Kalastuslain (379/2015) mukaan kalatalousalueen on laadittava ja otettava käyttöön aluettaan koskeva käyttö- ja hoitosuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on turvata alueen kalavarojen kestävä ja monipuolinen tuotto ja käyttö sekä biologinen monimuotoisuus. Käyttö- ja hoitosuunnitelmalla edistetään myös vapaa-ajan sekä kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiä. Suunnitelmat hyväksyy ELY-keskukset.
ELY-keskukset aloittivat kalatalousalueiden laatimien käyttö- ja hoitosuunnitelmaehdotusten käsittelyn tammikuussa. Ehdotusten käsittely kestää kesään asti. Joistakin suunnitelmaehdotuksista päätökset voidaan tehdä vasta syksyllä. Osa suunnitelmista saatetaan myös hyväksyä vasta seuraavan vuoden aikana etenkin, jos suunnitelma palautetaan kalatalousalueelle täydennettäväksi tai jatkovalmisteluun joltain osin.
Kaikilla mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmien sisältöön
ELY-keskuksien kalatalousviranomaiset (Lapin, Pohjois-Savon ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset) hyväksyvät käyttö- ja hoitosuunnitelmat normaalissa hallintolain mukaisessa menettelyssä. Menettely sisältää asianosaistahojen kuulemisen sekä vaikutusmahdollisuuden varaamisen muillekin kuin asianosaisille.
ELY-keskukset julkaisevat kulloinkin käsittelyvuorossa olevaa käyttö- ja hoitosuunnitelmaa koskevan yleistiedoksiannon ja lausuntopyynnön verkkosivuillaan osoitteessa www.ely-keskus.fi/kuulutukset . Kaikilla on siis mahdollisuus tutustua ja lausua mielipiteensä suunnitelmista. ELY-keskusten verkkosivuja kannattaa seurata säännöllisesti.
Lisäksi kalatalouden alueelliset yhteistyöryhmät arvioivat käyttö- ja hoitosuunnitelmia sekä niissä esitettyjä toimenpiteitä. Yhteistyöryhmät tekevät myös esityksiä eri alueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmissa sekä valtakunnallisissa kalavarojen hoitosuunnitelmissa esitettyjen toimenpiteiden yhteensovittamiseksi. Yhteistyöryhmät koostuvat kalatalousalueiden, kalatalous- ja ympäristöjärjestöjen, tutkimuksen, hallinnon, maakuntien liittojen sekä saamelaisten kotiseutualueella Saamelaiskäräjien edustajista.
Kalastus ja kalavarojen hoito on järjestettävä käyttö- ja hoitosuunnitelman mukaisesti
Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmat ohjaavat kalastuksen järjestämistä ja kalavarojen hoitoa. Kaikkien viranomaisten tulee ottaa suunnitelmissa esitetyt yleiset kalavarojen käyttöä ja hoitoa koskevat suuntaviivat toiminnassaan huomioon, muun muassa vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisten kalatalousvelvoitteiden määräämisessä ja toimeenpanossa, YVA-hankkeissa sekä muussa vesien- ja alueiden käytön suunnitteluun liittyvässä päätöksenteossa.
Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien sisältövaatimukset määritellään kalastuslaissa. Suunnitelmat sisältävät muun muassa alueen nykytilaa ja tavoitetilaa kuvaavia tietoja sekä konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla tavoitetilaa pyritään toteuttamaan. Lisäksi käyttö- ja hoitosuunnitelmat sisältävät kalastustietojen seurantaa ja kalastuksenvalvonnan järjestämistä koskevan osion. Suunnitelman tulee olla sisällöltään konkreettinen ja siinä tulee esittää selkeästi alueen kalastuksen järjestäminen erityisesti kalastuksen säätelyn osalta.