”Vesienhoidon ehdotetuilla toimenpiteillä pyritään vähentämään kalankasvatuksen kuormitusta ja kohdentamaan kasvatusta alueille, joilla kuormituksen haitat ovat mahdollisimman pienet. Vesienhoidossa ehdotetaan kalankasvatukselle useita eri toimenpiteitä ja ohjauskeinoja, joista keskeisiä ovat kiertovesilaitosten kehittäminen ja verkkoallaslaitosten sijoittuminen merialueella sijainninohjaussuunnitelman mukaisesti.”
”Kalankasvatuksen vesiensuojelua tehostetaan myös ohjauskeinoilla ja merialueelle esitetään ohjauskeinoiksi mm. Suomen rannikon oloihin soveltuvaa avomeritekniikkaa ja toimintatapoja sekä kalankasvattamoilla käytettävien rehujen ja ruokintamenetelmien kehittämistä ja kalojen hyvää hoitoa. Lisäksi edistetään Itämeren kalasta ja Itämeren alueella kasvatetusta kasviraaka-aineesta valmistetun rehun käyttöä, sekä selvitetään ravinteiden kierrättämisen ja ravinteiden poiston käyttöä muuta vesiensuojelua täydentävänä keinona.”
Edellä olevat kappaleet ovat suoria lainauksia voimassa olevasta Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmasta vuosille 2022-2027. Se on hyväksytty valtioneuvostossa 16.12.2021 ja sen valmistelusta on vastannut ympäristöministeriö.
Keskeisiä kalankasvatuksen ohjauskeinoja ovat ohjelman mukaan siis kiertovesilaitosten kehittäminen, verkkoallaslaitosten sijoittaminen sijainninohjaussuunnitelman mukaisesti sekä itämerirehun käytön edistäminen.
Kiertovesilaitoksia mahtuu Suomeen reilusti lisää. Rakennuskustannukset ja energiantarve ovat RAS-laitoksilla kuitenkin moninkertaiset verkkoallaslaitoksiin verrattuna. Toistaiseksi RAS-kasvatus onkin niin meillä kuin maailmallakin joutunut kamppailemaan mm. kannattavuuden kanssa.
Rakennuskustannusten ja energian valtava hinnannousu on lisäksi laittanut nyt monia RAS-hankkeita eri puolilla maailmaa odotustilaan.
RAS-kasvatuksenkin haasteet saadaan varmasti jossain vaiheessa ratkaistua. Ainakin itse toivotan kaikki uudet laitokset lämpimästi tervetulleiksi kasvatustekniikasta riippumatta.
Nopein tie kasvatusmäärän merkittävään lisäämiseen on kuitenkin toistaiseksi perinteinen verkkoallaskasvatus. BAT ja BEP täyttyvät siinä edelleen.
Merellä tapahtuva verkkoallaskasvatus ohjautuu jatkossa pitkälti ulkosaaristoon ja avomerelle. Sopivia paikkoja on sijainninohjaussuunnitelman mukaisesti kyllä olemassa.
On kuitenkin muistettava, että mitä ulommas merelle kasvatusta viedään, sitä tärkeämpää on miettiä myös toiminnan kannattavuutta ja yksikkökustannuksia. Ulkosaaristossa ja avomerellä vaaditaan rakenteilta paljon enemmän ja myös matkat kalojen hoitamiseen pitenevät. Avomerilaitoksen kannattavuusraja onkin lähellä miljoonaa kiloa.
Suomen surkean omavaraisuuden takia tuontilohi ja erityisesti norjalainen kala määrää markkinahinnan. Norjassa kasvatetaan lohta noin satakertainen määrä kotimaiseen kirjolohen kasvatusmäärään verrattuna. Jokainen varmasti halutessaan ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa yksikkökustannuksissa.
Suomessa on mahdollista kasvattaa nykyistä merkittävästi enemmän kalaa. Oikein sijoitettuna merikasvatuksen vähäinen laskennallinen kuormitus ei vaaranna hyvän tilan saavuttamista. On myös otettava huomioon itämerirehun merkitys hajakuormituksen vähentäjänä, kun ravinteet kiertävät.
Vesien- ja merenhoidon sekä kalanviljelyn lisäämisen tavoitteet eivät todellakaan ole vastakkaisia.
Kalanviljelyn mahdollisuudet ruokahuollon vahvistajana ja omavaraisuuden nostajana on otettava meilläkin käyttöön sekä astuttava päättäväisesti eteenpäin kehittämisen tielle. Vanhentuneet mielikuvat kalanviljelyn kuormituksesta on päivitettävä nykyaikaan ja unohdettava ristiriitojen ylläpitäminen.
Kuten muualla maailmassa, on kalankasvatus nähtävä myös meillä vihreänä alana. Ratkaisuja ja työkaluja tavoitteiden yhteensovittamiseen ja luvituksen pullonkaulojen avaamiseen on kyllä olemassa, jos siihen löytyy tahtoa.