Kirjoittaja: Iidaliisa Pardalin
Kalatalouden tulevaisuus, uudet keinot kalatautien hävittämiseen, rannikkokalastuksen innovaatio-ohjelmat ja viennin mahdollisuudet. Muun muassa näistä aiheista keskustellaan Kalaviikko-seminaarissa, joka järjestetään maaliskuussa. Ilmoittautuminen on jo käynnissä!
Suomen Ammattikalastajaliitto järjestää yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa Kalaviikko-seminaarin. Kaksipäiväinen tapahtuma tuo Helsingin Radisson Blu Seaside -hotelliin uniikin ja ajankohtaisen ohjelman, jonka teemana on Uutta kohti.
– Haluamme tarjota seminaarivieraille ohjelman, joka on alan tilanteen mukainen ja jossa käsitellään niitä aiheita, joita moni alalla oleva varmasti pohtii, kertoo SAKL:n toimitusjohtaja Kim Jordas.
Täyttä asiaa rentoa yhdessäoloa unohtamatta
Seminaarin ohjelmaan kuuluu puheenvuoroja ja esityksiä niin asiantuntijoilta, tutkijoilta, ministeriöstä kuin yrittäjiltäkin. Heti Kalaviikon aluksi päästään kuulemaan maa- ja metsätalousministeri Jari Leppää.
– Hänelle esitämme Kalaviikon 10 kysymystä. Tulemme keräämään kysymyksiä osallistujilta ennen tilaisuutta, jotta osaamme kysyä varmasti juuri niitä asioita, joita alan toimijat pohtivat, Jordas selittää.
Osallistujat saavat myös valita kahdesta rinnakkaisohjelmasta: Kalaterveyspäivässä keskustellaan esimerkiksi kalataudeista ja niiden ehkäisemisestä, Rannikkokalastus kriisissä! Onko innovaatio-ohjelmista apua? -ohjelmassa puolestaan käydään paneelikeskustelu kalastusyrittäjien tilanteesta ja tarvittavista ratkaisuista.
– Ohjelma ja puhujien kirjo on varsin laaja. Jokainen osallistuja löytää varmasti mielenkiintoista ja häntä itseään koskettavaa sisältöä, Jordas lupaa.
Yhdessäolo ja verkostoituminen kuuluvat luonnollisesti myös asiaan.
– Seminaarin osallistujat voivat ilmoittautua mukaan myös illalliselle. Tilaisuuden juontaa näyttelijä Riko Eklundh, Jordas paljastaa.
Kalankasvattajaliitto myös mukana
Keskiviikkona ennen Kalaviikko-seminaaripäiviä Suomen Kalankasvattajaliitto järjestää maksuttoman tilaisuuden, jossa käydään läpi erilaisia innovaatioita.
– Tarkoitus on koota yhteen kalanviljelijät ja kalanviljelyn ystävät kuulemaan alan ajankohtaiset asiat, Mari Virtanen Kalankasvattajaliitosta kertoo.
Hän myös puhuu Kalaviikon Kalaterveyspäivässä esitellen kalanviljelyn omavalvontaoppaan.
Ilmoittautuminen on käynnissä
Kalaviikkoon voi jo ilmoittautua mukaan. Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa https://www.lyyti.fi/reg/Kalaviikko2018.
Saman linkin kautta pitää ilmoittautua mukaan myös Kalankasvattajaliiton keskiviikkoiltapäivään.
– Ilmoittautuneita on jo paljon! Kannattaa siis kiirehtiä, jos haluaa olla varma siitä, että pääsee mukaan, Jordas vinkkaa.
Ohjelman löydät täältä: http://kalaviikko.fi/index.php/ohjelma
Hinnat löydät täältä: http://www.kalaviikko.fi/KUTSU_SUOMI.pdf
Kalankasvattajaliiton keskiviikon ohjelman löydät täältä: https://www.kalankasvatus.fi/tapahtuma/kalankasvattajaliiton-kevatkokous/
Ilmoittautuminen sulkeutuu 2.3.2018.