Japanilaisten lohisushin himo pitää rekat liikkeellä Suomen Lapissa. Kaaresuvannon rekkaparkissa valtatie 21:n varressa surraavat valkoisten perävaunujen kylmälaitteet. Lastina vaunuissa on tonneittain norjalaista lohta kiireisellä matkalla etelään.
Jäämeren lohet ehtivät japanilaisiin sushiravintoloihin riittävän tuoreina vain, jos ne ajetaan Suomen läpi Helsinki-Vantaan lentokentälle ja lennätetään sieltä itään. Oslon lentokentälle kala-auton matka kestäisi pohjoisesta kaksi kertaa pidempään.
Kalateollisuus etsii uusia kasvatuspaikkoja pohjoisesta
Valtatie 21:n lohirekkaralli kiihtyy tulevaisuudessa, kun kalantuotanto kasvaa Norjassa ja sen pohjoisissa osissa. Pohjois-Norjassa Tromssan ja Finnmarkin lääneissä ruuaksi teurastetun kalan määrä on tällä vuosituhannella nelinkertaistunut.
Oululaisen kalanjalostusyritys Hätälä Oy:n toimitusjohtajan Riku Isohätälän mukaan Pohjois-Norjaan kalantuottajia houkuttelevat kalan hyvät kasvuolot. Vesi on viileää, minkä takia kala kasvaa hitaammin ja sen lihasta tulee rasvaisempaa. Kalatäi on pohjoisessa harvinaisempi kuin etelässä.
– Uusia laitoksia perustetaan Lofoottien ja Hammerfestin väliselle alueelle. Alalla kehitellään offshorekasvattamoita, joita voidaan sijoittaa kauemmaksi rannikosta, Isohätälä sanoo.
Ympäristöjärjestö WWF kehottaa ostamaan Norjassa kasvatettua lohta harkiten. WWF:n mukaan esimerkiksi kasvattamoista karkaavat kassilohet lisääntyvät villilohien kanssa ja sekoittavat villilohien geeniperimää.
Viime vuonna norjalaisen lohen vientimäärät notkahtivat hieman, kun Chilessä sattunut myrkkyleväkukinta tappoi valtavasti kaloja ja nosti lohen maailmanmarkkinahintoja. Norjalaiset myivät 979 miljoonaa kiloa lohta 6,6 miljardilla eurolla. Vuotta aiemmin lohta myytiin ennätysmäärä, mutta se tuotti vain 5,1 miljardia euroa.
Vaikka vientimäärät vähenivät maailmalle, Japaniin norjalaiset veivät hintojen noususta huolimatta yhtä paljon lohta kuin ennen Chilen kalakuolemia. Viime vuonna Japaniin vietiin yli 34 miljoonaa kiloa Norjan lohta. Määrä on kasvanut 10 miljoonalla kilolla vuodesta 2007.
Japanilaisten sushiannoksiin lohi on kuulunut vasta muutaman vuosikymmenen ajan. Sitä pidettiin aikanaan soveltumattomana raakana syötäväksi. Norjalainen kalateollisuus brändäsi Jäämeren lohen revontulilla 1980-luvulla. Norjan elinkeinoministeriön perustaman Japani-projektin seurauksena lohisushista tuli lopulta kansainvälinen ruokatrendi.