Matti Janhunen, Jarmo Makkonen | Luonnonvarakeskus
Perttu Koski | Ruokavirasto
Tom Wiklund | Åbo Akademi

homelohia Paltamossa 2017, kuva Antti Karhapää, LUKE

Vesihome tuottaa vakavia ongelmia viljeltävillä lohikaloilla etenkin emokalastojen ylläpidolle ja kalavesien hoidossa tarvittavien istukkaiden tuotannolle.

Kalankasvattajaliiton tilaamassa ja EMKR:n rahoittamassa selvityshankkeessa Luonnonvarakeskus ja Ruokavirasto tiedustelivat 34 suomalaiselta kalanviljelylaitokselta vesihometaudin esiintymistä ja torjuntakäytäntöjä sekä käsityksiä ongelmaan vaikuttavista tekijöistä. Åbo Akademi teki puolestaan vesihomeen lajimäärityksiä 19 laitokselta kerätyistä näytteistä sekvensointianalytiikkaa käyttäen.

Vesihome on yleisnimitys leväsieniin (oomykeetit) kuuluvista mikro-organismeista, joista osa infektoi makeanveden vesieliöitä niiden kaikissa kehitysvaiheissa ja aiheuttaa maailmanlaajuisesti tuntuvia tappioita kalanviljelylle. Vesihometartunta ilmenee kalan iholla/kiduksissa tai mätimunien pinnalla vaaleana pumpulimaisena kasvustona, joka koostuu suuresta määrästä sienirihmoja. Vesihomeet kasvavat nopeasti kuolleessa kudoksessa, mutta ne eivät yleensä sairastuta stressaantumattomia, hyväkuntoisia isäntäeläimiä. Infektoituneet kalat kuolevat lopulta vesihomeen vaurioittamasta ihosta vuotavien ruumiinnesteiden menetykseen ja/tai hengitysvaikeuksiin.

Kotimaisessa kalanviljelyssä vesihome-epidemiat ovat yleistyneet 1990-luvulta alkaen, ja erityisen paljon niitä on raportoitu 2000-luvun vaihteessa. Vuonna 2018 toteutetussa selvityksessä tarkasteltiin kotimaisten sisävesilaitosten vesihometilannetta pääasiassa kolmen viimeisimmän vuoden (2016–2018) ajalta, kartoittaen ongelmaa samalla myös pidemmältä ajanjaksolta. Lisäksi tutkimuskokonaisuuden toisessa osahankkeessa kalanviljelylaitoksilta kerätyistä kala- ja mätinäytteistä eristettyjä vesihomelajeja määritettiin morfologisesti ja niiden perimää sekvensoiden.

Taudinpurkausten vuosi- ja laitosvaihtelu suurta

Enemmistöllä kyselyyn vastanneista laitoksista (20 kpl, 59 %) on ollut vesihomeen aiheuttamia ongelmia vähintään yhtenä vuonna välillä 2016–2018, ja edelleen 14:llä haittaa on esiintynyt myös tätä aiemmin. Kaikkina kolmena viimeisimpänä vuonna ongelmallisena koettua vesihomekuolleisuutta on ollut 12 laitoksella, kun taas 13:lla (38 %) sitä ei ole ilmennyt missään vaiheessa nykyisen toimijan aikana. On huomattava, että suurimmalta osalta laitoksia loppuvuoden 2018 tilanne ei ollut kyselyä tehtäessä selvillä. Vesihomeesta koetun haitan aste on vaihdellut vuosittain huomattavasti paitsi laitosten välillä myös niiden sisällä. Enemmistöllä laitoksista haitta on ollut kuitenkin pieni sekä vuosina 2016–2018 että aiemmin (Taulukko 1). Joillain laitoksilla ongelma on alkanut esiintyä laajamittaisena vasta viime vuosina (esim. 2015 tai 2016 alkaen).

Taulukko 1. Vesihomeesta aiheutuneen haitan moodi (aineiston useimmin esiintyvä arvo ja sen määrä suluissa), mediaani (järjestetyn joukon keskimmäinen luku) ja keskiarvo eri ajanjaksoilla viisiportaisella asteikolla arvioituna (1 = ei haittaa, 5 = erittäin merkittävä haitta).

Ajanjakso Laitosten lkm Moodi (lkm) Mediaani Keskiarvo
2018 33 1 (18) 1 2,1
2017 34 1 (16) 2 2,6
2016 33 1 (16) 2 2,6
Aiemmin 30 1 (15) 1 2,3

Vesihomeella on usein hyvin työllistävä ja kustannuksia kasvattava vaikutus vesiviljelytoiminnalle. Tuottajat eivät ole aina pystyneet vastaamaan mädin ja kalamateriaalin kysyntään, toimitukset ovat estyneet tai viivästyneet, ja kaloja on jouduttu kasvattamaan harvemmissa parvissa. Useissa tapauksissa vesihomeelle herkkien kalalajien tai niiden ikäryhmien (esim. 4-vuotiaat tai sitä vanhemmat taimenet) viljelystä on jouduttu luopumaan. Tilalle on otettu yhä useammin kirjolohta, jolla vesihomeongelmia on esiintynyt kotimaisia lohikalalajeja vähemmän tai lievempiasteisena. Kirjolohentuotannossakin vesihomeen aiheuttama kuolleisuus on ollut joissain tapauksissa merkittävä (emokalastoissa jopa 80–100 %). Taloudellisten tappioiden lisäksi on huomattava vesihomeen haitalliset seuraukset viljeltävien kalojen hyvinvointiin sekä uhanalaisten, etenkin säilytysviljelynvaraisten lohikalakantojen suojelutyöhön (perinnöllisen monimuotoisuuden heikkeneminen).

Vaikka tietyt kalakannat ovat osoittautuneet vesihomeelle erityisen herkiksi (esim. Vuoksen vesistön järvilohi), ongelma voi koskettaa kaikkia viljeltäviä lohikaloja erityisesti niiden sukukypsymisen seurauksena. Taudinkuvan arvaamattomuutta kuvaavat hyvin tapaukset, joissa sairastuvuus on ilmennyt voimakkaana vain jonain yksittäisenä vuonna tai tietyssä kalaparvessa (tai eronnut huomattavasti jopa saman emokalaston rinnakkaisryhmien välillä).

Vesihomeinfektioiden voimistuminen keväisin ja syksyisin lienee paljolti seurausta paitsi luonnonvesien voimakkaasti muuttuvista lämpötiloista myös kalojen tartunnoille alttiista elinkiertovaiheista (so. sukukypsyyden ja vaellusvalmiuden kehittyminen). Ongelmallisina koettiin eritoten pitkittyneet keväät ja syksyt, jolloin luonnonvesien lämpötilat pysyttelevät pitkään vesihomeen tarttumiselle otollisella alueella. Taudin esiintymislämpötilat vaihtelevat kuitenkin huomattavasti eri laitoksilla, mikä voi viitata erilaisissa lämpötiloissa aktiivisten homekantojen kehittymiseen. Aineiston mediaani alimmalle ilmoitetulle lämpötilalle, jossa vesihometautia on esiintynyt, on 2,5 ˚C (keskiarvo 4 ˚C ja vaihteluväli 0.1–12 ˚C; otos 24 laitosta), ja vastaava ylin arvo on 14 ˚C (keskiarvo 14 ja vaihteluväli 8–18 ˚C; 25 laitosta).

Yksi vesihomelaji pääasiallinen pahis

Suurin osa vesihomeen lajimäärityksiin toimitetuista kalanäytteistä oli kirjolohta (33 %) ja siikaa (31 %). Muita tutkittuja kaloja olivat merilohi (16 %), järvitaimen (15 %), meritaimen (3 %), järvilohi (2 %) ja purotaimen (0,8 %). Yhteensä kalojen 113 vesihomemäärityksestä 104 kuului Saprolegnia-sukuun, ja edelleen näistä 97 määritettiin S. parasitica -lajiksi. Analyyseistä voidaan siis todeta, että Suomen kalanviljelylaitosten pääasiallinen vesihomeinfektioita aiheuttava laji on kaloilla S. parasitica. Samalla voidaan kuitenkin todeta, että tästä taudinaiheuttajasta on olemassa selvästi erilaisia kantoja. Muita kaloista satunnaisesti määritettyjä vesihomelajeja olivat S. australis, S. diclina, S. torulosa sekä Leptolegnia sp. Kahdesta määritetystä kirjolohen mätinäytteestä löydettiin mm. S. diclina, S. hypogyna sekä Leptolegnia sp. ja Pythiym sp., ei kuitenkaan S. parasitica. Patogeeniset vesihomeet lienevät siten erilaiset mädissä ja kaloissa. Yhdestä kirjolohen ruskuaispussipoikasnäytteestä löydettiin S. parasitica, S. ferax ja Leptolegnia sp.

Monisyinen ja vaikeasti torjuttava vedenvaiva

Vallitsevana vesihometartunnalle altistavana tekijänä nostettiin esille kalojen käsittelyt (lajittelut, siirrot, rokotukset, lypsyt, kylvetykset) ja sukukypsyminen, jotka lisäävät stressiä, heikentävät vastustuskykyä ja altistavat mekaanisille vaurioille (vähintäänkin ihoa suojaavan limapinnan rikkoutumiselle). Taudin ennaltaehkäisyn kannalta pidettiin siksi ensisijaisen tärkeänä kalojen kaikenlaisen käsittelyn minimoimista erityisesti riskialttiina aikoina. Kuolleiden mätimunien ja kalojen säännöllinen poisto on myös taudin torjunnan kannalta avainasemassa. Vain muutamassa vastauksessa ongelman voimistumisen arveltiin olevan seurausta tuotanto-olosuhteiden tai -menetelmien trendinomaisista muutoksista. Tähän liittyvät maininnat runsassateisista ja pitkittyneistä syksyistä (pintavalunta järviin ja laitosten tuloveteen), yhä useammin toistuvista hellekesistä ja muuttuneista rehuista. Vastaavasti laitoskohtaisista ympäristöolosuhteista nostettiin esille laitoksen yläpuolisen vesistön kalastoon tai kalankasvatustoimintaan sekä vedenlaatuun (esim. vesistön ruskettuminen ja happamoituminen metsien ja soiden ojitusten seurauksena) liittyvät epäilykset.

Vastanneista laitoksista seitsemällä (35 % niistä, joilla ongelmaa on joskus esiintynyt) oli käsitys, että vesihometauti liittyy jonkin muun taudinaiheuttajan, kuten flavobakteerin tai pintaloisten esiintymiseen. Valtaosalla laitoksista tällaista kytköstä ei kuitenkaan havaittu. Yhdellä laitoksella flavobakteerirokotteen käyttöönoton on havaittu poistavan vesihomeongelman kirjolohen emokaloista, mikäli rokotus annetaan ensin poikasvaiheessa ja uudestaan tehosteena noin vuotta ennen kalojen sukukypsymistä.

Mädinhaudonnassa formaliini on useimmiten riittävän tehokas mädinkylvetyskemikaali (pl. siianmäti, jonka kylvetyshoito on suppilohaudonnasta johtuen vaikeaa). Muita kylvetysaineita on kokeiltu mädille varsin vähän, eikä niistä ole saatu formaliiniin verrattavia tuloksia. Kaloilla vesihomeen ennaltaehkäisy ja hoito kylvetyksin on huomattavasti mätivaihetta vaikeampaa ja kallista – erityisesti vesimäärältään ja kalabiomassaltaan isoissa maauomissa – ja tulos on useimmiten heikko. Yhdessä kiertovesilaitoksessa kalojen rokotuksesta seurannutta vesihomekuolleisuutta on saatu vähennettyä n. 20 %:sta 5 %:iin suola- ja peretikkahappokylvetyksillä (yhdessä ja erikseen käytettynä). Millään kalojen kylvetyshoidoilla ei kyetä hillitsemään pidemmälle edennyttä infektioaaltoa, mutta riittävän ajoissa suoritetuilla kylvetyksillä on kuolleisuutta voitu usein jossain määrin pienentää.

Vesihomeen perimmäiset taudinsyyt ovat todennäköisesti vaihtelevia, ja ongelma syntynee monen osatekijän yhteisvaikutuksesta. Kartoituksen perusteella tulevaa kokeellista ja kenttätutkimusta voidaan kuitenkin suunnata niin, että riskitekijöihin voidaan puuttua nopeammin ja paremmin. Jatkotutkimuksissa pyritään saamaan tarkempaa tietoa erilaisista vesihomekannoista (erityisesti S. parasitica -lajin sisällä) sekä niiden aggressiivisuudesta ja yhteydestä muihin taudinaiheuttajiin (bakteerit ja virukset). Erityisen mielenkiintoinen yksittäishavainto flavobakteerirokotteen antamasta vesihomesuojasta kannustaa tarkempaan kokeelliseen tarkasteluun. Lääkinnällisten vaihtoehtojen lisäksi olisi hyödyllistä jatkaa toimivien kylvetysmenetelmien testaamista erityisesti formaliinia korvaavien aineiden osalta.

Lataa ja lue täältä raportti vesihomeen kartoituksesta kalanviljelylaitoksilla

Lataa ja lue täältä raportti lajimäärityksistä

Lataa ja lue täältä vesihomehankkeen loppuraportti

Hanke on osittain EMKR rahoittama

 

Ruokaviraston jatkohanke: Ongelmallisen vesihomeen torjuntaan etsitään ratkaisuja

Vesihomeet ovat makeissa vesissä laajasti esiintyviä sienen kaltaisia mikrobeja, joista erityisesti Saprolegnia -suvun lajit aiheuttavat lohikalojen viljelyssä suuria ongelmia maailman laajuisesti. Lisäksi luonnon lohikaloista on kuvattu joukkokuolemia, joissa osasyynä arvellaan olevan vesihome.

Tällä hetkellä ei ole käytettävissä tarpeeksi tehokasta hoitokeinoa tai nopeita ja tarkkoja tunnistamismenetelmiä vesihomeelle, minkä vuoksi vesihomeen torjunta ja hoito on ongelmallista. Myös vesihomeen taudinaiheutusmekanismeja tunnetaan huonosti.

Ruokaviraston eläintautibakteriologian ja -patologian yksikössä tutkitaan vesihometta Åbo Akademin ja Jyväskylän yliopiston kanssa yhteishankkeessa, jonka lopputulosten avulla voidaan kehittää muun muassa taudin torjunta- ja hoitomenetelmiä kalanviljelylaitoksilla.

Tutustu hankekuvaukseen Bakteerien merkitys vesihomeen esiintymisessä ja vesihomeen sekä bakteerien PCR-tunnistusmenetelmät