Vastuullisuus ja ekologisuus ovat kalankasvatuksessa tärkeitä arvoja, joita myös ympäristöystävällinen pakkausvalinta tukee. Perinteiselle styrox-laatikolle löytyy kuitupohjainen vaihtoehto – vieläpä kotimainen. Uusiutuvasta puukuidusta valmistettu Stora Enson EcoFishBoxTM-pakkaus kasvattaa suosiotaan kalateollisuudessa. Hyödyt ulottuvat koko arvoketjuun.
Ympäristövaikutusten minimointi on oleellista etenkin silloin, kun oma toimeentulo on riippuvainen luonnosta. Vuosikymmenten ajan alkutuottajille ja elintarviketeollisuuteen pakkauksia valmistanut Stora Enso panostaa vahvasti siihen, että fossiilisia raaka-aineita voidaan korvata uusiutuvilla, puupohjaisilla vaihtoehdoilla.
Kalateollisuudessa laajasti käytettyjen styrox-pakkausten vaihtoehdoksi Stora Enso kehitti yhdessä kala-alan toimijoiden kanssa kokonaisen pakkauskonseptin, joka sisältää kierrätettävien pakkausten lisäksi myös pakkausautomaatio- ja jäittämisratkaisuja.
Kotimaista työtä ideasta tuotantoon asti
Vedenkestäväksi pintakäsitelty EcoFishBox on Suomessa suunniteltu ja pakkaustuotanto on keskittynyt Stora Enson huippumodernille tehtaalle Lahteen. Kotimaisesta puukuidusta valmistettua aaltopahvin raaka-ainetta toimitetaan mm. Stora Enson Varkauden tehtaalta.
Pakkauskonsepti on saanut useita pakkaus- ja ympäristöalan palkintoja niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Pakkausten lisäksi Stora Enson valikoimaan kuuluu pakkausautomaatioratkaisut.
Tutkittua näyttöä ympäristöhyödyistä
Aaltopahvista valmistetut EcoFishBox-pakkaukset toimitetaan kalankasvattamolle litteänä aihiona, joka tarvitsee tilaa 7-kertaa vähemmän kuin perinteiset styrox-pakkaukset. Pakkaajalle tämä tarkoittaa tilan ja varastointikustannusten säästöjä, selkeää vähennystä rekkaliikenteeseen ja vähintään 40 % pudotusta CO2-päästöihin verrattaessa styrox-pakkauksen käyttöön.
Kuitupohjaiset EcoFishBox-pakkaukset edistävät kiertotaloutta, sillä loppuasiakkaalle pakkausten kierrätys on helppoa ja materiaali voidaan toimittaa kierrätyskartongin raaka-aineeksi. EcoFishBoxin elinkaaritutkimuksen tulokset on arvioitu niin VTT:n kuin Suomen Ympäristökeskuksen toimesta ja tutkimus löytyy
Vastuulliset pakkaukset joka tarpeeseen Kalaneuvoksen sisaryhtiö Nordic Trout on merkittävä kirjolohenkasvattaja,
jonka suurin tuotantolaitos sijaitsee Ahvenanmaalla. Myös Nordic
Trout on vaiheittain siirtymässä pyöreälle kalalle suunniteltuihin EcoFishBox 20
kg -laatikoihin, joilla kirjolohet kuljetetaan kasvattamoilta mm. konsernin
kalanjalostustehtaalle Sastamalaan. Jalostamolta tuorekalafileet kuljetetaan eri
asiakasryhmille EcoFishBox 10 kg -laatikoissa. Kalaneuvos ja Nordic Trout ovatkin
ottaneet yhteiseksi tavoitteekseen kehittyä Suomen ja Ruotsin vastuullisimmiksi
kala-alan yhtiöiksi. Kotimaisesta puukuidusta valmistettu
EcoFishBox-pakkausratkaisu onkin kustannustehokas ja vastuullinen vaihtoehto
pienempiä ympäristövaikutuksia haluaville kala-alan yrityksille. Pakkausvalikoimaa
kehitetään jatkuvasti EcoFishBox-
kalalaatikoita on saatavilla 2,5 – 20 kilogramman painoluokissa. Laatikoita
voidaan koota sekä manuaalisesti, että lisätehoa tuovan pakkausautomaation
avulla. Keväällä 2020 Stora Enso lanseerasi erityisesti kalanviljelylaitoksille
ja pyöreälle kalalle kehitetyt, kestävät 10 ja 20 kg pakkaukset. Erityistä
uusissa pakkauksissa on se, että sama laatikkotyyppi voidaan koota usealla
tavalla: manuaalisesti, kokoamista helpottavan jigi-työkalun avulla tai
täysautomaattisella laatikonmuodostajalla. Kampanjatarjous Kalankasvattajaliiton jäsenille! Vastuullisten EcoFishBox-pakkausten käyttöönotto on nyt helppoa. Tilaamalla yli 2000 kappaleen erän 10 tai 20 kg -laatikkoaihioita, saa tulevan sesongin ajaksi veloituksetta käyttöön EcoFishBox-jigityökalun (arvo 1.300 €, alv 0 %). Kampanja-jigejä on rajoitettu erä. Kysy myös tarjousta laatikonmuodostusautomaatiosta, joihin on saatavilla taloudellinen Stora Enso -rahoitus. Laatikonmuodostajia voi myös vuokrata. Tarjous on voimassaKalankasvattajaliiton jäsenille ja koskee 30.8.2020 mennessä saapuneita tilauksia. Lisätietoja: Vesa.Penttinen@storaenso.com, puh. 040 5022 978.