.
  • Kehitettävät eläinjalostuksen ja genomiikan sovellukset parantavat kasvatettujen kalojen resurssitehoa ja tautiresistenssiä huomioiden kunkin lajin jalostusohjelman erityispiirteet ja tarpeet.
  • Suomessa hankkeella kehitetään Luken Tervossa toimivaa kirjolohen valintaohjelmaa.
  • Toimintavuodet: 2015-2019.
  • Hankkeessa on mukana 11 yritystä, 13 tutkimusryhmää ja kaksi vesiviljelyelinkeinon kattojärjestöä yhteensä kymmenestä maasta.
  • Hankkeen www-sivut löytyvät osoitteesta www.fishboost.eu josta voi myös tilata itselleen hankkeen e-tiedotteet.