Maaseudun tulevaisuus: Tuhansien järvien maassa käytetään tuontikalaan miljoona euroa päivässä.

Kaikki haluaisivat lautasille kotimaista kalaa, mutta silti me syömme lähinnä norjalaista lohta. Kuinka tilanne muutetaan?

Kun kalahammasta kolottaa, suomalainen nostaa ostoskoriinsa useimmiten norjalaista lohta. Sitä tarjotaan usein myös ravintoloissa ja julkisissa ruokailuissa. Tuontikalaan käytetään miljoona euroa päivässä. Vain parikymmentä prosenttia kulutetusta kalasta on kotimaista. Hallituksen tavoitteena on jo pidempään ollut nostaa kotimaisen kalan kulutusta, mutta eväkkäät eivät silti ole löytäneet tietään lautasille.

Miten näin on päässyt käymään merellisessä, tuhansien järvien maassa? Kala-alan menekinedistämisyhdistyksen Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen tietää, mistä kenkä puristaa. ”Sitä syödään mitä on tarjolla. Jos kotimaisen kalan tarjonta ei kasva, ei kulutuskaan voi kasvaa.” Luonnonkalan saatavuutta rajoittaa muun muassa ammattikalastajien määrän väheneminen. Porukan keski-ikä hätyyttelee jo kuuttakymmentä. Jostain syystä ala ei houkuttele nuoria, eikä kala-alan oppilaitoksiin ole tunkua.

Ammattikalastajien määrä on puolittunut 2000-luvulla. Vuonna 2019 Suomessa oli noin 670 päätoimista ammattikalastajaa, joista 400 kalasti merialueilla ja 270 keskittyi sisävesiin. Sivutoimisia kalastajia on noin 2 600, joista 1 800 kalastaa merellä. ”Vähenevällä porukalla pitäisi pyytää kaikki luonnonkala suomalaisten pöytiin”, Partanen toteaa. Lisäksi ala painii kannattavuuden kanssa. ”Jotta elinkeinotoimintaa voi harjoittaa, sen täytyy tuoda elanto.” Partasen mukaan rannikkokalastajat ovat turhautuneita, kun hylkeet ja merimetsot verottavat tuhdisti saalista. Sisävesillä puolestaan on ongelmia saada kalastuslupia vesien omistajilta. Sama pätee kalankasvatukseen. Kasvatuslupia myönnetään erittäin nihkeästi ja lupaprosessi on kallis ja hidas.

Kuluttajien puolelta maaperä on otollinen. Pro Kalan teettämän kyselyn mukaan yli 90 prosenttia suomalaisista syö kalaa ja jopa 80 prosenttia haluaisi lisätä sitä. Kyselyyn vastanneet kertoivat ostavansa mieluiten tuoretta fileetä. Eniten mieli tekisi kotimaista ahventa, kuhaa ja siikaa. Kotimaisen kalan edistämisohjelman tavoitteeksi on kaavailtu kotimaisen kalan kulutuksen kaksinkertaistamista vuoteen 2035 mennessä, jolloin se vastaisi ravitsemussuosituksia. Nyt suomalaiset syövät kalaa noin 1,7 annosta viikossa.

Neuvotteleva virkamies Timo Halonen maa- ja metsätalousministeriön elinkeinokalatalousyksiköstä kertoo, että tavoitteeseen päästäisiin esimerkiksi siten, että kalanviljelyn tuotanto kolminkertaistuisi nykyisestä ja silakan ja särkikalojen elintarvikekäyttö viisinkertaistuisi. Nyt kalasaaliista 90 prosenttia on mereltä pyydettyä silakkaa ja kilohailia. Vuotuisesta 100–150 miljoonan kilon saaliista vain kolmisen prosenttia kulkeutuu ruokapöytiin. Valtaosasta tehdään rehua turkistarhoille ja kalankasvattamoille. Saalismääriä ei tarvitse välttämättä lisätä, vaan suomalaisten täytyisi oppia syömään moninkertaisesti enemmän silakkaa, kilohailia, kuoretta ja särkikaloja. Halosen mukaan jalosteet edesauttavat sitä. Kaupoista löytyy jo järvikala- ja lahnapihvejä, särkisäilykkeitä ja kotimaisia vaihtoehtoja tonnikalalle. Kehitteillä on myös nyhtösilakka ja muita uusia tuotteita.

Vajaasti hyödynnetyistä kaloista voidaan valmistaa myös esimerkiksi liivatetta ja lääkkeiden kaltaisia arvoaineita. Halonen muistelee kauhulla, miten särkikaloja kutsuttiin aiemmin roskakaloiksi. Onneksi asenne on muuttunut. Vielä vuosikymmen sitten suomalaiset söivät särkikaloja 50 000 kiloa vuodessa, kun nyt määrä hätyyttelee miljoonaa kiloa. ”Viime vuonna särjestä oli jo pula, kun alkutuotanto ei pystynyt vastaamaan kysyntään. Täytyy varoa, ettei synny hypetystä, johon ei voida vastata.”

Sisävesillä kalastajamäärät ovat hieman nousussa, joten tilanne on aiempaa valoisampi. Halosen mielestä kala-alaa on vielä modernisoitava, jotta yhä useampi nuori kokee sen houkuttelevaksi. Rannikkokalastajien helpotukseksi Lukessa on kehitetty ääniin perustuvia hyljekarkoittimia, joilla voidaan kenties suojata kokonaisia kalastusalueita. Myös pyydyksistä saadaan kestävämpiä.

Halosen mukaan vajaasti hyödynnettyjen kalojen elintarvikekäyttö vaatii koko ketjun kehittämistä kalastustekniikoista ja aluksista satamiin, käsittelyyn ja logistiikkaan. Automatisoimalla voidaan kasvattaa volyymeja ja saada hinnatkin kohtuullisiksi. Esimerkki hankalasti käsiteltävästä kalasta on pienikokoinen muikku. Sen kalastus on vähentynyt, minkä seurauksena kannat ovat vaarassa kääpiöityä. Vaaditaan teknologisia innovaatioita, jotta pikkumuikut saadaan suomalaisten suihin. Ainakin kaikki kesäfestareilla käyneet tietävät, miten herkullisia pikkiriikkiset neulamuikut ovat.

Kotimaisen kalan edistämisohjelmaan otettiin varaslähtö avaamalla haku vajaasti hyödynnettyjen kalalajien tuotekehitykseen. Miljoonan euron pottiin sateli hakemuksia lukuisilta yrityksiltä. Halosen mielestä kuluttajille täytyy myös viestiä entistä enemmän kalansyönnin terveysvaikutuksista ja kalojen mukana vesistä poistuvista ravinteista. Kalanviljely on maailmalla nopeimmin kasvava alkutuotannon muoto. Se on ympäristönkin kannalta vastuullinen tapa tuottaa eläinproteiinia. Suomessa kasvatettu kirjolohi on WWF:n suositeltavien kalalajien vihreällä listalla.

Halosen mukaan kalankasvatuksen ympäristöluvitusta kehitetään. Nykyisellään siihen liittyy liikaa epävarmuuksia. Suomen ympäristökeskuksessa ja Luonnonvarakeskuksessa (Luke) tutkitaan, millaisilla malleilla kalanviljelyn todellisia ympäristövaikutuksia voidaan seurata ja etukäteen mallintaa. Lisäksi luvissa pitäisi huomioida kompensoivat toimet. Se kannustaisi yrityksiä poistamaan ravinteita vesistä ja siirtymään ympäristöystävällisempään, lähiraaka-aineista valmistettuun Itä­meri-rehuun.

”Kun tieto lisääntyy, ympäristölupien harkinta toivottavasti helpottuu.”

Rannikolla kalanviljely tuskin enää lisääntyy, koska sen vaikutukset näkyvät herkemmin matalissa vesissä. Kasvatusta suunnataan ulkosaaristoon ja avomerelle. Yleistymässä on myös kalankasvatus kuivalla maalla. Niin sanottu kiertovesiteknologia kehittyy vauhdilla ja kasvatuksesta pyritään saamaan kannattavaa. Suomessa toimii jokunen suuren mittakaavan kiertovesilaitos, mutta Lukessa kehitetään pienempiäkin yksiköitä, kuten merikonteista muunnettuja liikuteltavia kasvatusyksiköitä. Yhdessä koelaitoksessa testataan kiertovesikasvattamon vedenkäsittelyä maaperässä hakekentän ja kosteikon kautta. Myös avomerellä tarvitaan uutta teknologiaa, jotta kasvattamoita voidaan seurata ja operoida etänä. Myrskyn iskiessä kasvatuskassi voidaan upottaa syvemmälle.

Valtioneuvosto hyväksyi kotimaisen kalan edistämisohjelman heinäkuun alussa. Esitettyihin toimiin kuuluu muun muassa kotimaisen kalan suosiminen julkisissa hankinnoissa, korotettu kehitystuki sekä innovaatioseteleitä yrityksille, kalastuksen aloitustukijärjestelmä ja tuki sukupolvenvaihdosten sekä uusien yrittäjien alalle tulon helpottamiseksi. Lisäksi pitäisi määritellä, millaista on Itämerelle ystävällinen kalanrehu ja miten sen käyttöä edistetään. Kalan kulutuksen lisääminen kasvattaisi kalatalouden yritysten arvoa 70 prosentilla 1,7 miljardiin euroon ja lisäisi alan päätoimisia työpaikkoja 5 000:sta 8 000:een. Yhden viikoittaisen kala-­annoksen lisäys palvelisi kansanterveyttä 1–2 miljardin euron säästöillä ja pienentäisi ruokavalion hiilijalanjälkeä noin 5 prosenttia.

Edistämisohjelmaa rahoitetaan pääosin Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta.

Linkki artikkeliin:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kantri/artikkeli-1.1513731