Maa- ja metsätalousministeriö 22.3.2018

Maa- ja metsätalousministeriö 22.3.2018 Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä puhui tänään kalaviikon avajaisissa Helsingissä. Hän vastasi kalatalousalan kysymyksiin ajankohtaisista aiheista. Ministeri piti erityisen tärkeänä sitä, että kotimaisen kalan kysyntään pystytään vastaamaan.

– Kaiken lähtökohta ja tärkein tavoite on, että kauppoihin ja ravintoloihin saataisiin entistä enemmän kotimaista kalaa. Pyrimme kaikin tavoin parantamaan kalastuksen ja vesiviljelyn toimintaedellytyksiä, ministeri Leppä totesi.

Ministeri vastasi kysymykseen siitä, miten kotimaista kalankasvatusta aiotaan lisätä.

– Olen sitoutunut hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan kestävälle kalankasvatukselle luodaan kasvun edellytykset. Nyt on aika päättää toimenpiteistä muun muassa ympäristölupajärjestelmän sujuvoittamiseen ja itämerirehuun liittyen. Ratkomme näitä asioita yhdessä asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen kanssa.

Hylkeiden aiheuttamat vahingot kuriin
Yksi teema oli rannikkokalastauksen kriisi ja hylkeiden aiheuttamat vahingot.

– Rannikkokalastuksen tilanne on huolestuttava. Saalis on romahtanut kahdessa vuodessa kolmanneksen. Erityisesti verkkokalastusta on lähes mahdoton suojata hylkeiltä, joten sitä korvaavia uusia pyyntimuotoja ja hylkeenkestäviä pyydyksiä tulee kehittää mahdollisimman nopeasti, ministeri Leppä sanoi.

Lisäksi ministeri piti tärkeänä hylkeiden aiheuttamien vahinkojen rajoittamista.

–Harmaahylkeen metsästyskiintiöstä hyödynnetään tällä hetkellä vain pieni osa. Sen puitteissa tulisikin poistaa erityisesti kalastustoiminnalle vahinkoa aiheuttavat hyljeyksilöt. Lisäksi tulisi keskustella siitä, kuinka suuriksi hyljekantojen annetaan kasvaa, sillä kalastukselle aiheutuvien ongelmien lisäksi ne verottavat merkittävästi myös kalakantoja, Leppä totesi.

Hyvää palvelua kala-asioissa myös maakuntauudistuksen jälkeen
Yleisöä kiinnosti myös, miten tulevissa maakunnissa turvataan kalatalousyritysten kokonaisvaltaiset, asiantuntevat ja tasapuoliset palvelut.

– Maakunnilla on jatkossa suuri valta päättää siitä, miten kalataloustehtävät järjestetään ja muutoksia on odotettavissa. Maa- ja metsätalousministeriö tulee tekemään kaikkensa varmistaakseen sen, että maakunnat tietävät tehtävänsä ja velvollisuutensa ja että niillä on edellytykset palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin myös jatkossa, totesi Leppä.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalatalousneuvos Risto Lampinen, risto.lampinen(at)mmm.fi, p. 0295 162 458

http://mmm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ministeri-leppa-lisaa-kotimaista-kalaa-kauppoihin-ja-ravintoloihin