1.11.2017 Luonnonvarakeskus

Suomalaiset kuluttivat vuonna 2016 asukasta kohti kotimaista kalaa noin neljä kiloa fileepainoksi laskettuna. Tuontikalaa käytettiin hieman yli yhdeksän kiloa. Kalan kokonaiskulutus pieneni edellisvuodesta noin kahdeksan prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastosta.

Kotimaisista kaloista eniten, eli 1,2 kiloa asukasta kohti, syötiin kirjolohta. Ulkomaisista kaloista eniten kului kasvatettua lohta, jota suomalainen söi 3,5 kiloa. Tuontilohen kulutus väheni edellisvuoteen verrattuna lähes 15 prosenttia.

”Tuontilohen kulutuksen vähenemiseen on ilmeisesti vaikuttanut lohen kohonnut hinta”, arvioi yliaktuaari Pentti Moilanen Lukesta.

Kotimaisista luonnonkaloista eniten syötiin muikkua, ahventa, haukea, kuhaa, silakkaa ja siikaa.

Norjalaisen kasvatetun lohen jälkeen eniten ulkomaisista kalatuotteista kulutettiin tonnikalasäilykkeitä ja -valmisteita, kasvatettua kirjolohta, pakastettua seitiä sekä katkarapuja ja katkaraputuotteita.

Tilasto perustuu ammattikalastuksen ja vapaa-ajankalastuksen saalistilastoihin, kalanviljelyn tuotantotilastoon sekä kalan ulkomaankauppatilastoon.

http://stat.luke.fi/kalan-kulutus-2016_fi