Teksti: Roseanna Avento Itä-Suomen Yliopisto, kuvat: Anu-Maria Sandelin Suomen kalankasvattajaliitto
Nälkä ja aliravitsemus ovat yhä isoja uhkia maailman köyhissä maissa. Noin 2 miljardia ihmistä maailmassa näkee nälkää päivittäin ja suurin osa heistä asuu kehitysmaissa. Paradoksina, maataloutta harjoittavat kehitysmaiden pienviljelijät näkevät usein nälkää, kun samalla keskustelu länsimaissa käy kuumana kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta. Katseet ovat kääntyneet suosittelemaan kasviperäistä ravintoa ja punaisen lihan kulutuksen vähentämistä ratkaisuna ilmastomuutokseen. Tällä hetkellä noin miljardi ihmistä saa eläinproteiinia kalasta ja noin 800 miljoona ihmistä saa elantonsa kalastuksesta ja kalanviljelystä. Kestävä kalantuotannon avulla voidaan parantaa turvallisen ja terveellisen kalan saatavuutta, hankittavuutta ja käytettävyyttä, etenkin köyhien naisten ja lasten keskuudessa. On ristiriitaista, että maailman köyhimmät ruokatuottajat näkevät eniten nälkää.
Vastaava tilanne on ollut Nepalissa Chitwanissa. Tilanteen korjaamiseksi Suomen Kalankasvattajaliitto on toiminut kummina ensin paikallisjärjestölle RIDSlle (Rural Integrated Development Society) ja myöhemmin Sundardeep Women Fish Farmers’ Cooperativeille. Toimintaa on ollut osa FFD ry:n (Food and Forest Development Finland) koordinoimaa kummitoimintaa. Rahoitus on tullut Ulkoasiainministeriöstä kolmivaiheisena vuosien 2012-2017 aikana osana kansainvälisen maatalousjärjestöjen Agricordin vetämää ”Farmers fighting poverty” ohjelmaa.
Projektin alussa tuettiin naisia aloittamaan kalanviljelytoiminta tukemalla heitä perustamaan korkeintaan 50 neliön kokoisia kalalammikoita. Ajatuksena oli tukea naisia ja heidän perheitään löytämään uusi proteiinilähde kalasta ja saamalla samaan perheeseen lisätuloja. Seuraavassa vaiheessa naisia tuettiin järjestäytymään osuuskunniksi ja laajentamaan kalalammikoidensa kokoa. Samalla myös uusia naisryhmiä otettiin mukaan toimintaan. Projektin kolmannessa vaiheessa keskityttiin vahvistamaan jo olemassa olleita kalanviljelyn naisosuuskuntia ja niiden toimintaa. Tällöin projektissa tuettiin 297 naiskalanviljelijää ja heidän perheitään. Projektissa järjestettiin 43 koulutustilaisuutta ja kentälle tehtiin reilut 430 neuvonantokäyntiä. Tässä vaiheessa projektia karppilammikoiden keskikoko oli jo 377 m2 ja ne tuottivat 44.42kg/100m2 kalaa. Kalantuottavuus parani 113% projektin aikana ja naiskalanviljelijät tienasivat keskimäärin 307€ kalanviljelystä. Parhaan hinnan naiskalanviljelijät saivat hopeakarpista, tilapiasta ja grasskarpista. Kalantuotannon lisäksi naiset tuottivat 302kg/ha vihanneksia.
Projektin aikana nähtiin monta vaihetta ja koettiin erilaisia haasteita ja katastrofeja. Yhteinen kieli haastoi projektin toimintaa samoin kuin logistiikka, politiikka ja sää. Tulvat olivatkin joka vuotuinen riesa. Vaikka niitä osattiin puheessa ennakoida ’kyllä tänä vuonnakin tulvat tulevat’ ja tiedettiin mihin vuoden aikaan ne tyypillisesti tulivat, ne yllättivät joka kerta kuten Suomessa talvi autoilijat. Kalanviljelijöille tulvat tarkoittivat usein kalanlammikoiden penkereiden rikkoutumisia ja kalojen menettämistä. Esimerkiksi kerran naiskalanviljelijät näyttivät kuvia, kuinka tulva oli rikkonut kalanviljelylammikot ja kaikki kalat uivat autoteillä. Jännittävintä oli kuitenkin vuonna 2015 kun Nepalissa koettiin maanjäristys. Tämä hiljensi projektimme vuodeksi, kun Nepali jälleen rakennettiin. Samalla myös poliittinen tilanne kärjistyi Intian ja Nepalin välillä, jonka seurauksena rajat suljettiin ja vailla meriyhteyttä oleva Nepal kärsii monta kuukautta polttoaineen puutteesta. Tilanne lisäsi nälkää ja köyhyyttä.
Mutta, Suomen Kalankasvattajaliiton tukemia naisia vastoinkäymiset eivät lannistaneet. Mitään sisäisesti voimakkaampaa ei ole olemassa, kun nainen, joka haluaa huolehtia lapsensa hyvinvoinnista. Esimerkiksi tulvien aikana naiset ryhmittyivät ja matkasivat traktorin peräkärryssä seuraavan kylään koulutukseen. Vastaavasti yhdessä kylässä, kaikki asukkaat yhdessä käsin ja narulla ottivat kiinni ja poistivat asuinalueeltaan heitä ja kalojaan piinanneen krokotiilin. Maanjäristyksen jälkeen naiset jälleen rakensivat kotinsa, vaikka asuminen oli haasteellista, esimerkiksi yksi perhe asui noin yhdeksän kuukautta kanikopissa oman talonsa korjauksen ajan.
Nepalissa kalankasvatuksen haasteena on epästabiili kalanviljelyn tuotantoketju. Kalanviljelijät eivät pysty hankimaan kaikkia haluamiensa kalanpoikaslajeja oikea-aikaisesti ja sopivalla hinnalla valtion- tai yksityislaitoksilta. Tämä tekee kalantuotannonsuunnittelusta haastavaa. Edelleen viljelty kala myydään suoraan lammikolta tai omassa kylässä, jolloin varsinainen kalanviljelyn tuotantoketju jää haavoittuvaksi ja irralliseksi tai se ei kehity olenkaan tai kehittyy äärimmäisen hitaasti. Erityisesti lisää kehittämistyötä tarvitaan kalanviljelyn tuotantoketjun kylmäketjun osuuteen.
Katastrofien ennakointi ja tuhojen ennaltaehkäisyä on tärkeä, jotta kalankasvatustoimintaan ei tulisi katkoksia. Lisäksi panostusta tarvitaan edelleen vedenlaatuun ja kalatautien hallintaa, jotta kalakuolemat vähenevät maan poikastuotantolaitoksissa. Myös kalantuotekehitys- ja markkinointikoulutus auttaisivat markkinoiden laajentamisessa. Naisten tulotason kohentuminen kalankasvatusalalla on hyödyntänyt Nepalia. Naiset ovat saaneet perheillensä parempaa ja ravitsevampaa ruokaa, sekä samalla lisänneet perheen tulotasoa. Lisäksi kalankasvatuksesta on tullut koko perheen yhteistoimintaa. Vaikka hankkeiden kautta koulutusta ovat saaneet vaan naiset, miehet ovat tukeneet vaimojensa tai tyttäriensä kouluttautumista ja ovat olleet mukana tekemässä kalankasvatusta.
