Suomen Kalankasvattajaliitto ry perustettiin vuonna 1964. Liitto on toiminut suomalaisen kalankasvatuksen puolesta 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi käännämme katsetta taaksepäin ja kirjoitamme loppuvuoden aikana artikkeleita liiton historiasta sekä henkilöistä, jotka ovat olleet liiton eri vaiheissa mukana toiminnassa.
Liitto perustetaan edustamaan kalanviljelyalaa – sateenkaarirautu saa uuden nimen
Suomessa kasvatettiin jo 1950-luvulla lammikoissa merilohia istutuksiin luonnonvesistöihin. Sen sijaan kirjolohi, silloiselta nimeltään sateenkaarirautu, oli jäänyt lapsipuolen asemaan. Ainoa asia, joka varmasti tiedettiin, oli asiantuntijoiden näkemys, ettei kirjolohella ole meidän arktisissa oloissamme menestysmahdollisuuksia. Ajatus kasvattaa kirjolohia oli kuitenkin monella mielessä 1950-1960 luvuilla. Eri henkilöt toisistaan tietämättä olivat ryhtyneet kokeilemaan kirjolohen kasvatusta valtion kalatalousviranomaisten epäluuloista huolimatta. Suomalainen perisynti, ”ei usko, ennen kuin kokeilee”, oli kalankasvatuksen siunaus. Se kalapahus eli sittenkin.
1960-luvun alku oli toimeliasta aikaa lohenkasvatuksen edistämiseksi Suomessa. Kalankasvatuksen uranuurtajat varatuomari Kauno Peltoniemi, eläinlääkäri Veikko Ikkala ja kalastusmestari Viljo Orpana alkoivat levittää yhdessä kalanviljelyn aatetta. Pian perustettiin uusia kalanviljelylaitoksia ja myös sanomalehdet kiinnostuivat alasta. Nämä kalankasvatuksen kokeilut kypsyttivät vakaumuksen, että kaikista epäilyistä ja varoituksista huolimatta oltiin oikealla tiellä ja ainoana keinona levitettyjen harhaluulojen torjumiseksi ja kirjolohen kasvattamisen kehittämiseksi oli perustaa oma Liitto. Tämä johti Suomen Lohenkasvattajain Liitto ry:n perustamiseen 15.3.1964. (nimi muutettiin 1992 Suomen kalankasvattajaliitoksi)
Liiton tarkoitukseksi määriteltiin edistää ja kehittää kirjolohen ja muiden arvokalojen kasvatusta sekä kalojen istutusta ja kalavesien hoitoa sekä lisätä yhteistyötä kalanviljelystä kiinnostuneiden henkilöiden ja yhteisöjen välillä. Liitto perustettiin siis jo alussa ajamaan lohenkasvatusta laajempia kalataloudellisia tarkoituksia.
Presidentti Kekkonen kirjolohen kummina
Liiton ensimmäisiä tehtäviä oli vuonna 1965 tehdä tunnetuksi ruokakalaksi kansalle täysin tuntematon sateenkaarirautu. Liitto järjesti tämän vuoksi kirjolohen maistiais- ja esitelmätilaisuuksia ympäri Suomea. Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin 2.11.1965 Hotelli Marskissa. Silloinen Liiton puheenjohtaja Taavi Vilhunen sai puhuttua Presidentti Kekkosen tilaisuuden suojelijaksi.
Tilaisuuden kohokohta oli kirjolohen ristiminen. Sateenkaarirautua pidettiin epäsuomalaisena ja harhaanjohtavana nimenä. Piti keksiä kalalle uusi nimi. Idean nimestä antoi rehtori Veli Luomala Alavudelta, joka esitti sateenkaariraudulle nimeksi kirjolohi. Liitto kirjoitti kirjelmän nimenvaihdosta presidentille, joka antoi kalalle uuden kauniin suomalaisen nimen ”kirjolohi” Marskin maistiaistilaisuudessa.
Tilaisuudella ja erityisesti ristiäistoimituksella oli hyvin ratkaiseva merkitys kirjolohen tulevaisuudelle. Se sai vastustajien rivit horjumaan ja antoi uutta rohkeutta kirjolohen kasvattajille laajentaa toimintaansa. Suomen kansa hyväksyi kirjolohen omakseen ja suhteellisen edulliseksi lohikalaksi ruokapöytäänsä.
Ote kalevalasta:
Alkoi lohta leikkaella
veitsen viilteä kaloa
lohi loimahti merehen
kala kirjo kimmlatihe
pohjasta punaisen purren
venehestä Väinämöisen
Lähteet:
- Peltoniemi, Kauno 1984: Taistelu kirjolohesta. Suomen Lohenkasvattajain liitto ry.
- Suomen kalankasvattajalehdet vuosilta 1971 – 1973