Historiaa

Kalanviljelyn historia Suomessa

Kalanviljelyllä on Suomessa yli satavuotiaat perinteet. Kalanviljelyn kehityksessä on nähty muutamia voimakkaita laajentumisen aikoja, jotka nivoutuvat mm. uusien keksintöjen ympärille. Yksi merkittävä kehitysaskel kalanviljelyssä on ollut keinohedelmöityksen keksiminen, joka on ollut perusta nykyisenkaltaiselle kalanviljelylle. Professori Laureen Donaldson on eräs tunnetuimmista kirjolohta määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti jalostaneista tutkijoista Seatlen School of Fisheriestä. Hän on 30-luvulta lähtien ollut johdonmukainen emokalavalinnoissa.

Ensimmäiset kalanviljelylaitokset perustettiin 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Tällöin tunnettujen lohijokien varsille rakennettiin hautomoita, joissa luonnosta pyydettyjen emokalojen mädistä haudottiin poikasia. Poikaset istutettiin vastakuoriutuneena luonnonvesiin, taantuneiksi arvioitujen kalakantojen elvyttämiseksi.

Vaikka aikaisemmat haudontatulokset olivatkin heikkoja, valtio jatkoi koetoimintaa rakentamalla 1892 Evon kalastuskoeaseman yhteyteen kalanviljelylaitoksen. Evolla saavutettiinkin myönteisiä tuloksia viljelytekniikoiden kehityksessä. Tämä innosti niin valtiota kuin yksityisiä maanviljelyseuroja ja henkilöitä investoimaan uusiin laitoksiin ympäri maata.

Seuraava merkittävä laajentumisen vaihe kalanviljelyn kehityksessä oli 1920- ja 1930 luvuilla. Tällöin havaittiin että poikasistutuksilla oli merkittävä vaikutus kalakantoihin rakennetuissa vesistöissä. Tämän vuoksi uittosääntöihin ja voimalaitospatojen lupaehtoihin alettiin esittää kalanviljelylaitosten perustamista ja poikasten istutusvelvoitetta vahinkojen kompensoimiseksi. Näin syntyi useita eri uittoyhdistysten kalanviljelylaitoksia.

Vuonna 1951 annettiin kalastuslaki, jossa valtion budjetista kohdennettiin varoja kalatalouden edistämiseen kalastuslupatulojen edellyttämä määrä. Tämä innoitti kalatalouden edistämisjärjestöjä tehostamaan viljelyä ja uusia laitoksia rakennettiin ja entisiä kunnostettiin innokkaasti.

Voimakkain kehitysjakso sijoittuu 1960-luvulle. Tuolloin aloitettiin teollinen kirjolohentuotanto ruokakalaksi. Samoihin aikoihin myös istukaspoikasten kysyntä kasvoi valtavasti. Nämä syyt johtivat siihen, että lukuisat yksityiset perustivat kalankasvatusyrityksiä. Valtavaa alan kasvua helpotti myös samanaikainen viljelytekniikan kehittyminen mm. tehdasvalmisteisten kuivarehujen käyttöönotto.

Viljellyn kalan tuotannon huippukausi oli 1980-luvulla. Kalanviljely-yrityksiä perustettiin aktiivisesti, ja kalanviljelyelinkeino kasvoi voimakkaasti. Viljellyn kalan tarjonnan kasvu mahdollisti kotimaisen kalanjalostusteollisuu¬den ja kalakaupan kehittämisen. Kalanviljelyelinkeinon kasvua lisäsivät myös tekniset edistysaskeleet, kuten tehdasvalmisteisen kuivarehun käyttöönotto.

Suomessa kalanviljelyn tuotantokehitys jatkui 90-luvun alkuun asti nousujohteisena. Aluksi 70-luvulla kalanviljelylaitoksia oli jo noin 50 ja niiden tuotanto alle 4000 tonnia vuodessa. Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana kasvu oli voimakasta ja laitosten lukumäärä kasvoikin 400 laitokseen. Kalankasvatuksen tuotanto oli suurimmillaan 1990 luvun alussa, jolloin tuotanto oli 19 000 tonnia. Nykyisellään 2000 luvulla kalanviljelyn tuotanto näyttäisi vakiintuneen 12 milj kg. tienoille vuodessa.

Neljän viimeisen vuosikymmenen aikana suomalainen vesiviljely kävit läpi suuren muutoksen. Pieni sivuelinkeino kasvoi merkittäväksi osaksi Suomen kalataloutta. Kalanviljely laajeni perinteisistä maa-allaslaitoksista merialueen verkkokassilaitoksiin. Viljelymenetelmät ovat teollistuneet ja teknistyneet. Yhä enenevissä määrin pyritään viljelyprosessia ohjaamaan ja säätelemään kullekin lajille ja tuotantotavoille mahdollisimman optimaaliseksi.

Nousukauden jälkeen vesiviljelyn ympäristölupakäytäntöjä on tiukennettu ja viljellyn kalan tuotantomääriä on leikattu, vaikka aktiivisen kehitystyön avulla kalanviljelyn ympäristökuormitus on merkittävästi pienentynyt. Viljelylaitosten ympäristövaikutusten vähentämistarpeet ovatkin osaltaan voimakkaasti suunnanneet kehitystä ympäristöystävällisimpiin ratkaisuihin.