Kriisiaikoina vesistöjen merkitys Suomen ruokahuollolle on aina kasvanut. Vakavissa kriisitilanteissa ruoan saatavuuden ja turvallisuuden merkitys korostuu samalla kun työttömyys kasvaa ja yhteiskunnan rahalliset tukimahdollisuudet vähenevät. Tällöin joudutaan ensisijaisesti varmistamaan ruokahuollon toimivuus ja riittävyys.
Suomella on laajat meri- ja sisävesialueet sekä kalavarat, joiden hyödyntämistä voidaan lisätä kestävällä tavalla omavaraisuuden parantamiseksi ja kriisiajan huoltovarmuuden lisäämiseksi.
Suomen kalatalous on hyvin tuontiriippuvainen, kriisien vaikutukset tuontiin eivät ole aina ennakoitavissa
Suomen kalatalous on tällä hetkellä hyvin tuontiriippuvainen. Tuontikalan saatavuudessa ja tuonnin logistiikassa ei ole kevään koronakriisin aikana ollut ongelmia.
– Pahimmassa tapauksessa kalan tuontikin voi häiriintyä, jos pandemia vaikeuttaisi merkittävästi lähialueiden kalan tuotantoa tai tavaraliikennettä jouduttaisiin rajoittamaan. Kalatalouden toimialat ovat myös osin riippuvaisia ulkomaisesta työvoimasta ja tuotantopanoksista, Luken erikoistutkija Jari Setälä toteaa.
Yli 80 prosenttia kaupallisesta kalasta ja yli 70 prosenttia kaikesta Suomessa kulutetusta kalasta tuodaan. Suomen kalanjalostusteollisuus rakentuu tällä hetkellä pääosin tuotujen lohikalojen varaan. Tuontikalojen tasainen ja varma saatavuus on mahdollistanut kalanjalostusteollisuuden ja kalakaupan kehittymisen.
Lohen maailmanmarkkinoiden muutokset vaikuttavat suoraan kotimaisen alkutuotannon kannattavuuteen:
– Pandemiatilanne on heikentänyt lohikalojen kysyntää globaalisti, mikä on romahduttanut myös kotimaassa kasvatetun kalan hinnan. Lohen hintataso pysynee viime vuosia alemmalla tasolla niin kauan kuin pandemia jatkuu ja lohikaloille tärkeän ravintolasektorin elpyminen maailmalla takeltelee, Setälä sanoo.
Kotimaisen tuotannon lisääminen ja omavaraisuuden nosto vähentäisi tuontiriippuvuutta ja parantaisi kotimaisen alkutuotannon kilpailukykyä. Edullinen tuontiraaka-aine lisää kuitenkin kalan kilpailukykyä elintarvikemarkkinoilla.
Kalataloudessa merkittävää potentiaalia omavaraisuuden lisäämiseen
Tälläkin hetkellä vain neljä prosenttia keskeisimmistä kalavaroistamme, silakasta ja kilohailista, käytetään kotimaassa elintarvikkeeksi. Näiden lajien elintarvikekäyttöä tulisi ruokahuollon turvaamisen näkökulmasta lisätä.
– Suomen vesistöissä on myös silakan ja kilohailin lisäksi muita merkittäviä alihyödynnettyjä lajeja kuten kuoretta, muikkua ja särkikaloja, joiden hyötykäytön lisäämistä tulisi edistää. Myös monien arvokkaampien suomukalojen pyyntiä voidaan vielä kestävästi lisätä, jos kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiä parannetaan, Setälä toteaa.
Huoltovarmuuden ylläpitäminen ja omavaraisuuden lisääminen edellyttävätkin kaupallisen kalastuksen jatkuvuuden turvaamista.
Säätelyyn joustavuutta kriisitilanteissa
Valmiudet kotimaisen kalan käytön lisäämiseen tulisi luoda ja rakentaa normaaleissa olosuhteissa. Suomen vesistöissä voidaan tarvittaessa kasvattaa nykyistä huomattavasti enemmän kalaa.
– Kalankasvatustuotantoa voidaan kestävästi lisätä muun muassa mitoittamalla ja sijoittamalla laitokset oikein ja soveltamalla uusia avomeri- ja kiertovesikasvatusteknologioita. Mahdollisia tuotannon lisäämiseen sopivia kasvatuspaikkoja on tunnistettu sijainninohjaussuunnitelmissa ja merialuesuunnittelussa, Setälä kertoo.
Hyvin kireä säätely on vaikeuttanut kotimaisen tuotannon lisäämistä. Kotimaista kalastus- ja vesiviljelytuotantoa säädellään voimakkaasti muun muassa kalastusoikeuksin ja ympäristöluvin. Kriisiajan joustoista ja mahdollisista muista tukimuodoista olisi hyvä sopia jo etukäteen.
– Kriisiaikoina vesistöjen käyttö tehostuu, mikä voi synnyttää ja kärjistää erilaisia ristiriitoja. Kriisin pitkittyessä ja vaikeutuessa voi myös harmaa talous vahvistua. Ristiriitojen ja väärinkäytösten lisääntymiseen on suunnitelmissa hyvä varautua sopimalla jo etukäteen menettelyistä, joita kriisin vaikeutuessa sovelletaan, Setälä ohjeistaa.