Yhteistyöllä selkävoitto kalataudeista

Kalataudit eivät lepää eivätkä kunnioita rajoja – mutta ne on mahdollista saada hallintaan. Kalatautien torjunta on luovaa yhteistyötä viranomaisten ja kalanviljelijöiden välillä, tietää Ruokaviraston Oulun toimipaikasta eläkkeelle jäänyt kalatautitutkimuksen konkari Perttu Koski.

Perttu Kosken leppoisa olemus on tullut vuosien varrella tutuksi kaikille Kalaterveyspäivään osallistuville. Siinä Koski on tarjonnut milloin katsauksen edellisen vuoden kalatautitilanteeseen, milloin selvittänyt tutkimustuloksia lohiloisesta tai M-74-syndroomasta. Tai jostain muusta, esitysaiheita ei Koskella pulaa ole ollut.

Jatkossa täytyy opetella elämään ilman, Koski jäi marraskuun alusta eläkkeelle Ruokaviraston Oulun laboratoriosta tutkimusprofessorin toimesta. – Lähdin eläkkeelle ihan hyvillä mielin. Marjukka Rask jatkaa Oulun laboratoriossa kalatautitutkimusta. Kalatautitilanne on muutenkin Suomessa varsin hyvin hallinnassa ja kalatautien parissa työskentelee pätevä porukka eläinlääkäreitä, tutkijoita ja monia muita osaajia. Ikävä jää mainioita työtovereita ja työtehtäviä, mutta aikansa kutakin. Sen sijaan ikävä ei jää tuon tuosta tapahtuneita organisaatiomuutoksia tai ”työtä sujuvoittaneita” vähän väliä muuttuneita hallinnon järjestelmiä”, sanoo Koski.

Ruokaviraston Oulun toimipiste oli eläkkeelle siirtyneen Perttu Kosken työmaana vuosikymmeniä.

Koski aloitti työt 1980-luvulla VELL:ssä, josta tuli Eela, sitten Evira ja viimeksi Ruokavirasto. – Itse olen aina ollut sitä mieltä, että organisaation mylläämisen sijasta voimavarat kannattaa laittaa työn sisältöön ja sen kehittämiseen, Koski pohtii.

Skotlannin kautta Ouluun

Koski on koulutukseltaan eläinlääkäri. Hän valmistui vuonna 1980 ja vietti sijaisuuksia tehden nuorelle eläinlääkärille tyypillistä kiertävää elämää eri paikkakunnilla. Sitten kiertely alkoi maistua puulta. Koski tiedusteli työtä Valtion eläinlääkintätieteellisestä laitoksesta VELL:stä. Sijaisuus Helsingistä järjestyi, ja Koski löysi kutsumuksensa kalataudeista. Se vei hänet vuodeksi jatko-oppiin Skotlantiin Stirlingin ylipistoon. Suomeen palattua Koski sai eläinpatologin paikan Oulusta, minne VELL perusti aluelaboratorion. Sieltä työpaikan sai myös puoliso Varpu Hirvelä-Koski.

– Pohjois-Suomessa kalan painoarvo kasvoi koko ajan ja työllisti minuakin aina vain enemmän. Pian VELL eriyttikin organisaatiossaan kalataudit omaksi osakseen. Kalojen tautitapausten diagnostiikka on ollut se varsinainen työsarka. Kalatautitutkimuksen arvo on minusta ymmärretty valtionhallinnossa, tutkimuksen resurssit ovat olleet varsin ajanmukaiset. Itse olen omassa tutkimustyössäni pureutunut erityisesti lohiloiseen eli Gyrodactalus salarikseen sekä Itämeren lohenpoikasia vaivaavaan M-74 oireyhtymään, sanoo Koski.

Tutkija työssään. Perttu Koski tutkimassa vuonna 2005 kenttäolosuhteissa lohiloista eli Gyrodactylus salarista.

Ruokaviraston Oulun aluelaboratoriossa työskentelee puolen tusinaa henkilöä. Oulun yksikkö vastaa muun muassa kalanäytteiden tutkimisesta pohjoisessa Suomessa. Niistä selvitetään mahdollisia kalatauteja. Kalojen ruumiinavauksen löydösten perusteella päätetään jatkotutkimuksesta.

Vuosien varrella Koski on ollut todistamassa suuria ja pieniä murheita, joita kalataudit ovat vesiviljelylle aiheuttaneet. Myös monia onnistumisia mahtuu mukaan. – Vielä 1970-luvulla vibrioosi oli iso ongelma kalanviljelyssä. Ongelmaan saatiin 1980-luvulla parannus, kun markkinoille tuli rokote. Samoin 1980-luvun lopulla saatiin rokote, joka tepsi paisetautiin. Rokotteet laskivat merkittävästi antibioottilääkkeiden käyttöä kalanviljelyssä. Rokotteiden kehittäminen vain on kallista ja työlästä, kaikkiin tauteihin ei rokotetutkimuksen voimavaroja suinkaan suunnata. Tapaukset kuitenkin osoittivat, miten suuri merkitys rokotteilla on koko elinkeinon menestykseen, Koski kertoo.

Vaikeat virustaudit

Tällä vuosituhannella virustaudit ovat olleet kalanviljelyssä riesana. Ne pysyivät pitkään poissa, kun 1960-luvun lopulla kiellettiin elävän kalan ja mädin tuonti ulkomailta Suomeen. Tilanne muuttui, kun Suomesta tuli EU:n jäsen vuonna 1995 ja osa EU:n sisämarkkinoita. – Se on jo huomattu, kuinka elävän kalamateriaalin tuominen Suomeen on aina riski. Kalatautiviranomaisten on oltava koko ajan valppaana, taudit eivät rajoja kumarra, muistuttaa Koski. Vaikeista kalataudeista Koski nostaa esille VHS:n ja IHN:n. VHS on virusperäinen verenvuototauti ja erityisesti kirjolohien ongelma. Se kuuluu helposti leviävänä lakisääteisesti vastustettaviin eläintauteihin. VHS:n ilmaantuminen Ahvenanmaalle ja Pyhtäälle 2000-luvulla aiheutti suuret torjunta- ja saneerausoperaatiot rajoitusalueineen, mutta järeät keinot myös tepsivät. Viime vuosina yhtään uutta tapausta ei näytteistä ole enää havaittu.

Kalatauteja vastustavat viranomaiset eivät kuitenkaan voi jäädä laakereilleen lepäämään, sillä aina löytyy uusia uhkia. Helposti leviävä IHN on lohikalojen virustauti ja lakisääteisesti vastustettava. IHN havaittiin ensi kertaa Suomesta vuonna 2017. Kaikki kalanviljelylaitoksilta löydetyt sairastuneet kala hävitettiin ja laitokset saneerattiin taudin hävittämiseksi. – Tutkimme Ruokavirastossa kovasti, mistä tauti Suomeen tuli, mutta täyttä selvyyttä asiaan ei ole saatu. Se kertoo, miten hankala asia kalataudit ja niiden jäljittäminen ovat. On tauteja, kuten IPN-tauti, joita ei voi todeta vain kliinisten oireiden perusteella. Ne selviävät vasta, kun tutkitaan kalanäytteitä, Koski sanoo.

Flavobakteerit suurin riesa

Koski pitää flavobakteereja nykyisin kalanviljelyn suurimpana riesana. Flavobakteereja esiintyy yleisesti ympäristössä, joten niitä ei voida pitää poissa kalanviljelyaltailta. Jos tauti leviää kalaparvessa laajalle, siitä on hankala päästä eroon. Flavobakteerit pystyvät elämään muun muassa altaiden ja vesitysputkien pinnoilla. Flavobakteerien aiheuttamat infektiot ovat yleisiä lohikalojen poikasviljelyssä.

– Parhaiten flavobakteereja torjutaan ennakoivilla toimilla eli hyvällä laitoshygienialla ja poikasten desinfioivalla kylvettämisellä. Itse tautia voidaan hoitaa antibioottilääkkeillä. Flavobakteereihin on kehitetty rokotekin. Ongelma rokottamisessa on vain siinä, että usein tartunta saadaan jo vastakuoriutuneina ennen rokotteen antamista, Koski kertoo.

Toisena riesana Koski nostaa esiin vesihomeen, ”vanhan vainoojan”.  – Se on taas viime vuosina nostanut harmillisen isosti päätään ilman, että sen torjuntaan olisi saatu kunnollista vaihtoehtoa ennen tehokkaana hoitokeinona käytetylle malakiittivihreälle, sanoo Koski.

Onnistunutta yhteistyötä

Koski jakaa kiitosta Suomen hallinnassa pysyneestä kalatautitilanteesta Kalaterveyspalvelulle, joka käynnistyi Kalatautitarkkailuna vuonna 1969. Mallia siihen saatiin aikoinaan Ruotsista.

– On hienoa, että suurin osa poikastuottajista kuuluu nykyisin sen piiriin, sillä terveet kalanpoikaset ovat koko elinkeinon perusta, muistuttaa Koski.

Suomessa kalanviljelyelinkeinolla on Kosken mielestä muutenkin selkeä ja perusterve rakenne, sillä lohikalojen fysiologiasta johtuen poikaset tuotetaan sisämaassa makeassa vedessä ja valtaosa ruokakalasta kasvatetaan merellä murtovedessä. Elävä kala ei kulje ristiin rastiin, mikä vähentää huomattavasti kalatautiriskejä. – Monissa maissa sekä poikaset että ruokakala kasvatetaan merellä, jolloin myös kalatautien torjunta on huomattavasti vaikeampaa, arvioi Koski.

Koski nostaa esille myös Ruokaviraston ja Kalankasvattajaliiton joka kevät yhdessä järjestämän Kalaterveyspäivän, jonka aikana pureudutaan kalatautien ajankohtaisiin kysymyksiin. – Kalaterveyspäivällä on takanaan jo pitkä perinne. Päivän anti on tärkeää sekä kalatautiasioita hoitaville eläinlääkäreille että kalanviljelijöille. Se on muutenkin osallistujille tärkeä foorumi tavata ja tutustua toisiinsa, arvioi Koski.

Suomessa kalanviljelijät ovat hyvin motivoituneita, kiinnostuneita ja tiedonhaluisia tietämään kalataudeista. Samoin Kalankasvattajaliiton aktiivinen rooli tiedon välittämisessä, neuvonnassa ja lausuntojen antamisessa on tuottanut tulosta. – Yhtenä esimerkkinä työstä on liiton julkaisema Kalanviljelyn Omavalvontaopas, missä hyvin selkeästi käydään läpi kalatauteja koskevia asioita, Koski kiittelee.

Perttu Koski Kalaterveyspäivässä Turussa vuonna 2019

Ennaltaehkäisy aina halvinta

Kalataudit ovat kalanviljelijöille aina ikävä asia mutta pään puskaan työntäminen on kaikkien kannalta vielä ikävämpää – ja kalliimpaa. Vanha viisaus, että ennaltaehkäisevä työ tulee kalanviljelijälle aina halvimmaksi, pitää Kosken mielestä edelleen paikkansa. Siihen liittyen näytteiden ottaminen ja lähettäminen Ruokavirastoon tutkittavaksi on ratkaisevan tärkeää.

–  Tietenkään kukaan ei toivo, että näytteistä kalatautia ilmenee, mutta ongelma ei katoa minnekään tekeytymällä tietämättömäksi. Jos joku tauti on laitoksen kaloihin iskenyt, tilanne ajan myötä vain pahenee ilman hoitotoimenpiteitä, Koski muistuttaa.

Joskus viranomaiset joutuvat tekemään kovia päätöksiä määräämällä laitoksen kalat hävitettäväksi ja laitos saneerattavaksi. – Niillä päätöksillä on aina suuri taloudellinen merkitys kalanviljelijälle. Minusta on tärkeää kuunnella kalanviljelijän mielipiteitä, että osataan käyttää oikeita toimia. Silloin kalanviljelijänkin on niitä helpompi noudattaa, sanoo Koski.

Perttu Koski oli 2010-luvulla Vietnamin vuoristossa kehittämässä kylmän veden vesiviljelyä.

Teksti: Mika Remes, kuvat: Mika Remes, Marjukka Rask, Pasi Anttila ja Antti Nousiainen