Suomen kalamarkkinat murroksessa

Kalan kysyntä jatkaa maailmalla kasvuaan. Väestön kasvu, kaupungistuminen ja ruokailutottumusten muuttuminen lisää kalan kysyntää. Teollisuusmaissa ruoan terveellisyys ja kestävä tuotanto ovat entistä tärkeämpiä ruoan ostoperusteita, mitkä myös suosivat kalaa. Suomalaiset haluaisivat lisätä erityisesti kotimaisen kalan käyttöä, mutta kotimainen alkutuotanto ei ole alkuunkaan pystynyt vastaamaan kysynnän muutokseen.

Inarijärveen istutetaan vuonna 2019 järvitaimenia ja pohjasiikoja – nieriäistutuksissa välivuosi

Luonnonvarakeskus (Luke) hoitaa Inarijärven kalatalousvelvoitteen istutukset. Tänä vuonna on suunniteltu istutettavaksi noin 120 000 petokalan- ja 234 000 pohjasiianpoikasta. Siianpoikasia istutetaan noin viidennes velvoitemäärästä, ja määrän vähentymistä kompensoidaan järvitaimenen poikas- ja mäti-istutuksilla. Hellekesän 2018 seurauksena nieriöitä ei istuteta lainkaan.