On taas se aika vuodesta, kun kasvatetut kalanpoikaset kirmaavat poikaslaitoksilta ensi kertaa meriveden syleilyyn. Poikasille se tietää kokonaan uutta elämänvaihetta ja kasvattajalle toisinaan lähes ympäripyöreitä päiviä.

Ahvenanmaalaisessa Brändö Laxissa käy kuhina. Näin keväisin yritys toivottaa vuosittain tervetulleeksi kaikkiaan 1,5 miljoonaa kalanpoikasta.

– Viimeiset viikot kassikasvatukseemme on tullut siikaa, seuraavina viikkoina on kirjolohen vuoro. Kevään viipyminen on tänä vuonna myöhästyttänyt työtä, mutta viimeisetkin poikaset pääsevät mereen kesäkuun alkupuolella, kertoo Brändö Laxin myyntipäällikkö Ella Hellström.


Kalanpoikaset pulahtavat ensimmäistä kertaa mereen. Kuva: Florin Filip, Brändö Lax.

Kasvatusketju vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä

Poikaset tilataan kasvattajalta hyvissä ajoin ennen suunniteltua kasvatuskautta. Poikasia tulee merikasvatukseen monessa koossa, aina 40-grammaisesta sintistä 150-grammaiseen vonkaleeseen, ja ne jaetaan kasvatuskasseihin kokonsa mukaan.

Brändö Lax hankkii poikasensa pääasiassa makean veden poikaslaitoksilta, joissa poikanen on varttunut mätimunasta jatkokasvatuskokoon.  Suuri osa kaloista tulee yrityksessä osakkaana olevalta Savon Taimenelta Rautalammilta.

Kevät onkin kiireistä aikaa myös poikaskasvattajalle, kun nuorimmaiset lähtevät maailmalle. Ennen kuljetusta kaloja paastotetaan ja niiden kunto tarkistetaan matkakestävyyden varmistamiseksi. Kuljetusauto lastataan nopeasti, kalaa turhalla käsittelyllä stressaamatta.

– Toiminta perustuu luotettaviin, pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Asiakkaan kanssa suunnitellaan hyvissä ajoin, mihin aikaan vuotta ja missä koossa kala toimitetaan. Toimitus on tarkkaan dokumentoitu, ja siinä otetaan huomioon matkat, lämpötilat, kalakoko, eläinlääkärintodistukset, kaikki, kertoo Savon Taimenen toimitusjohtaja Yrjö Lankinen.


Kuljetusautoon lastaamisen jälkeen poikasten matka merelle voi alkaa. Kuva: Savon Taimen Oy.

 Kesäsää kiinnostaa kalankasvattajaa

Perillä Brändö Laxissa poikaset siirretään kuljetusautosta poistoputkea pitkin omalla paineellaan kasvatuskassiin. Kassi hinataan huoltoaluksella kasvatuspaikalle ja ankkuroidaan.

– Sinne ne poikaset lähtevät tyytyväisesti uimaan. Niille annetaan aikaa rauhoittua ja sopeutua uuteen tilanteeseen, minkä jälkeen voidaan aloittaa ruokinta. Kasvatus kestää kalan lajista ja koosta riippuen yhdestä kesästä kahteen, Ella Hellström kertoo.

Syksy ja talvi ovat laitoksella perkuiden aikaa. Perkuusesonki kestää Brändö Laxissa elokuulta tammikuulle, vesien viilenemisestä jäiden tuloon. Koko tuotanto perataan puolen vuoden aikaikkunassa, ja perattu kala jatkaa matkaansa jalostukseen ja myyntiin. Monta työvaihetta kuitenkin tarvitaan, ennen kuin kala päätyy kuluttajan lautaselle. Kasvatuksen onnistumiseen vaikuttavat myös luonnonolosuhteet.

– Säät tietenkin ratkaisevat paljon. Viime vuosien viileät kesät ovat olleet kaloille otollista kasvuaikaa, ja hyvää kesää toivomme myös uusille poikasillemme, sanoo Hellström.


Perillä! Poistoputki johdattaa kalanpoikaset uuteen elämäänsä. Kuva: Florin Filip, Brändö Lax.

ProKala ry 15.5.2018 https://www.epressi.com/tiedotteet/kotimaa/kalanpoikasten-kevatkirmaus-tuo-vipinaa-verkkokasseihin.html