Kalaneuvoksella haetaan kovaa kasvua ja liiketoiminnan kannattavuuden parantamista, strategisten kulmakivien; viennin kasvattamisen ja brändin vahvistamisen tuella.
Kalaneuvoksen perustaja ja toimitusjohtaja kalatalousneuvos Veijo Hukkanen on kasvattanut yrityksen pienestä kalansavustamosta Suomen merkittävimmäksi kala-alan toimijaksi. Menestyksekkään 50-vuotisen uran jälkeen Veijo Hukkanen tulee jatkossa keskittymään perheyritysten strategiseen kehittämiseen niiden hallituksissa.
Kalaneuvoksen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Hans-Mikael Helenius. Helenius siirtyy Kalaneuvoksen toimitusjohtajaksi Tietokeskus Finland Oy:n talousjohtajan tehtävästä ja hän on aiemmin toiminut mm. ALSO Finland Oy:n toimitusjohtajana. Helenius on toiminut Kalaneuvos Oy:n hallituksessa kesäkuusta 2020 lähtien ja siirtyy toimitusjohtajan tehtävään 4.10.2021 alkaen.
”Olen ehtinyt tutustumaan Sastamalan yritysihmeeseen jo vuoden ajan. Kalaneuvos on mahtavan hieno perheyritys, jolla on mahdollisuuksia, vaikka mihin. Olen ollut aina kiinnostunut yrityselämän eri osa-alueista ja pidänkin jatkuvaa oppimista niin itseni kuin yrityksen kannalta tärkeänä, jotta voimme tarjota parhaan asiakaskokemuksen ja laadukkaan lopputuotteen. On hienoa päästä toimimaan ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa, joiden hyvinvointi on minulle sydämenasia. Tämä on minulle uusi toimiala, jossa pääsen hyödyntämään oppimaani uudella tavalla. Kala on uusi ”musta” sekä Suomessa että globaalisti ja se on megatrendimäisesti osa vastuullista ruokatuotantoa”, iloitsee Hans-Mikael Helenius.
”Olen iloinen, että löysimme nuoren ja innokkaan talousihmisen vetämään kasvavaa yhtiötämme. Hans-Mikael on tullut tutuksi hallituksen jäsenenä ja osoittanut olevansa ammattihenkilö johtamaan kasvavaa yritystämme, jonka kasvuedellytykset ovat hyvät juuri toteutuneen ison investoinnin jälkeen”, toteaa yrityksen perustaja Veijo Hukkanen. Varatoimitusjohtaja Toni Hukkanen jatkaa yrityksen ostojohtajana, uuden toimitusjohtajan sijaisena sekä Kalaneuvoksen hallituksen jäsenenä.
”Haluan omasta ja hallituksen puolesta kiittää Veijoa suurella lämmöllä siitä erittäin pitkäjänteisestä ja vahvasti sitoutuneesta työstä, jota hän on tehnyt Kalaneuvoksen menestymisen eteen vuosikymmenien ajan. Veijon yrittäjä- ja toimitusjohtajauran aikana Kalaneuvos Oy on kasvanut pienestä kalan kotisavustamosta alan johtavaksi yritykseksi Suomessa. Hans-Mikaelille toivotan onnea ja menestystä uudessa haastavassa tehtävässä. Uskon hänellä olevan hyvät edellytykset hoitaa tehtävää menestyksekkäästi ja hänellä on hallituksen täysi tuki takanansa”, sanoo Kalaneuvos Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Mäkelä.
Lisätietoja: Kalaneuvos Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Mäkelä, p. 050 083 1116