Tieto on valtaa kalankasvatuksessakin

Ansiokkaan uran Savon Taimenessa ja Kalankasvattajaliiton hallituksessa tehnyt Mauno Liukkonen tietää, että tutkittu tieto on paras tie niin yrityksen kuin elinkeinon menestykseen.

Mies voi lähteä kalanviljelystä mutta lähteekö kalanviljely miehestä? Aina ei tarvitse lähteäkään. Kalankasvattajaliiton kunniajäsenen tittelillä siunattu Mauno Liukkonen urakoi liki neljä vuosikymmentä Savon Taimenen toimitusjohtajana ja istui yli kolme vuosikymmentä Suomen Kalankasvattajaliiton hallituksessa. Sitten koitti vuonna 2016 vääjäämätön hetki eli siirtyminen hyvin ansaituille eläkepäiville. Paitsi että ei Liukkosesta kylkeä kääntävä eläkeläinenkään tullut.

– Seuraan edelleen tiiviisti, mitä tapahtuu elinkeinossa, hallinnossa ja tutkimuksessa. Uusien asioiden löytäminen kiinnostaa tosi paljon, mutta on mahtavaa, kun voi hallita omaa aikaansa ja tehdä aina välillä asioita, joista voisi olla hyötyä alalle. Perustin aikuisten lasteni kanssa Soikkuri Consulting Oy:n, jonka puitteissa teen jonkun verran yrityksille konsultointia – myös vesiviljelyssä, missä voin hyödyntää pitkää kokemustani alalta, sanoo Liukkonen.

Kalanviljelystä Liukkosen taitaa olla turha edes yrittää kiemurrella eroon. Kotitalo sijaitsee Savon Taimenen toimistorakennuksen naapurissa Rautalammilla. Ikkunan edessä virtaa komea Äijävesi kalapaikkoineen. Liukkosella on edelleen työhuone entisen työmaan tiloissa.

– Siellä on hyvä pohtia asioita kaikessa rauhassa – ja ilman tulosvastuuta. Jos jotain leimahtaa mieleen, toimin sen pohjalta mielelläni elinkeinon eduksi, toteaa Liukkonen.

Uraa-uurtava Savon Taimen

Mauno Liukkonen haki vuonna 1977 Savon Taimenen avoinna olevaa toimitusjohtajan paikkaa. Ansioluettelossa seisoi koneinsinöörin tutkinto ja opintoja tuotantotaloudesta. Aiempaa kokemusta kalanviljelystä ei ollut mutta sitäkin enemmän löytyi kiinnostusta kalaan. Häneen valinnassa päädyttiin.

Liukkonen sai johdettavakseen yhden Suomen johtavista kalanviljely-yrityksistä. Savon Taimenen perustivat suomalaisen kalankasvatuksen pioneerit ja visionäärit Mikko Jalkanen ja Ville Orpana vuonna 1967. Yhtiö kasvoi nopeasti ja näytti muille mallia, miten kalaa voidaan uusimpien oppien mukaisesti kasvattaa ja markkinoida. Harrastusmaisesta kalankasvatuksesta tuli 1970-luvun alkaessa ihan oikea elinkeino Suomessa.

– Savon Taimenessa oli alusta alkaen se linja, että yritystä johdetaan tiedolla. Halusin ottaa selville, mitä alalla tapahtuu niin biologis-teknisesti kuin elinkeinopoliittisesti. Hankin mahdollisimman paljon kontaktipintaa alan tukijoihin. Näin, että tieto palvelee monin tavoin yrityksen kehittämistä, kertoo Liukkonen.

1980-luku oli suomalaisessa kalanviljelyssä villin kasvun aikaa. Vuosikymmenen lopulla Suomi oli hetken maailman suurin ison kirjolohen tuottajamaa ja tuotanto oli noin 20 miljoonaa kiloa. Lukua ei ole tänä päivänäkään ylitetty.

– Elinkeinon kehitykseen vaikuttivat innovaatiot, joista voidaan aina kysyä, että oliko kyseessä enemmän sattumaa vai suunnitelmallisuutta, minusta jälkimmäistä, pohtii Liukkonen.

Ala kasvuun innovaatioilla

Ensimmäinen innovaatio oli, että Suomessa alettiin muista maista poiketen annoskokoisen sijasta kasvattaa isoa kirjolohta. Se oli enemmän lohta rakastavien kuluttajien mieleen kuin Tanskasta tuotu heikkolaatuinen ja valitettavan usein mudanmakuinen pieni annoskirjolohi.

Toinen suomalainen innovaatio oli Reino Skyténin ja kumppaneiden onnistuneet kasvatuskokeilut verkkokasseissa merellä 1970-luvun alussa. Se vapautti kalankasvatuksen maalle kaivetuista altaista ja virtaavasta vedestä. Merellä oli tilaa kasvattaa verkkokasseissa isoja määriä. Elinkeino lähti nopean kasvun uralle.

Kolmas Liukkosen esille nostama innovaatio oli täysnaarasparvien tuottaminen.

– Helsingin yliopiston dosentti Antti Soivio otti meihin yhteyttä 1970-luvun lopulla ja kertoi kiinnostuksesta tutkia kalan fysiologiaa ja sukukypsyyttä. Me tarjosimme tutkimuksen käyttöön kirjolohialtaita ja niihin kaloja sekä työapua. Tutkimustyö johti 1980-luvun puolivälissä kirjolohen emokalaston kuturytmin säätelyyn ja tekniikkaan, jolla voitiin tuottaa täysnaarasparvia. Sillä oli valtava vaikutus elinkeinoon. Kalan perkausrytmiä pystyttiin venyttää aina kevättalvelle saakka. Kirjolohen arvokkaan mädin tuotanto yli kaksinkertaistui. Se avasi ovet myös kirjolohen ruokakalan ja mädin viennille Japaniin, muistelee Liukkonen.

Kalankasvattajaliiton työ satoi elinkeinon laariin

Kalankasvatus kasvoi ja kehittyi Suomessa osittain suljetussa järjestelmässä. Maailma mullistui Suomen liityttyä vuonna 1995 EU:hun. Se näkyi nopeasti kalataloushallinnossa. Kun EU:n tukirahat tulivat jaettavaksi, hallinnon oli otettava suurempaa vastuuta myös kalanviljelyn kehittämisestä.

– Kalankasvatuksesta tuli hetkessä salonkikelpoista, kuten Kalankasvattajaliiton hallituksen silloinen puheenjohtaja Harry Kieksi osuvasti kiteytti, muistelee Liukkonen.

Ovet maailmalle avautuivat ja Suomen markkinoille alkoi vyöryä norjalaista kasvatettua lohta ja kirjolohta. Liukkonen seurasi asioiden kehittymistä työpaikkansa lisäksi myös Kalankasvattajaliiton hallituksessa.

– Olen aina pitänyt liiton työtä erittäin tärkeänä. Alalla on turhan usein unohdettu, että kaikki itsestään selvinä pidetyt asiat ovat vaatineet kovaa työtä edunvalvonnalta. Hyvänä esimerkkinä siitä ovat Norjan lohta ja kirjolohta koskevat dumping-tapaukset 1990- ja 2000-luvuilta. Liitto oli erittäin aktiivinen EU:n suuntaan molemmissa tapauksissa. EU:n asettamat suojatullit auttoivat merkittävästi suomalaisia kalankasvatusyrityksiä pärjäämään. Suoraan kasvattajien lompakkoon satoi myös liiton tekemä työ 1990-luvun lopulla arvonlisäveropalautusten eteen. Aina voidaan kysyä, miten ala olisi selvinnyt ongelmista ilman aktiivista liittoa?, pohtii Liukkonen.

Itämerirehu on tärkeää

Yksi työmaa liiton hallituksessa jäi Liukkoseltakin kesken. Se on kalankasvatuksen ympäristöasiat ja lupaprosessien helpottaminen. 1980-luvun villi kasvu johti siihen, että kalankasvatuksen aiheuttamaan kuormitukseen alettiin kiinnittää julkisuudessa huomiota. Leimakirves heilahti. 1990-luvulla kalankasvatus nähtiin syyllisenä jopa koko Itämeren ongelmiin.

– Se ei tietenkään pitänyt paikkaansa, mutta totuuden nimissä on sanottava, että elinkeinon parissa oli ongelman aiheuttajiakin, laitoksia sopimattomissa paikoissa ja välinpitämätöntä toimintaa. Ympäristölupien 1990-luvun lopulla alkanut juustohöyläys kuristi merkittävästi tuotantoa. Tänä päivänä kalanviljely on toteuttanut kaikki sille asetetut ympäristövelvoitteet ja enemmänkin, mutta tuotanto ei pääse kasvu-uralle, kun luvat on tiukassa, sanoo Liukkonen.

Samaan hengenvetoon Liukkonen ihmettelee itämerirehun osakseen saamaa kohtelua.

– Kaikki osapuolet kasvattajista ympäristöhallintoon toivoivat, että Itämeren silakkasaaliita voitaisiin hyödyntää kotimaisessa kalajauhossa, josta valmistetaan ravinteita kierrättävää itämerirehua. Kun vihdoin sellainen on saatu ja silakankalastus on merkittävimpiä ravinteiden poistajia Itämerestä, se ei autakaan kasvattajia samaan uusia lupia. Samaan aikaan markkinoilla on kova kysyntä kotimaisesta kalasta ja kalankasvatus olisi erittäin ympäristöystävällinen tapa sitä tuottaa, ihmettelee Liukkonen.

Kalalla on kysyntää

Pessimismiin Liukkonen ei silti taivu. Kalan tulevaisuus näyttää valoisalta. Kala on hyvää, terveellistä ja ympäristöystävällistä ruokaa – myös kasvatettuna.

– Meillä on oikein valtioneuvosto asettanut strategiseksi tavoitteeksi nostaa kotimainen kalankasvatus ainakin 20 miljoonaan kiloon. Minusta silloin valtionhallinnossa tulisi voimavarat keskittää siihen, missä se ympäristöasiat huomioiden voidaan tehdä, eikä pähkäillä sitä, kasvatetaanko Suomessa yleensäkään kalaa. Nyt hallinnossa yksi käsi edistää ja toinen kuristaa tuotantoa, sanoo Liukkonen.

Liukkonen toivoo, että ympäristöhallinnon suunnittelema uusi vesien tilan luokittelu ei jarruta ja estä kalanviljelyn tervettä kehittymistä kasvatukseen hyvin soveltuvilla merialueilla, koska muutoin heitetään lapsi pesuveden mukana.

– Mitkään tutkimustulokset eivät puhu sen puolesta, että kalankasvatus voisi nykyisellään vaarantaa Itämeren tilaa heikommaksi. Kalankasvatuksen vaikutus meren tilaan on minimaalinen ja itämerirehun käyttö mielestäni jopa ylikompensoi vaikutuksia. Suomessa eletään ”vetokratiassa”, missä pykälänikkarit pyrkivät merensuojelutavoitteisiin perustuen estämään ekologista ja ilmastoystävällistä ruoantuotantomuotoa kehittymästä. Uskon kaikesta huolimatta, että järki lopulta voittaa ja ala pääsee kasvamaan, Liukkonen pohtii.

Mauno Liukkonen seuraa eläkkeelläkin tiiviisti kalankasvatuksen kehitystä.