10.5.2022

Kalankasvattajaliitossa aloittaa maanantaina 16.5. elinkeinopoliittisena asiantuntijana varatuomari Heikki Mäkinen.

Mäkinen asustelee perheensä kanssa Oripäässä. Hän on aikaisemmin toiminut mm. juristina lakitoimistossa, yrittäjänä ja toimitusjohtajana omassa laki- ja asianajotoimistossaan. Harrastusten kautta Mäkinen siirtyi elintarvikealalle ja kesäkuussa 2016 hän otti vastaan kotimaista kirjolohta jalostavan Lohikunnan toimitusjohtajan tehtävän. Loppuvuonna 2020 hän palasi päätoimiseksi yrittäjäksi. Mäkinen on toiminut myös useissa luottamustehtävissä sekä kirjoittanut paljon kotimaisen kalankasvatuksen kehittämisestä ja sen esteistä blogissaan: https://www.superior.fi/blogi/

Heikki Mäkinen tulee työskentelemään Liitossa edunvalvonnan, yhteiskuntasuhteiden ja kansainvälisen toiminnan parissa. Heikin tavoittaa parhaiten maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin puhelimitse numerosta: 050 543 8042 tai sähköpostitse heikki.makinen@kalankasvatus.fi.