Evirasta tuli tänä vuonna osa Ruokavirastoa, mutta viranomaistyö kalaterveyden puolesta jatkuu tuttuun tapaan, kuultiin Turussa 28.3. pidetyssä Ruokaviraston järjestämässä Kalaterveyspäivässä. Kalojen terveystilanne pysyi viime kesän haasteellisissa helleolosuhteissa kokonaisuudessaan hallinnassa. Aina ongelmilta ei vältytä, pahimmillaan edessä on laitoksen saneeraus. Kalaterveyspäivässä kuultiin kasvattajien kokemuksia saneerausoperaation toteutuksesta. Lisäksi monipuolisessa päivässä perehdyttiin elävän kalan tuontiin ja siirtoihin, bioturvallisuuteen sekä omavalvontaan, johon on saatu avuksi Kalankasvattajaliiton laatima käytännöllinen omavalvontaopas.
”Pitkä kuuma kesä”. Popedan klassikkohitti kuvaa napakasti vuoden 2018 sääolosuhteita kalankasvatukselle. Pitkään kestänyt hellejakso nosti merellä ja sisävesillä lämpötilat poikkeuksellisen korkealle. Loppukesän olosuhteet aiheuttivat suoranaisia kalakuolemia joillain kalankasvattamoilla. Kesä oli siis täydellinen vastakohta vuoden 2017 sateiselle ja viileä kesälle. – Sääoloista huolimatta diagnosoitujen bakteeritautitapausten määrä pysyi maltillisena.
Lämmin kesä näkyi lämpimän veden flavobakteeritartunnoissa, joita esiintyi koleaa edelliskesää enemmän, tiivisti vuoden 2018 kalaterveyskatsauksen pitänyt Satu Vijamaa-Dirks Ruokavirastosta.
Paisetautia esiintyi huomattavan vähän. Rokottaminen on edelleen onnistuneen ehkäisevän terveydenhuollon perusta merialueen kalankasvatuksessa ja paisetaudin, vibrioosin ja yersinioosin torjunnassa näyttää toimivan erittäin hyvin, Viljamaa-Dirks kertoi.
IHN hävitettiin nopeasti
Vuonna 2017 todettu virustartunta IHN aiheutti runsaasti viranomaisille työtä tautikontaktien kartoittamisessa ja laitosten tyhjennys- ja saneeraustoimenpiteissä. IHN on helposti leviävä, mutta vaikeasti havaittava, korkeaa poikaskuolleisuutta aiheuttava eläintauti, joka voi aiheuttaa arvaamattomia ongelmia elinkeinolle. Siksi taudin hävittämisessä on päädytty viranomaistoimiin.
– Vaikka tartunnan saaneiden laitosten määrä viime vuonna jäi odotettua pienemmäksi, kuuden laitoksen ja kalalammikon saneeraus oli asianomaisille raskas prosessi. Tartunnan alkuperä ei tutkimuksissa selvinnyt, mikä jättää auki kysymyksen, miten tulevaisuudessa vastaava tilanne voidaan välttää, kertoi Viljamaa-Dirks.
Pohjois-Suomessa taudin suhteen otettiin takapakkia bakteeriperäisen munuaistaudin BKD:n osalta. Ilmenneiden tautitapausten vuoksi jouduttiin luopumaan vaatimuksesta kalaistukkaiden lähtölaitosten BKD-vapaudesta Kemijoen, Oulujoen ja Iijoen vesistöalueilla. – BKD:n leviäminen on kuitenkin estettävä. Tutkimuksia on tarpeen tehdä varsinkin laitoksilla, joiden vedenotto ei ole suojattu, muistutti Viljamaa-Dirks.
Kiertovesilaitokset ovat usein paremmassa tilanteessa ulkopäin tulevien tautitekijöiden hallinnassa, mutta nekään eivät ole täydellisesti suljettuja laitoksia. Vähäinenkin määrä korvausvettä voi pitää sisällään ikäviä yllätyksiä, samoin kalansiirrot.
– Tuloveden laadun hallinta on oleellista kiertovesilaitosten kalaterveydelle. Kerran järjestelmään päässeitä taudinaiheuttajia voi olla vaikea hävittää. Jonkun verran ongelmia on esiintynyt kylmän veden flavobakteerin, paisetaudin, edwardsielloosin, vesihomeen ja RTGE:n muodossa, Viljamaa-Dirks kertoi.
Vuoden urakka
Laitoksen saneeraaminen on kasvattajalle aina raskas isku, niin henkisesti, työllisesti kuin taloudellisesti. IHN-tauti iski vuoden 2017 Tervoon Luonnonvarakeskuksen kalanviljelylaitokselle. Luke oli muutenkin miettimässä, mitä valintajalostuskaloistaan tunnetulle Tervon laitokselle tehtäisiin. Vakava kalatauti johti nopeasti koko laitoksen lopettamispäätökseen.
Vuoden 2018 alussa alkoi laitoksen 150 tonnin kalamäärän hävittäminen.
– Työ oli raskasta lumen ja jään keskellä talviolosuhteissa. Helmikuussa työ saatiin päätökseen. Kalat hävitettiin Honkajoen jätteenkäsittelylaitoksella, kertoi saneeraustyötä vetänyt Luken Pekka Latikka.
Keväällä 2018 alkoi laitoksen kuivaus. Tulovesiuoma padottiin, altaat tyhjennettiin vedestä ja kesään mennessä ne oli kuivattu. Kesäkuussa saatiin saneerauspäätös ja -suunnitelma. Saneerausurakka alkoi sisä- ja ulkoalueen desinfioinnilla. – Kuiva kesä takasi, että työ sujui yllättävän hyvin ja tehokkaasti. Laitoksen koko saneeraus saatiin tehtyä lokakuussa. Padot purettiin ja nyt altaissa on taas vettä – muttei enää kalaa, Tervosta Luonnonvarakeskuksen Enonkosken kalanviljelylaitokselle siirtynyt Latikka kertoi.
Saneeraus onnistui
Timo Karjalainen Laitakarin Kalasta kertoi, millaisen saneerausurakan IHN aiheutti, kun tauti löytyi Perämerellä yrityksen poikaslaitokselta. – Aluksi en ollut uskoa sitä todeksi, mutta totta se vaan oli, Karjalainen muisteli.
Viranomaiset päättivät nopeasti, että kalat hävitetään kokonaan. Toimiin ryhdyttiin tammikuussa 2018. Laitakarissa hävitettiin 80 tonnia pientä kalaa. Lämmin kesä helpotti kesällä tehtyä verkkojen ja kehikkojen desinfiointia.
– Hävitetyistä kaloista saatiin valtiolta korvauksia, mikä helpotti tilannettamme. Viranomaiset kielsivät kalojen kasvatuksen alueella myös vuoden 2018 osalta.
Saneeraus tapahtui haastavassa tilanteessa samaan aikaan, kun Laitakarin Kala oli saanut Suomen suurimman, miljoonan kilon kasvatusluvan Perämerelle ja yrityskaupat olivat vielä kesken. Velkaakin kasvuoperaatiossa oli otettu reilusti.
Karjalainen uskoo, että tauti on nyt hävitetty mereltä. Näytteitä on otettu sadoista luonnon- ja kasvatuskaloista eikä mitään ole löytynyt. – Meille jäi epäselväksi, mistä tauti laitokselle pääsi. Pääsemme taas jatkamaan kasvatusta normaalisti tulevana kesänä, vaikka suojavyöhyke estää kalojen siirtämistä ja haittaa liiketoimintaa ainakin seuraavat kaksi vuotta, Karjalainen sanoi.
Vaikea vesihome
Vesihomeesta on tullut kutsumaton vieras laitoksilla sen jälkeen, kun malakiittivihreän käyttö hoitomuotona kiellettiin 2000-luvun alussa. Yhtä tehokasta korvaavaa hoitomuotoa ei ole löydetty tilalle. Suomen Kalankasvattajaliitto tilasi keväällä 2018 Luonnonvarakeskukselta ja Ruokavirastolta selvityksen, miten vesihome ilmenee suomalaisilla kalanviljelylaitoksilla.
LUKE:n tutkija Matti Janhusen johdolla tehtyyn selvitykseen saatiin rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta. Lisäksi työssä oli mukana Åbo Akademin akvaattisen patobiologian laitos, missä tehtiin vesihomeen aiheuttajasienen molekyylibiologisia tutkimuksia.
Tutkimuksessa laitoksille lähettiin kyselytutkimus. Vastaukset saatiin 34 laitokselta. Kaikkiaan 20 laitoksella oli vesihomeongelmaa vuosina 2016-18 ja 13 laitosta ilmoitti, ettei ongelmaa ollut.
– Tavoitteemme oli selvittää, oliko ongelmaisten ja ongelmattomien laitosten välillä systemaattisia selkeitä eroja, joita voitaisiin ottaa jatkotutkimuksen kohteeksi. Niitä ei valitettavasti löytynyt.
Vesihome on arvaamaton riesa. Sen aiheuttamat haitat vaihtelevat vuosittain huomattavasti, myös laitosten sisällä. Vesihome on voinut iskeä vain tiettyyn kalaparveen tai vain tiettynä vuonna. Keskimäärin ongelmaa esiintyy, kun veden lämpötila on 2,5-14 astetta. Pitkät syksyt ovat olleet otollisia vesihomeelle, kertoi selvitystä esitellyt Perttu Koski Ruokavirastosta.
Kyselyssä selvisi, että suurimmat ongelmat liittyvät kalojen sukukypsyyteen eli kutuaikaan ja sen aikaiseen ja edeltävään emojen käsittelyyn. Laitosten käsityksen mukaan kalojen käsittely on vesihomeelle altistava tekijä. Kalalajeista vesihomeelle herkimpinä pidettiin järvilohta ja -taimenta sekä merilohta ja siikaa. Ongelmia on ilmennyt myös joillain vain kirjolohta kasvattavilla laitoksilla. Ikäluokista alttiimmat ovat emot ja muutenkin vanhimmat ikäluokat. Kahteen ikävuoteen asti vesihome tuntuu vaivaavan erityisesti varhaissukukypsiä kaloja.
Formaliinista on ollut apua vesihomeen pitämisestä kurissa mädillä. Kalojen käsittelyssä avainasemassa ovat tiheät ja ajoissa aloitetut formaliinikylvetykset. – Parantumista ei ole toivottavissa mutta jossain määrin kylvetyksillä voidaan pienentää vesihomeen aiheuttamia tappioita, Koski sanoi.
Tuonnin pelisäännöt
Elävän kalamateriaalin tuontiin liittyy aina kalaterveysriski. Rajaeläinlääkäri Elina Viitasaari Ruokavirastosta kertasi kalan- ja mädintuonnin pelisääntöjä. EU maiden välillä kyse on sisämarkkinoista omine säädöksineen. EU:n ulkopuoliseen tuontiin sovelletaan tiukempia kolmansien maiden tuontiin liittyviä määräyksiä.
– Periaate on, että elävä eläin, myös kala, tarkastetaan sillä rajatarkastusasemalla, missä se EU-maahan saapuu. Tarkastusta ei siis voi ohjata tapahtuvaksi määränpäämaassa, selvitti Viitasaari. Tarkastuseläinlääkäri antaa tarkastetulle erälle terveystodistuksen ja merkkaa kaikissa EU-maissa käytettävään Traces-järjestelmään, että erä on joko hyväksytty tai hylätty.
EU-maiden välillä on oltava sama tautistatus lähtöpaikassa ja määränpäässä. Sisämarkkinoita koskee vesiviljelylaitoksen rekisteröintivelvollisuus, jos sinne tuodaan vesiviljelyeläimiä. Suomessa se tehdään Ruokavirastolle. – Kantava ajatus kaikessa tietenkin on, ettei kalatauteja pääse kulkeutumaan Suomeen missään muodossa. Kaikissa tuontiin liittyvissä asioissa voi kääntyä Ruokaviraston puoleen. Me autamme, neuvomme ja opastamme, Viitasaari muistutti.
Sisävesiä suojeltava
Hanna Kuukka-Anttila Ruokavirastosta kertoi Suomessa tapahtuvien kalansiirtojen riskeistä ja niiden hallinnasta. Vakavimpien kalatautien varalta on säädetty lakisääteisiä ehtoja. Ne koskevat niin tuontia ulkomailta kuin Suomen sisäisiä siirtoja.
– Tärkein Suomen sisäinen rajoitus on, että merialueelta tai merikalojen nousualueelta ei saa siirtää viljeltyjä eikä luonnonvaraisia kaloja sisämaahan. Ylisiirroille eli luonnonvaraisten kalojen siirrolle sisävesialueelle istutettavaksi voi hakea aluehallintovirastolta poikkeuslupaa, selvitti Kuukka-Anttila.
Merialueella esiintyy kalatauteja, joita on päässyt sisävesialueelle.
– Esimerkkinä tästä on IPN, joka mitä ilmeisimmin levisi vuonna 2012 mereltä sisävesialueelle ja on nyt levinnyt lähes koko sisävesialueelle, Kuukka-Anttila sanoi.
Huolellinen suunnittelu on siis kaiken a ja o tautiriskin minimoimisessa.
– Kaloja kannattaa ottaa yhdeltä tai harvalta toimittajilta. Jos karanteeni omalla laitoksella on mahdollinen, se kannattaa järjestää. Kalojen silmämääräiseen tarkkailuun on hyvä uhrata aikaa, sillä tartunnan puhkeaminen tapahtuu usein kaloille pian stressaavan siirron jälkeen. Pisaraan vettä mahtuu miljoonia viruksia. Paitsi kala ja mädit, myös kuljetuskaluston käyttö on syytä suunnitella huolella. Kaikki siirtoihin liittyvät asiat kannattaa kirjata ylös huolella. Sillä osoitetaan niin kauppakumppanille kuin viranomaiselle, että on toimittu asianmukaisesti, Kuukka-Anttila sanoi.
Bioturvallisuus ennen kaikkea
Kalaterveyspalvelu jatkuu tuttuun tapaan, vaikka Evira on nyt osa Ruokavirastoa. Kalaterveyspalveluun liittyneet laitokset on pyritty jaottelemaan luokkiin tärkeimmät bioturvallisuusnäkökulmat huomioon ottaen. Luokitus on tehty tärkeimmät bioturvallisuusnäkökulmat huomioiden. – Luokituksessa on huomioitu laitoksen sijainti ja vesitys, laitoksen toiminta, uuden elävän materiaalin hankinta, minne laitos toimittaa kalaa ja toimenpiteet kalatautien seurannassa, kertoi Anna Maria Eriksson-Kallio Ruokavirastosta.
Kalaterveyspalveluun liittyneet poikas- ja ruokakalalaitokset solmivat erillisen sopimuksen laitosta hoitavan eläinlääkärin kanssa, jolloin tämä sitoutuu muun muassa antamaan laitokselle tarvittavat eläinlääkäritodistukset sekä opastamaan laitosta näytteenotoissa. Laitos ilmoittaa edelleen kyseisen eläinlääkärin Ruokavirastolle.
Joskus Kalaterveyspalveluun kuuluvalle laitokselle voi tulla tarve poiketa sopimuksen ehdoista.
– Silloin laitos voi anoa poikkeuslupaa Ruokavirastolta. Poikkeuslupa ei kuitenkaan korvaa eikä voi ylittää voimassa olevaa lainsäädäntöä. Kun kaloja tuodaan ulkomailta, on aina tehtävä Kalaterveyspalvelun poikkeuslupahakemus, Eriksson-Kallio sanoi.
Opas auttaa omavalvonnassa
Kalaterveyspäivän viimeisen esityksen piti Mari Virtanen Suomen Kalankasvattajaliitosta. Virtanen kertoi kaikkia kasvattajia koskevasta omavalvonnasta. Viranomaiset vaativat, että omavalvonnasta on tehtävä kuvaus, jota on noudatettava ja päivitettävä säännöllisesti.
Asia ei ole aivan yksinkertainen, joten Kalankasvattajaliitto käynnisti hankkeen, jonka tuloksena syntyi omavalvontaopas ”Kalanviljelyn omavalvontasuunnitelma – terve kala, turvallinen elintarvike”. Se sisältää ohjeet sekä alkutuotannon omavalvonnan kuvaukselle, että vaativampaan perkaamon omavalvonnan kuvaukselle sekä mallit omavalvonnan kuvauksesta erilaisille tuotantolaitoksille. Hanke sai tukea Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta.
– Opas ja mallit toimivat apuna vesiviljelylaitosten arkirutiineissa ja perusasioiden hallinnassa. Oppaan avulla kalanviljelijät pystyvät tekemään sellaisen omavalvonnan kuvauksen ja siihen liittyvän dokumentoinnin kuin säädöksissä vaaditaan, kiteytti Virtanen.
– Ennaltaehkäisevä kalaterveyshuolto on tärkein ja halvin keino kalatautien torjunnassa. Tarkalla omavalvonnalla voidaan todistaa, että kalanviljelylaitos on tehnyt parhaansa niin kalojen terveyden kuin ympäristön suhteen, sanoi Virtanen.
Alkutuotannon omavalvonnan kuvaus koskee kalanviljelyä aina kalan perkuuseen asti. Jalostusta tekevien kalankäsittelylaitosten on tehtävä alkutuotantoa perusteellisempi HACCP-suunnitelma. Siinä selvitetään valvovalle viranomaiselle, että laitos on asianmukaisesti selvittänyt ja pystyy hallitsemaan niin raaka-aineet, työvaiheet kuin tuotteet ja niihin liittyvät riskitekijät.
– Oli alkutuottaja tai jalostaja, tärkeää on pitää kirjaa kaikista laitoksella tehtävistä asioista. Silloin voi osoittaa toimineensa asianmukaisesti, muistutti Virtanen.
Omavalvontaoppaat löytyvät Kalankasvattajaliiton nettisivuilta: https://www.kalankasvatus.fi/kalanviljelyn-omavalvonta/
Kirjoittaja ja kuvat: Mika Remes