Petra Lindholm-Lehto ja Tapio Kiuru
Finnforel Oy:n kiertovesilaitoksella Varkaudessa testattiin tuotantomittakaavassa menetelmiä vedenlaadun parantamiseksi. Kiertovesilaitoksella voi muodostua kalaan makuvirheitä tuottavia yhdisteitä, joiden pitoisuuksia vedessä pyrittiin vähentämään ja edelleen ehkäisemään niiden päätymistä kalaan. Pyrkimyksenä on lyhyempi raikastusaika, joka sujuvoittaa tuotantoa ja kohtuullistaa kustannuksia.
Kiertovesikasvatuksessa saattaa muodostua kalaan makuvirhettä aiheuttavia yhdisteitä. Erilaisia makuvirheitä ja niitä aiheuttavia yhdisteitä on lukuisia, mutta yleisimmin voidaan havaita mutamainen, monen mielestä epämiellyttävä sivumaku, jonka tiedetään aiheutuvan erityisesti yhdisteistä geosmiini (GSM) ja 2-metyyliisoborneoli (MIB). Yhdisteet eivät ole toksisia, mutta ne voidaan havaita jo hyvin pieninä pitoisuuksina. Makuvirheyhdisteitä muodostuu lukuisien eri mikrobien metaboliatuotteena. Niitä onkin löydetty kiertovesikasvatusyksiköiden eri osista ja ne voivat kulkeutua systeemiin tuloveden mukana. Myyntiä varten jokainen kalaerä tulee raikastaa, jotta myytävä kalatuote on ehdottoman vapaa näistä yhdisteistä ja ei-toivotuista sivumauista. Raikastukseen vaaditaan runsaasti puhdasta vettä ja se kestää useita päiviä tai joissain tapauksissa jopa viikkoja vedenlaadusta ja kalalajista riippuen.
Finnforel Oy:n kirjolohta tuottavalla kiertovesilaitoksella Varkaudessa testattiin tekniikoita vedenlaadun parantamiseksi ja edelleen makuvirheyhdisteiden muodostumisen ehkäisemiseksi. Tutkimus oli jatkoa EMKR:n rahoittamalle hankkeelle Kiertovesikasvatetun kalan laadun varmistaminen, joka toteutettiin yhteistyössä Finnforel Oy:n, Luonnonvarakeskuksen, Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa ml. Kiilto Oy ja Led Taylor Oy. Tällöin tutkittiin alkutuotannon mikrobistoa ja lopputuotteen laatua myös parasta ennen -päiväyksen jälkeen.
Tutkimuksessa annosteltiin hapettavia yhdisteitä tuloveteen ja kiertoveteen prosessin eri osiin pyrkimyksenä hapettaa makuvirheitä tuottavat yhdisteet ja muuttaa niiden rakennetta haitattomampaan muotoon. Kokeen alussa annosteltiin peretikkahappoa (PAA), otsonia ja vetyperoksidia tulo- ja kiertoveteen, mutta kokeen loppupuolella käytettiin PAA:n ja vetyperoksidin yhdistelmää. Annostelun lisäksi tulovedelle tehtiin UV -käsittely. Hapettavat yhdisteet reagoivat kiertovesiympäristössä nopeasti tai hajoavat vedeksi ja hapeksi. Haitallisia jäännöskemikaaleja ei käytössä synny. Koe kesti kolme kuukautta.
Annostelun vaikutuksia seurattiin tutkimalla mutamaista makuvirhettä aiheuttavien GSM:n ja MIB:n pitoisuuksia tulovedessä ennen ja jälkeen käsittelyn, kiertovedessä prosessin eri vaiheissa sekä kalassa raikastuksen aikana. Tuloveden käsittely havaittiin hyödylliseksi etenkin kesäaikaan, jolloin makuvirhettä tuottavia mikrobeja saattaa olla luonnossa ja kulkeutua systeemiin tuloveden mukana. Pienetkin makuvirhepitoisuudet hidastavat raikastumista ja riittävän alhaisen pitoisuuden saavuttamista kalatuotteessa. Myös kokonaismikrobimäärien (cfu) havaittiin laskevan kokeen aikana merkittävästi prosessin eri vaiheissa. Esimerkiksi raikastuksessa havaitut määrät laskivat alle sadasosaan käsittelyn vaikutuksesta.
Tuotantomittakaavan systeemissä vesitilavuudet ja kalamäärät ovat erittäin suuret. Näin ollen annostellut hapettavien yhdisteiden pitoisuudet olivat hyvin alhaisia verrattuna laboratoriomittakaavan kokeissa käytettyihin. Kuitenkin kuukausia jatkettu käsittely alensi GSM:n ja MIB:n pitoisuuksia sekä tulo- että kiertovedessä. Kalassa pitoisuudet jäivät alle aistein havaittavien pitoisuuksien seitsemän vuorokauden raikastuksen jälkeen. Hapettavien yhdisteiden annostelu kiertovesiprosessiin ei tutkituilla pitoisuuksilla kuitenkaan täysin poistanut makuvirheyhdisteitä, eikä siksi raikastuksesta voida luopua.
Tulokset osoittavat, että hapettavien yhdisteiden annostelu tulo- ja kiertoveteen voi edistää raikastuksen onnistumista ja lyhentää raikastusaikaa. Kokeen tulosten on tarkoitus paitsi tehostaa kirjolohen tuotantoa Varkaudessa, myös innostaa muita alan toimijoita hyödyntämään hapettavia yhdisteitä vedenlaadun parantamiseksi ja mahdollisesti myös kannattavuuden parantamiseksi.
