Teksti on neljäs osa kalankasvatuksen ympäristöluvituksen pullonkauloja ja niiden avaamista koskevan viiden kirjoituksen sarjaa.
Jo kesäkuussa 2009 valtioneuvoston periaatepäätöksenä vahvistettu Kansallinen vesiviljelyohjelma 2015 sisälsi maininnan itämerirehusta. Ohjelman mukaan rehujen kehittämisessä edistetään erityisesti Itämeren kalasta valmistetun kalanrehun käyttöä. Maininta oli yhtenä osana ympäristövaikutusten pienentämistä koskevaa toimenpiteiden kokonaisuutta.
Myös joulukuussa 2014 valtioneuvoston periaatepäätöksenä vahvistettu Vesiviljelystrategia 2022 sisälsi esityksen ratkaisumallista, jolla vesiviljelylaitoksia kannustetaan ravinnepäästöjen kompensointia koskevien toimien ja erityisesti itämerirehun käyttöönottoon. Tämäkin maininta oli yhtenä osana ympäristövaikutusten hallintaa koskevien toimenpiteiden listassa.
Itämerirehun edistäminen on mainittu monissa muissakin ohjelmissa ja suunnitelmissa. Se oli suuressa osassa myös vuonna 2015, kun kotimainen kalajauhotehdas perustettiin Kasnäsiin. Nykyisen hallituksen ohjelmassakin itämerirehu on mainittu kannustimena ravinnepäästöjä vähentäville ja kiertotalouteen perustuville ratkaisuille kalankasvatuksessa.
Viimeaikaisissa ohjelmissa itämerirehu mainitaan mm. Kotimaisen kalan edistämisohjelmassa sekä Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmassa vuosille 2022-2027. Ne on molemmat vahvistettu valtioneuvostossa vuonna 2021.
Lukuisista ohjelmista ja strategioista huolimatta itämerirehulle ei edelleenkään haluta antaa luvituksessa mitään merkitystä. Perusteena mainitaan yleensä se, että lainsäädäntöön ei ole saatu itämerehusta aikaiseksi säännöksiä. Lainsäädännön puutteellisuus kaadetaan siis luvanhakijan vahingoksi. Tässä kohtaa logiikka kuitenkin pettää pahasti. Kiertotalouden merkityksestä kyllä puhutaan, mutta kalanviljelyssä ravinteiden kiertämiselle ei anneta mitään arvoa.
Itämerirehu kierrättää ravinteita, sillä siihen käytetään Itämerestä pyydetystä silakasta valmistettua kalajauhoa. Parhaimmillaan itämerirehulla voidaan poistaa merestä jopa enemmän fosforia kuin kalankasvatus tuottaa.
Ravinteiden poistumista on väheksytty lisäisyys-ajattelulla. Usein kuultu väite on, että kiintiöt ja vienti joka tapauksessa hoitavat Itämeren silakan ja kilohailin kalastuksen. Kuitenkin kiintiöistä on vuosittain jäänyt osa kalastamatta. Osa saaliista on myös mennyt turkiseläinten rehuksi, mutta sen osuus on vähentynyt ja jollain aikajänteellä tarhaus tulee loppumaan tai merkittävästi vähenemään Suomessakin. Mitään takuuvientiä silakalle ei myöskään ole olemassa, vaan kaikki on kiinni markkinahinnasta. Lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa tyrehdytti rehusilakan viennin.
Silakan ruokakäyttöä on myös toivottu kovin lisättäväksi. Huomattava osa saaliista on kuitenkin niin pienikokoista, että sen ruokakäyttö ainakaan sellaisenaan on hankalaa. Itämerirehulla tämäkin osa saaliista voidaan jalostaa helpommin ruokakäyttöön sopivaksi ja korkeamman arvon omaavaksi kirjoloheksi ja siiaksi.
Ohjelmissa ja strategioissa itämerirehu on pitkään nähty keinona, jolla kalankasvatuksen ympäristövaikutuksia voidaan entisestään pienentää. On käsittämätöntä, että rehun määrittelyä ja säädöksiä kompensaatiosta ei ole saatu valmiiksi. Kalanviljely on toimiala, joka omilla toimenpiteillään pystyy poistamaan ravinteita Itämerestä. Mitä suurempi osa kasvatettavasta kalasta tuotetaan itämerirehulla, sitä parempi se on Itämerelle. Ajattelutapa nähdä itämerirehukin vain kuormittajana on vinoutunut.
Helmikuussa 2022 valtioneuvoston periaatepäätöksenä vahvistettu Vesiviljelystrategia 2030 sisältää sekin jälleen kerran maininnan itämerirehusta vesiviljelyn kestävyyden ja vastuullisuuden yhtenä elementtinä. Tavoitteena on määritellä itämerirehu sekä laatia suunnitelma, jolla rehun käyttö kalanviljelyssä pyritään saamaan mahdollisimman kattavaksi. Valmista on tarkoitus tulla jo vuoden 2022 kuluessa.
Toivoa sopii, että yli vuosikymmenen yrittämisen jälkeen määrittelytyössä vihdoinkin onnistutaan. Määrittelyä vielä tärkeämpi osa asiasta on kuitenkin se, mitä kirjataan rehun käytön edistämistä koskevaan suunnitelmaan. Kannusteista on tärkeää päästä kattavaan yhteisymmärrykseen, jotta edistämisessä todella päästään eteenpäin. Tämä tarkoittaa myös ratkaisuja luvituksessa, joten ilman lainsäädäntötyötä tässäkään tuskin onnistutaan.
Itämerirehun edistämisellä on jo todella kova kiire, koska Venäjän hyökkäyssodan myötä myös rehun vientimarkkinat tyrehtyivät ja rehutehtaan kohtalo on nyt vaakalaudalla. Kotimainen rehu ja ennen kaikkea kotimainen rehun kehitystyö on erittäin tärkeää saada jatkumaan, joten nyt on viimeinkin laitettava asioihin vauhtia.
Luvituksessa itämerirehu tulee ottaa huomioon jo nyt. Vaikka rehusta ei olekaan vielä saatu määritelmää eikä myöskään säädöksiä rehun käytöstä ekologisena korvaustoimenpiteenä, ei se tarkoita sitä, että rehu pitäisi jättää ottamatta lupaharkinnassa huomioon.
Kun kalankasvatuksen luvituksessa on kysymys ravinnepäästöjen merkittävyydestä, voidaan itämerirehun vaikutus ravinteiden poistamisessa ja taustakuormituksen pienentämisessä ottaa huomioon kuormituksen vähäisyyden arvioinnissa sekä myös varovaisuusperiaatteen soveltamisessa.
Kalanviljelyn viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä on esimerkkinä Vaasan hallinto-oikeuden päätös 17.3.2022 nro 22/0015/1. Tapauksessa oli merkityksellistä avomeren hyvät laimenemisolosuhteet sekä kalankasvatuksen vaikutusten vähäisyys ja päästöjen pieni osuus muusta kuormituksesta. Laitos myös sijaitsi sijainninohjaussuunnitelman mukaan kalankasvatukseen erinomaisesti soveltuvalla alueella. Hallinto-oikeus otti lisäksi huomioon itämerirehun käytön kalojen ruokinnassa. Näillä perusteilla hallinto-oikeus kumosi lupaviranomaisen tekemän reilun neljänneksen rajoituksen kasvatusmäärään. Hallinto-oikeus totesi, että hakemuksessa esitetyn laajuinen kalankasvatustoiminta ei vaaranna kyseisen avomerialueen hyvän tilan tavoitteen toteutumista sijaintipaikan olosuhteissa.
Lue lisää luvituksen pullonkauloista: