19.1.2018 Kauppalehti

Oululainen kalayhtiö investoi uuteen tehtaaseen. Toimitusjohtaja Riku Isohätälän mukaan jalostetulle kalalle on yhä enemmän kysyntää.

Oululainen kalayhtiö Hätälä Oy investoi uuteen tehtaaseen ja vauhdittaa vientiään Eurooppaan. Toimitusjohtaja Riku Isohätälä kertoo, että perheyritys alkaa vetää läpi isoa investointiohjelmaa, joka tuo laajennuksen Oulun Kaakkurissa sijaitsevaan kalatehtaaseen.

Hätälä täyttää 80 vuotta ja yhtiön johto kertoi tänään perjantaina näkymistään ja kuulumisistaan Oulussa.

Yhtiön taival alkoi kalakaupasta Oulun torilla vuonna 1938. Liikevaihto saavuttaa noin 110 miljoonaa euroa maaliskuun lopussa päättyvällä 12 kuukauden tilikaudella. Hätälä kuuluu liikevaihdoltaan Oulun suurimpiin yrityksiin.

”Kalasta on tullut yhä suositumpaa ruokaa. Osa nuorisosta ei käy ongella Suomessa eikä Euroopassa. Joidenkin on jalostettava kala valmiiksi pöytään”, Riku Isohätälä kertoo.

Hätälä etenemisen tahtia kuvastaa se, että yhtiö ennakoi liikevaihtonsa kiipeävän jopa 160 miljoonaan euroon vuonna 2020.

Isohätälän mukaan liikevaihdon nostaminen vaatii yhtiöltä merkittäviä investointeja, jotka nopeuttavat jalostusta ja tuovat samalla uusia tuotteita.

”Kaakkurin uuden tehdasosan rakennustyöt alkavat näillä näkymin maaliskuussa. Tehtaan laajennus etenee vaiheittain. Uutta tilaa tulee 15 000 neliömetriä”, Isohätälä jatkaa.

 

Pitkäjänteisyydestä kertoo, että investointiohjelma yltää vuoteen 2025 asti. Isohätälä kertoo uuden laajennuksen kustannusarvioksi noin 30 miljoonaa euroa. Ohjelman ensimmäinen vaihe kestää vuoteen 2020 ja sisältää 17–26 miljoonan euron investoinnit.

”Investoinnit ovat kautta yrityksen historian kulkeneet tasaisesti ja vuodesta toiseen tuotantoon sekä tuotekehitykseen,” Isohätälä lisää

Kaakkurin tehdas saa investointien myötä tuotantoonsa muun muassa lisää kylmäsavu- ja lämminsavukapasiteettia, ainakin kolme uutta fileointilinjaa kirjolohelle ja vaalealle kalalle sekä uusia kypsennyslinjoja monenlaisille kalatuotteille. Uusien tuotantotilojen lisäksi tehtaalle tulee lisää varastotilaa.

”Nykyinen tuotantokapasiteettimme on täysikäytössä, mikä vaatii jo sinänsä uusia investointeja.

Yhtiö osallistuu muun muassa Food from Finland -ohjelmaan. Isohätälän arvion mukaan viennistä kertyy jo 20 miljoonaa euroa vuonna 2020.

Hätälä myy nytkin tuotteitaan Ranskan, Sveitsin ja Itävallan eri kauppaketjuille sekä Saksaan Pohjoismaihin.

”Kärkituote on loimulohi, mutta merkittäviä määriä viemme myös erilaisia lämmin- ja kylmäsavustettuja sekä siivutettuja tuotteita”, Isohätälä toteaa.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/x5yfRaNG