Teksti Mika Remes, kuvat Riikka Holopainen ja Anna Maria Eriksson-Kallio

Anna Maria Eriksson-Kalliolla on Ruokavirastossa Helsingissä loppumaton työmaa, johon kuuluu niin kalanäytteiden tutkimista, neuvontaa, opetusta kuin tutkimusta. Oleellista Eriksson-Kalliolle on, että tehdään myös niitä asioita, joita kalanviljelijät pitävät kalaterveydessä tärkeinä.

Erikoistutkija on hieno titteli, mutta enemmän Anna Maria Eriksson-Kallio pitää hieman epävirallisemmasta tittelistään, kalatautieläinlääkäristä.

– Se kertoo enemmän siitä, mitä työni Ruokavirastossa Helsingissä on. Lyhyesti sanottuna työnkuva koostuu kalatautinäytteiden tutkimisesta, neuvonnasta, opetuksesta ja tutkimustyöstä, Eriksson-Kallio sanoo.

Anna Maria Eriksson-Kallion työnkuva Ruokavirastossa Helsingissä käsittää kalatautien tutkimisen viljellyistä luonnonkaloihin sekä akvaariokaloihin.

Kalat ja kalaterveys astuivat Eriksson-Kallion elämään vähitellen. Ensin hän opiskeli Helsingin yliopistossa biologiaa. Vähitellen selvisi, että ura eläinlääkärinä olisi biologiaa kutsuvampi. Eriksson-Kallio siirtyi Ruotsin Uppsalaan opiskelemaan eläinlääketiedettä ja valmistui vuonna 2000 eläinlääkäriksi.

Kalojen kutsu oli sen verran vahva, että hän ujuttautui vuonna 2002 töihin silloiseen EELA:aan, josta organisaatiomuutosten jäljiltä kehkeytyi EVIRA ja sitten nykyinen Ruokavirasto. Vuonna 2009 Eriksson-Kallio sai hoitaakseen eläkkeelle siirtyneen Eila Rimaila-Pärnäsen työnkuvan.

– Organisaation nimi on matkan varrella muuttunut monesti, mutta itse työ on tiukasti kalaterveydessä ja se koskee niin viljely-, luonnon- kuin akvaariokaloja, Eriksson-Kallio kertoo.

Työ kohdistettava elinkeinon haasteisiin

Ruokaviraston kalaterveyden organisaatio on jaettu tänä päivänä Helsingin, Kuopion ja Oulun toimipisteisiin. Eriksson-Kallio vastaa Helsingistä.

– Sikäli resurssit ovat kohdallaan, että jokaiseen toimipisteeseen on saatu työn jatkaja edeltäjän siirtyessä eläkkeelle. Tietenkään emme toimi aivan kolmistaan, diagnostiikkatyössä mukana on koko joukko laborantteja, muita tutkijoita ja eläinlääkäreitä. Kalaterveystyötä arvostetaan Ruokavirastossa ja pyrimme pysymään tehtäviemme tasalla niin hyvin kuin osaamme. Jotain kertoo sekin, että kalaterveyspuolella on tehty paljon väitöskirjatutkimuksia, Eriksson-Kallio kertoo.

Eriksson-Kallio pitää tärkeänä sitä, että Ruokavirastossa tehdään työtä, jolla ratkotaan elinkeinon ongelmia.

– Suomi on maantieteellisesti iso maa ja olosuhteet eri puolilla hyvin vaihtelevia tuotantotavoista vesiympäristöön. Jokaisella maantieteellisellä alueella on omat haasteensa. Suomen kalaterveystilannetta ei voi verrata suoraan mihinkään muuhun maahan. Siksikin on tärkeää, että kansalliseen tutkimustyöhön panostetaan sen pohjalta, millaisia ongelmia kentällä on ja mitä kalanviljelijät meille kertovat. Syitä on varmasti monia, mutta kokonaisuudessaan kalaterveys Suomessa hyvällä tasolla, Eriksson-Kallio pohtii.

Kalaterveyspäivä on tärkeä tapahtuma

Joka keväisen Kalaterveyspäivän ohjelman suunnittelu on yksi Eriksson-Kallion työtehtävistä. Kalaterveyspäivällä on pitkät perinteet ja se on edelleen ainoa vuotuinen tapahtuma, johon osallistuvat sekä kalaterveyden tutkijat, eläinlääkärit että kalankasvattajat. Kahtena viime vuonna tapahtuma on pidetty etänä koronan takia, mutta heti tilanteen salliessa palataan ”naamatusten kohtaamiseen”.

– Tapaamiset ovat oleellinen osa Kalaterveyspäivää. Silloin voi vaihtaa mielipiteitä viranomaisten ja kasvattajien välillä ja samalla kuulemme suoraan kalankasvattajilta, mihin työtä pitäisi kohdistaa. Koen sen hyvin tärkeänä suomalaiselle kalaterveydelle, sanoo Eriksson-Kallio.

Anna Maria Eriksson-Kallio on kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta Pietarsaaresta, missä edelleen sijaitsee kesämökki.

Elävän kalan tuonnin ja viennin riskejä kalatautien leviämiseen Eriksson-Kallio haluaa tehdä erityisesti tunnetuiksi.

– Tosiasia on, että sekä tuontiin että vientiin liittyy elävän kalamateriaalin kohdalla aina riskejä, jotka on hyvä tiedostaa. Vuoden 2021 IHN-tapaukset Ahvenanmaalla olivat mitä ilmeisimmin peräisin Tanskasta tuodusta kalamateriaalista. IHN:ään liittyvät lakisääteiset torjuntatoimet tekivät selväksi, etteivät viranomaisten eikä elinkeinonkaan paukut riitä siihen, että vastaavaan savottaan jouduttaisiin joka vuosi. Siksi ennaltaehkäisy kalatautien leviämisen estämiseksi on keskeistä, Eriksson-Kallio sanoo.

Väitös pureutui IPN-virukseen

Eriksson-Kallio väitteli kuluvana keväänä kalojen tarttuvasta haimakuoliosta eli IPN-taudista. Eläinlääkärinä hän on seurannut IPN-tautia aina siitä lähtien, kun sitä havaittiin useampi tapaus vuonna 2012 sisämaassa.

– Kalatautitutkimukselle IPN-virus on ”ihanteellinen” tutkittava, sillä siihen ei ole tehokasta rokotetta eikä lääkitystä, se leviää elävän kalamateriaalin välityksellä, se ei aiheuta suurta kuolleisuutta mutta siitä voi vielä tulla vakava ongelma kalankasvatukselle. Paras keino toimia IPN-virusta vastaan on ennaltaehkäisy. IPN:ään kiteytyy siis moni kalaterveyden haaste, Eriksson-Kallio sanoo.

Väitöskirjatutkimuksessaan Eriksson-Kallio kuvaili taudin esiintymistä Suomessa ja sen monia eri genotyyppejä, josta genotyyppiä 2 ja 5 on havaittu lohikaloilla kalanviljelyssä Suomessa sekä todennäköisesti myös luonnonkaloilta peräisin olevaa ja huonommin tunnettua genotyyppiä 6. IPN:n genotyyppi 5 kuuluu sisämaassa lakisääteisesti vastustettaviin kalatauteihin.

– Meille haasteena on se, että emme tiedä varmasti, miten tauti on levinnyt merialueelta sisämaahan. Ilmeisesti se liittyy ihmisten toimiin ja kalamateriaalin siirtoihin, Eriksson-Kallio muistuttaa.

Vesihomeesta iso riesa

Eriksson-Kallio on tullut monelle kalankasvattajalle tutuksi Kalaterveyspalvelun kautta. Kalaterveyspalvelu on Ruokaviraston tarjoama terveyspalveluohjelma kalan- ja ravunviljelylaitoksille. Palvelu on vapaaehtoinen ja kattaa lakisääteisen tautidiagnostiikan ulkopuolelle jäävän muun tautidiagnostiikan ja terveydenhuollon.

– Vapaaehtoiseen Kalaterveyspalveluun kuuluu valtaosa sisämaan poikaskasvattajista, mikä on hieno asia. Tietenkin toivoisimme, että huomattavasti useampi ruokakalalaitos myös siihen kuuluisi, koska Kalaterveyspalvelun kautta saamme tärkeää tietoa mitä kalatauteja on ja missä, sanoo Eriksson-Kallio.

Kalaterveyden yksittäisenä suurena ongelmana Eriksson-Kallio pitää vesihomeen yleistymistä. EU:n kiellettyä vesihomeen torjunnassa käytetyn malakiittivihreän vesihomeesta on tullut aina vain pahempi riesa kalankasvatuksessa.

– Vesihome ja sen torjunta on kaikkiaan hyvin monisyinen ongelma, johon ei vielä ole löydetty tehokasta ratkaisua. Työtä kuitenkin tehdään sen eteen hartiavoimin, sanoo Eriksson-Kallio.

Muita kalaterveyden haasteita Eriksson-Kallion mielestä ovat kalojen hyvinvointikysymykset, uudet Suomeen leviävät kalataudit ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset kalalajeissa ja ympäristössä.

– Kalataudit eivät rajoja eikä kalentereita kunnioita. Kun yhdestä haasteesta selvitään, toinen odottaa. Työtä riittää jatkossakin, arvioi Eriksson-Kallio.

Anna Maria Eriksson-Kallio väitteli tohtoriksi kuluvana keväänä IPN-taudista.