Ruotsin ylin ympäristötuomioistuin (Mark- ock miljööverdomstolen) on lyhyen ajan sisällä antanut useita myönteisiä päätöksiä kalanviljelylle. Päätöksissä kasvatuksen ympäristövaikutukset on todettu vähäisiksi, mikä korostaa vesiviljelyn tärkeää merkitystä tuottaa ruokaa kestävästi.
Muutenkin Ruotsissa puhaltavat nyt kalanviljelyn myötätuulet, kun sikäläinen kasvatettu kirjolohi nostettiin WWF:n suositeltavien kalojen listalle. Valinnan perusteena on kasvatuksen vastuullisuus ja ekologisuus.
Usea ruotsalainen kasvatuslaitos on suomalaisomistuksessa, kun kasvattajat ovat hakeneet sieltä lisäkapasiteettia. Aiemmin lupia sai siellä selvästi helpommin kuin meillä. Weser-tuomion jälkeen suunta näytti sielläkin muuttuvan, mutta nyt ollaan palaamassa aikaisemmalle linjalle. Epäilemättä ruotsalaisella kirjolohikasvatuksella onkin taas edessään hyvät kasvunäkymät.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa osoitti suomalaisen kalankasvatusalan haavoittuvuuden hyvin konkreettisesti. Vientiin tarkoitetut kalanpoikaset jäivät ilman osoitetta ja rehun vienti tyrehtyi. Ympäristöhallinnolta ei kuitenkaan ole ilmennyt joustohalukkuutta. Tässäkin niin Ruotsi kuin myös Ahvenanmaa ovat pystyneet toimimaan paremmin.
Raisioaquan kalarehutehtaalla rehuviennin hiljentyminen on johtanut lomautusten käynnistämiseen. Koko tehtaan tulevaisuus on nyt vaakalaudalla. Itämerirehun määrittelyllä on tulenpalava kiire, sillä se voisi antaa vielä pientä toivetta kotimaisen rehutuotannon ja erityisesti rehun kehitystyön jatkumisesta.
Aikoinaan kalajauhotehdasta Kemiönsaareen perustettaessa kotimainen kalarehu nähtiin erittäin tärkeänä. Nyt niitä puheita ei kukaan tunnu enää muistavan. Itämerirehun merkityksen vastaväitteenä kuullaan usein, että silakka kyllä kalastetaan merestä joka tapauksessa. Entäpä nyt kun troolarit ovat jääneet rannalle?
Suomalainen kasvatettu kala on toki sekin saanut WWF:n suosittelun. Kirjolohi sai vihreän valon jo vuonna 2014 ja siika vuonna 2016. Silti vain alle viidesosa syömästämme kaupallisesta kalasta on nykyisin kotimaista. Luutuneet asenteet muodostavat luvituksessa pullonkaulan.
Viimeaikaiset lupapäätökset antavat meilläkin varovaista toivoa sille, että linjaukset ovat vähitellen muuttumassa. Kalankasvatuksen osuus kokonaiskuormituksesta on vain yhden prosentin luokkaa ja kunhan laitokset sijoitetaan oikein, ei estettä lupien lisäämiselle ole. Esimerkiksi Syken satelliittikuvat osoittavat täysin selkeästi Saaristomeren kuormituksen todellisen lähteen.
Uusia lupia todellakin tarvitaan, sillä meillä kalankasvatuksen edistäminen on jämähtänyt paikoilleen. Tuontikalan osuus ruokapöydissämme kasvaa ja jokainen päivä tuo keskimäärin miljoonan euron verran lisää kalan kauppataseen vajaukseen. Se taas ei todellakaan ole kansantaloudellisesti kestävää.
Suomessa on vahva poliittinen tahto ja kuluttajien toive kotimaisen kalan käytön lisäämiseen. Hallitusohjelmaan kirjattu kalankasvatuksen ympäristölupajärjestelmän kehittäminen onkin toimeenpantava nyt.
Vesiviljelystrategian tavoitteen täyttäminen vuoteen 2030 mennessä edellyttäisi joka vuosi kahden miljoonan kilon lisäystä kasvatusmääriin Manner-Suomessa. Kotimaisen kalan edistämisohjelman tavoite vaatisi puolestaan koko Suomessa 2,7 miljoonan kilon vuotuista lisäystä aina vuoteen 2035 asti. Silti Luken mallinnuksen mukaan kotimaisen kalan osuus olisi edistämisohjelman toteutuessakin yhä alle 40 prosenttia. Ilman pikaista luvituksen asennemuutosta sekin maali karkaa aina vain kauemmas.
Tiivistelmä julkaistu Turun Sanomissa 4.6.2022 otsikolla Kalanviljely myötätuulessa – ainakin Ruotsissa.