Jo tuhansia vuosia sitten ihminen oli metsästänyt sukupuuttoon tai sen partaalle monet arvokkaimmista riistalajeistansa, isoista kasvinsyöjänisäkkäistä. Kun riistaa ei enää riittänyt proteiinitarpeisiin, nälkä pakotti keksimään kotieläintalouden.
Kalapuolella olemme näihin päiviin saakka sinnitelleet pyyntisaaliin varassa. Enää emme.
IHMISET LISÄÄNTYVÄT, kalansaalis ei. Suomessa joidenkin kalalajien pyyntiä voisi lisätäkin, mutta maailmalle tärkeistä kalalajeista suurin osa on jo nyt täys- tai ylikalastettuja. Kalan kanssa olemme tulleet saman muutospakon eteen kuin esi-isät liharuokahuollossaan. Vaikka kalanviljelyä on pienesti harrastettu Kiinassa jo pari vuosituhatta ja Euroopassakin satoja vuosia, on lihapuolen kaltainen suuri murros käsillä vasta nyt. Maailman vesiviljelyn, kalojen, äyriäisten ja simpukoiden, tuotanto on viimeiset viisi vuosikymmentä kasvanut nopeasti. Pari vuotta sitten kasvatetun kalan tuotanto ohitti kalansaaliin määrän.
MURROKSESSA on hyviä puolia. Kalanviljelyn kehitys antaa tilaa pyynnin hiivuttamien kalakantojen elpymiselle. Kalojen kasvatus ei kilpaile ihmiselle ja luonnolle tärkeästä maa-alasta. Sademetsiä ei hakata kalan vaan pihvilihan tieltä.
VIELÄ ON yksi merkittävä etu. Kalojen kasvattaminen on ekologisesti erittäin tehokasta eläintuotantoa. Kilo syötävää syntyy kirjolohesta reilusti alle puolella siitä rehumäärästä, joka tarvitaan tuottamaan kilo kanan- tai sianlihaa. Siksi kasvatetun kalan hiilijalanjälkikin on pieni.
Kalan tehokkuuteen on kolme arkisen järkevää syytä.
Kilo syötävää syntyy kirjolohesta reilusti alle puolella siitä rehumäärästä, joka tarvitaan tuottamaan kilo kanan- tai sianlihaa.
ENSIKSI, kala on vaihtolämpöinen eläin, jonka ruumiinlämpö seuraa veden lämpötilaa. Kala ei tarvitse energiaa kehonsa lämmittämiseen eikä jäähdyttämiseen, joten rehun sisältämästä energiasta jää kasvuun paljon suurempi osa kuin lihaeläimillä.
TOISEKSI, kala elää vedessä, jonka tiheys on sama kuin kalalla itsellään. Kun vesi kannattelee kalaa täysin, sen ei tarvitse käyttää energiaa itsensä tolpillaan pitämiseen. Sekin energia säästyy kasvuun.
KOLMAS syy on sukua edelliselle. Kun vedessä lillijän ei tarvitse seisoa alustallaan, se ei tarvitse rouheaa tukirankaa tukemaan kehoa ja pitämään sitä muodossaan. Kalalle riittävät sirot luut ja raajat, ruodot ja evät. Kun luumassaa on vähän, suurempi osa kokonaispainosta on syötävissä.
KALAT JA MUUT merenelävät eivät ole ainoita ruuaksi kasvatettavia vaihtolämpöisiä. Jokunen vuosi sitten Suomessa virisi iso innostus hyönteisten kasvattamiseen ihmisravinnoksi. Hyönteisruokaakin markkinoitiin niiden tuottamisen tehokkuudella ja ilmastoystävällisyydellä.
Jostakin syystä tuo hyönteisbuumi hiipui yhtä nopeasti kuin alkoikin.
ONNEKSI sellaisenkaan ilmastotietoisen, joka kaipaa kotimaassa tuotettua eläinproteiinia, ei tarvitse kärvistellä odottamassa kärpäsentoukkien ja heinäsirkkojen toista tulemista.
Meillä kun on kirjolohi.
Kirjoittaja on aprikointia harrastava kesäiisalmelainen.