Kalan omavaraisuus on pudonnut Suomessa hälyttävän alhaiseksi. Ruokapöytiimme ostetusta kalasta jopa alle viidesosa on enää kotimaista.

Kuluttajat haluavat kyllä lisää kotimaista kalaa. Poliittinen tahto kotimaisen kalan lisäämiseen on sekin vahva. Maamme hallituksen periaatepäätökset tähtäävät kotimaisen kalan käytön lisäämiseen ja kalankasvatuksen kolminkertaistamiseen.

Kalanviljely on ekologisesti ylivoimaisesti tehokkain tapa tuottaa eläinproteiinia. Sen osuus kokonaiskuormituksesta on nykyisin enää yhden prosentin luokkaa. Silti uusien kasvatuslupien saaminen on erittäin vaikeaa.

Tahtotila kotimaisen kalan lisäämiseen jää vain ohjelmiin ja visioihin. Tuontikala vie työpaikat ja eurot ulkomaille, mikä on kansantaloudellisesti hölmöläisten puuhaa.

Kalan hinta on nyt todella korkealla. Pitää muistaa, että kalataloudenkin tuotantokustannukset ovat jyrkässä nousussa. Lisäksi lohikalojen hintatason määrittelee norjalainen tuontikala.

Kotimaisen kirjolohen sallittu kasvatusmäärä on aivan liian pieni, jotta se pystyisi vaikuttamaan markkinahintaan. Kasvatuksen nostaminen suunnitellulle tasolle toisi vakautta myös hintoihin.

Kun kotimaisen kalan kysyntä ylittää tarjonnan, on saatavuuden lisääminen ainoa oikea ratkaisu ongelmaan. Tämä vaatii luvituksen pullonkaulojen avaamista.

Ruokakriisi, huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat nyt monilla agendoilla. Kalatalous on merkittävä keino lisätä kotimaista ruokavarmuutta, mutta keskusteluissa korostetaan turhan usein vain maataloutta.

Nykyaikainen kotimainen kalanviljely on kestävää ja luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa. Yhtenä osoituksena siitä on kotimaisen kasvatetun kirjolohen ja siian nostaminen ympäristöjärjestö WWF:n suositeltavien kalojen listalle.

Ilmastoystävällistä ja ekotehokasta kalanviljelyä pitää lisätä mahdollisimman nopeasti. Matka omavaraiseksi kalavaltioksi on jo valtavan pitkä.

Kirjoitus julkaistu Aamulehdessä 5.7.2022 otsikolla Tuontikala vie eurot ulkomaille – kasvatuslupien saaminen Suomessa on vaikeaa