Moni luulee, että kaikesta meillä myytävästä kasvatetusta kalasta kotimaista on vähintään 60 prosenttia – totuus on kuitenkin paljon karumpi

Maaseudun tulevaisuus 27.5.20:https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.11038290

Vielä 30 vuotta sitten Suomessa kasvatettiin vuosittain noin 20 miljoonaa kiloa kalaa. Nykyisin määrä on huomattavasti pienempi. Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset eivät ole tietoisia siitä, miten suuri tai pikemminkin miten pieni osa heidän syömästään kalasta on kotimaista.

Kalanjalostaja Kalaneuvos Oy:n teettämän kyselyn perusteella yli puolet suomalaisista nimittäin luulee, että kasvatetun kalan omavaraisuusaste on vähintään 60 prosenttia. Todellisuudessa omavaraisuusaste on alle 15 prosenttia.

Suomessa myynnissä olevan kotimaassa kasvatetun kalan osuuden arvioi oikein vain seitsemän prosenttia kyselyn vastaajista.

"Käytännössä moni suomalainen ei kalaa syödessään tiedä syövänsä ulkomaalaista tuontitavaraa. Totuus on, että alle 20 prosenttia suomalaisten syömästä kalasta on kotimaista. Kalan käyttö lisääntyy jatkuvasti, mutta kotimaisen kalan syöminen vähenee. Tilanne on absurdi", Kalaneuvoksen varatoimitusjohtaja Toni Hukkanen sanoo tiedotteessa.

Vielä 30 vuotta sitten Suomessa kasvatettiin vuosittain noin 20 miljoonaa kiloa kalaa. Nyt määrä on noin 12–14 miljoonaa kiloa. Kalaneuvos Oy:stä harmitellaan, sitä, että Suomeen tuodaan joka päivä keskimäärin miljoonalla eurolla enemmän kalaa kuin täältä viedään.

Kalaneuvos Oy:n tilaamaan ja Innolink Researchin toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi tämän vuoden toukokuussa 1200 suomalaista.

Lue täältä toinen lehtijuttu aiheesta: Luulitko suosivasi suomalaista kalaa? Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset eivät tiedä, miten pieni osa syömästämme kalasta on kotimaista