Satakunnan Kansa 05.04.2017

Eurajoen edustalle suunniteltua jättimäistä kalankasvatushanketta esitellään yleisölle ensi perjantaina 7. huhtikuuta seurojentalo Tasalassa Luvialla. Offshore Fish Finlandin jättimäinen kalankasvattamon sijoittuisi Eurajoen Lampoorin nokasta noin kymmenen kilometrin päähän Selkämerelle.

Ajatuksena on, että kasvattamo tuottaisi täyteen vauhtiin päästyään kalaa 2 000 tonnia vuodessa. 20 massiivista kala-allasta naulitaan paikalleen usealla tonniluokan ankkurilla, ja niiden on kestettävä kelissä kuin kelissä.

Talviajaksi altaat siirrettäisiin Iso-Lampoorinniemen edustalle. Aikaisemmassa kuulemisvaiheessa kansalaiset ja ely-keskuskin kantoivat huolta etenkin tämän alueen vesien laadun huononemisesta. Yhtiö valmistautuu kustannuksiin, jotka lähivuosina nousevat noin kymmeneen miljoonaan euroon. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on jo myöntänyt Offshore Fish Finlandille luvan koeluontoiseen siian ja kirjolohen kasvatukseen kahdessa verkkoaltaassa Eurajoen edustan merialueella. Mikäli lupa saa lainvoiman, se tulee voimaan ensi toukokuun alussa. Koealtaat ankkuroidaan paikoilleen. Kokeilun aikana ympäristövaikutuksiakin seurataan.

Eurajoen ja Luvian rajamaille avomerelle suunnitellun Suomen suurimman kalankasvattamon puuhamiehet vievät hanketta eteenpäin tyynin mielin, vaikka uutiset ympäristöoikeuden Ruotsissa tekemistä kalankasvattamoiden lopetuspäätöksistä ovat tiedossa.

Ruotsissa oikeus vetosi EU-direktiiviin, joka pyrkii estämään veden laadun heikentymisen.

– En ole vielä selvillä siitä, onko Ruotsin suljettavissa laitoksissa kyse sisäsaariston vai avomeren kasvattamoista. Se kuitenkin tiedetään, että kasvatustoiminnassa on meilläkin otettava huomioon ekologiset vaatimukset eikä kasvatus saa heikentää veden laatua, kommentoi tietoja tuoreeltaan Luvian edustan laitosta suunnittelevan Offshore Fish Finland Oy:n toimitusjohtaja Jyri Luotonen.

Suomen Kalankasvattajaliiton hallituksen puheenjohtaja Irja Skytén-Suominen sanoo, että on liian aikaista arvioida Ruotsin linjausten vaikutuksia Suomen puolella.

– Toki EU-säädökset vaikuttavat koko alaan ja niillä on riskinsä elinkeinon kannalta. Ei kuitenkaan voida sanoa, että tästä eteenpäin automaattisesti kasvattamoja Suomessa on suljettava tai uusien yksiköiden lupia hylättävä, hän arvioi.

Parhaillaan on meneillään Eurajoen hankkeen ympäristövaikutusten arviointikertomuksen käsittely. Käsittelijänä on Varsinais-Suomen ely-keskus arviointiselostuksen pohjalta.

Ylitarkastaja Petri Hiltunen ely-keskuksesta sanoo, että Ruotsista kantautuvista uutisista ei voi vetää suoria linjoja siihen, miten kalankasvattamojen toimintaa Suomessa lähivuosina säädellään.

– Ruotsissa on kyse Merenkurkun alueen kasvattamoista. Yksiköt ovat siellä varsin suuria, ja kalankasvatuksen katsotaan tietääkseni aiheuttavan leväongelmia.

Hiltunen arvioi, että Ruotsin linjaukset saattavat vaikuttaa siihen, millaisia lausuntoja esimerkiksi Eurajoen jättihanke aikanaan saa viranomaisilta yva-menettelyn ja mahdollisen lupakäsittelyn yhteydessä. Ely-keskus kuuluu prosessin aikana lausunnonantajien joukkoon.

Hän korostaa, ettei yva-menettely vielä ratkaise hankkeen tulevaisuutta. Lupa-asiaa käsittelee aikanaan aluehallintovirasto.

http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/suomen-suurin-kasvattamo-tuottaisi-2-000-tonnia-kalaa-vuodessa-hanketta-esitellaan-yleisolle-perjantaina-14126471/