Matti Salo / LUKE

Suomalaiset haluaisivat syödä enemmän kotimaista kalaa. Luonnonvarahallinnon keskeisenä vastauksena on vesiviljely – ja tarkemmin sanottuna kasvatettu kirjolohi. Toistaiseksi alan kehitys on kuitenkin ollut rannikoillamme hidasta. Missä määrin jähmeänä näyttäytyvä tilanne on pitkäjänteisen politiikanteon tulosta, ja voisiko strateginen alueidenkäytön suunnittelu auttaa sovittamaan yhteen kalankasvatuksen ja meriympäristöjen suojelun?

Me suomalaiset syömme paljon kalaa, noin 14 kiloa henkeä kohti vuodessa. Ja vielä enemmän kulutamme, jos mukaan lasketaan kaikki eri tavoin käyttämämme kala, kuten turkiseläinten ja kasvatettujen kirjolohien rehuun käytettävä silakka. Näin mitatulla lähes 40 kilon vuotuisella henkeä kohti lasketulla ’kalankulutusjalanjäljellämme’ olemme tuoreen tutkimuksen mukaan maailman kymmenen eniten kalaa kuluttavan kansakunnan joukossa [1].

Kalansyönnin suosituimmat tuotteet ovat kasvatettujen lohikalojen fileitä, joista norjalainen valtameressä verkkokasseissa kasvatettu lohi muodostaa valtaosan. Kotimaista kalaa keskimääräinen suomalainen syö vuodessa vain nelisen kiloa, mutta kuluttajatutkimukset kertovat ihmisten halusta lisätä kalansyönnin kotimaisuusastetta. Maa- ja metsätalousministeriön kautta kanavoitu luonnonvarahallinnon strategia pitää kirjolohen kasvatuksen lisäämistä keskeisenä keinona vastata tähän toiveeseen – ja samalla tärkeänä osana tulevaisuuden kestävää kotimaisen ruuan tuotantoa. Vesiviljelyalalla on siitä huolimatta edelleen suuria vaikeuksia löytää paikkaansa Suomen rannikkoalueiden elinkeinokehityksessä. Miksi näin on?

Viranomaisten sitoutuminen ympäristötavoitteisiin – vihreyttä vai jähmeyttä?

Kalankasvatustuotannon on ollut vaikea löytää merialueelta toiminnalleen hyväksyttäviä sijaintipaikkoja. Yhtenä keskeisenä syynä tilanteeseen ovat luvanvaraiseen kalankasvatukseen kohdistuvat tiukat ympäristönormit, jotka kohtelevat vesiviljelyä paljon kouriintuntuvammin kuin monia muita alkutuotannon aloja. Lisäksi kalankasvatuksella on edelleen huono maine etenkin monien rannikon ja saariston vapaa-ajan asukkaiden keskuudessa.

Suomen oman lainsäädännön lisäksi muun muassa Euroopan Unionin vesipuitedirektiivissä määritellyt ympäristönormit edustavat merienhoidon pitkäjänteistä ja tavoitteellista politiikkaa, jonka keskeisenä tavoitteena on varmistaa ihmisen toiminnan rehevöittämien ja muutoin heikentämien meriympäristöjen toipuminen. Viranomaisilla on Suomessa vahva autonomia tulkita ympäristönormeja suhteessa poliittisiin linjauksiin [2]. Autonomia yhdistettynä kansallisiin ja kansanvälisiin ympäristötavoitteisiin voi näyttäytyä vihreydestään huolimatta jähmeytenä.

Vesiviljelyn tapauksessa ympäristöluvitusta koskeva reagointi muutoksiin ja tahdottuun tulevaisuuden tilaan on ollut luontoympäristön kannalta pitkäjänteistä, mutta yritystoiminnalle se on tuonut epävarmuutta, siis lyhytjänteisyyttä.

Samalla kun kotimaista kalaa halutaan ruokapöytiin lisää, harva haluaa luopua tavoitteesta saavuttaa ja säilyttää Itämeren hyvä tila. Sellaisessakin tulevaisuudessa voi kuitenkin olla sijansa myös kalankasvatukselle. Voisiko strateginen alueidenkäytön suunnittelu ja kehittämistoiminta luoda vastapainoa edellä kuvattuun pitkäjänteisyyden haasteeseen?

Osallistuminen strategisessa päätöksenteossa

Maakuntakaava on suomalaisen maankäytön suunnittelun kolmesta kaavatasosta yleispiirteisin ja strategisin. Sen valmistelussa katsotaan pitkälle tulevaisuuteen ja työtapa on jo lähtökohtaisesti vuorovaikutteinen, koska lopputulos on avoin ja mukaan kutsutaan kaikki maakunnan tulevaisuudesta kiinnostuneet ihmiset ja tahot. PALO-hankkeen tutkijat ovat osallistuneet Varsinais-Suomen liiton suunnittelijoiden viime vuosina työstämän luonnonarvojen ja -varojen vaihemaakuntakaavan valmisteluun.

Kaavatyön aikana vuorovaikutuksessa tutkijoiden, sidosryhmien ja kansalaisten kanssa muotoutunut vesiviljelyn kehittämisperiaatemerkintä pyrkii tutkimustietoon perustuen osoittamaan kalankasvatukseen maakunnassa parhaiten soveltuvat alueet. Merkinnän tarkoituksena on turvata pitkällä aikavälillä yhtä aikaa sekä kalankasvatuksen edellytykset että meriympäristön suojelu.

Kuva 1. Vesiviljelyn kehittämisvyöhykkeen tarkoituksena on sovittaa yhteen kalankasvatus ja meriympäristön suojelu.

Kaavaehdotuksessa esitetyt vesiviljelyn kehittämisvyöhykkeet sijaitsevat nykyisiin kalankasvatuslaitoksiin verrattuna ulompana saaristossa tai jopa avomerellä (Kuva 2), eikä niitä koettu kaavavalmisteluun osallistuneiden kuntakaavoittajien ja muidenkaan sidosryhmien keskuudessa uhkana jos ei erityisenä mahdollisuutenakaan. Ennemminkin pohdittiin, mikä on niiden merkitys ja mahdollinen ohjausvaikutus. Kehittämisvyöhykkeet eivät rajaa vesiviljelyä vain sisäpuolelleen, mutta niiden tarkoituksena on osoittaa alueita, joille toimintaa olisi perusteltua tulevaisuudessa keskittää.

Koska kehittämisperiaatemerkintä on luonteeltaan strateginen suunnittelumerkintä, se ei suoraan osoita tai varaa alueiden käyttöä. Sen sijaan nyt kaavaan esitetyillä merkinnöillä osoitetaan alueita, jotka ovat merkittäviä maakunnan tavoitellun kehityksen kannalta. Tämän uudenlaisen merkinnän mahdollinen voima piileekin suoran ohjausvaikutuksen sijaan siinä, miten se kykenee nostamaan avomerellä tapahtuvan kalankasvatuksen mahdollisuudet ja kehittämistarpeet esille ja aktiiviseen keskusteluun viranomaisten, erilaisten sidosryhmien ja kansalaisten välillä.

Kehittämistoiminnan jalkauttaminen

Vaikka kalankasvatuksen tulevaisuus saattaa olla lisääntyvässä määrin sekä ulkomerellä että mahdollisesti myös suljetumman kierron laitoksissa maalla, ainakin toistaiseksi kehittämistoiminta tapahtuu pääosin rannikkoa lähellä sijaitsevilla merialueilla. Esimerkiksi Uudessakaupungissa toteutetussa hankkeessa on etsitty keinoja edistää kalankasvatusta kaupungin edustan vesialueilla. Erityishuomio on kohdistettu kaupungin omistamiin vesialueisiin. Osana hanketta kaikille kiinnostuneille järjestettiin kevällä 2020 mahdollisuus osallistua karttapohjaiseen kyselyyn, jossa tiedusteltiin näkemyksiä ja kaupungin edustan merialueen soveltumisesta kalankasvatukseen.

Kyselyn toteuttamishetkellä vesiviljelyn kehittämisvyöhykkeiden sijainti oli vielä selvityksen kohteena, mutta vastaajien näkemyksistä voidaan päätellä, että sittemmin maakuntakaavaan ehdotetut merkinnät ovat lähtökohtaisesti riittävän ulkona avomerellä (Kuva 2). Uudenkaupungin vesialueet sen sijaan ovat selvästi lähempänä rannikkoa. Samalla merialueella on myös Metsähallituksen hallinnoimia valtion vesialueita, joista osa on Kalavaltio-hankkeessa tunnistettu kalankasvatuksen näkökulmasta kiinnostaviksi.

Kuva 2. Kalankasvatuksen kehittämistoimintaa Uudenkaupungin edustalla. Kuvassa on esitetty eri hankkeiden kiinnostuksen kohteena olevia alueita ja esimerkki Uudenkaupungin hankkeen yhteydessä toteutetun karttakyselyn tuloksista. Kuvassa näkyvät eri väriset ja erikokoiset pyöreät symbolit kuvaavat vastaajien kartalle merkitsemiä paikkoja. Symbolin väri kuvaa näkemystä soveltuvuudesta kalankasvatukselle (sininen=soveltuu, punainen=ei sovellu) ja koko kuvaa paikan etäisyyttä lähimmästä asunnosta (suuri=kaukana, pieni=lähellä). Pienet siniset pisteet ovat paikkoja, joissa vastaajat esittivät sanallisesti näkemyksiä kalankasvatuksen mahdollisista haittavaikutuksista asutukselle. Kartta: Lauri Niskanen, Luonnonvarakeskus.

Edellä mainituissa kalankasvatuksen kehittämishankkeissa on pyritty löytämään alueita, joilla ympäristövaikutusten minimointi, taloudellinen kannattavuus ja sosiaalinen hyväksyntä osuisivat yksiin. Näilläkin alueilla kalankasvatuslaitosten perustamiseen tarvittavien ympäristölupien myöntäminen tapahtuu kuitenkin vain ja ainoastaan ympäristöoikeuskäytännön reunaehdoin.

Mahdollisten kalankasvatuksen ympäristölupaprosessien ennakoiva suuntaaminen erilaisten sidosryhmien kanssa vuorovaikutuksessa valituille merialueille on silti kaikkien kannalta hyödyllistä. Kehittämisperiaatemerkinnät osoittavat maakunnan päättäjien kautta kanavoitunutta kehittämisen suuntaa suhteessa laajoihin kestävyyskysymyksiin kuten luonnon monimuotoisuuden, ilmaston ja meriekosysteemien suojeluun.

Kalankasvatuksen tulevaisuus riippuu lopulta siitä, miten sen kehittämisessä onnistutaan huomioimaan ympäristö ja yhteiskunnalliset näkökohdat osana ruuantuotannon kokonaisuutta. Tätä aihetta selvitetään myös Luonnonvarakeskuksen TRAFISH-hankkeessa. Pitkäjänteinen ympäristöpolitiikka ei voi olla este ympäristön huomioivalle tuotannolle. Kirjolohen kasvatus lisääntynee tulevaisuudessa, mikä voi nostaa kotimaassa tuotetun kalan osuutta ruokapöydissä. Kalansyönnin kotimaisuusasteen nostamisessa on silti varmasti tarjolla rooli myös kuluttajien makutottumusten monipuolistumiselle.

Lähteet

[1] Guillen J, Natale F, Carvalho N, Casey J, Hofherr J, Druon JN, Fiore G, Gibin M, Zanzi A, Martinsohn JT (2019) Global seafood consumption footprint. Ambio 48(2): 111­−122.

Maakohtainen taulukko: https://static-content.springer.com/esm/art%3A10.1007%2Fs13280-018-1060-9/MediaObjects/13280_2018_1060_MOESM1_ESM.pdf

[2] Rapeli L, Koskimaa V & Hiedanpää J (2021) Governing through strategies: How does Finland sustain a future-oriented environmental policy for the long term? Futures 125 (102667).

Matti Salo

Erikoistutkija