Merimetson ja harmaahaikaran aiheuttamien vahinkojen määrän arviointi merialueen kalankasvatuslaitoksilla

11.12.2023 Airaksinen Susanna, Ekblad Camilla, Kankainen Markus, Lindberg Pia, Niukko Jari, Ovaskainen Antti, Mats Westerbom

Luonnonvarakeskus selvitti yhdessä Turun yliopiston kanssa vuosina 2022–2023 harmaahaikaroiden ja merimetsojen aiheuttamia vahinkoja 14 rannikon vesiviljelylaitoksella. Kolmella laitoksella selvitys toteutettiin molempina vuosina. Hankkeen tavoitteena oli selvittää lajikohtaisesti näiden lintujen aiheuttamien vahinkojen laatua, niiden sijaintia ja määrää Suomen rannikolla sekä laitoskohtaisten ennaltaehkäisytoimenpiteiden tehokkuutta.

Tausta. Merimetson ja harmaahaikaran tiedetään aiheuttavan vahinkoja rannikkoalueen vesiviljelylaitoksilla. Haittojen kokoa, laatua ja laajuutta ei ole kuitenkaan Suomessa eikä muualla Itämerellä selvitetty järjestelmällisesti. Merimetso ja harmaahaikara vierailevat usein merialueiden kalankasvatuslaitoksilla ja aiheuttavat yrittäjille taloudellisia menetyksiä. Lintujen aiheuttamaa kokonaishaittaa ei tunneta. Haitta koostuu ainakin lintujen syömistä ja vahingoittamista kaloista sekä mahdollisesti lintujen läsnäolollaan kaloille aiheuttamasta stressistä joka muun muassa voi lisätä alttiutta kalataudeille. Linnut voivat vaikuttaa kielteisesti kalojen kasvuun ja rehutehokkuuteen, mikäli kalat eivät ruokaile optimaalisesti lintujen läsnäolon takia. Taloudellisia menetyksiä aiheutuu edelleen lintujen torjuntaan liittyvistä töistä.

Menetelmät. Tietoa lintujen aiheuttamista vahingoista ja niiden aiheuttamista kustannuksista kerättiin sekä yrityshaastatteluilla että kameraseurannalla. Yrityshaastattelut toteutettiin erillisenä lintuvahinkoihin paneutuvana aiheena. Haastatteluja tehtiin 16 kalankasvatusyrityksessä Suomenlahden, Saaristomeren, Selkämeren ja Perämeren alueella. Kaikki haastateltavat kasvattivat kalaa meressä verkkoaltaissa. Haastatteluilla pyrittiin selvittämään, onko kasvatusalueiden välillä eroja yhtäältä koettujen ongelmien suhteen ja toisaalta torjuntamenetelmien käytössä sekä torjuntaan kohdistuvan työn kustannuksissa.

Kameraseurantaan valittiin 14 eri laitoksen raamia. Valintaan vaikutti muun muassa millaisia kaloja ja vahingonehkäisymenetelmiä laitoksilla oli käytössä. Seurantaan valikoitiin myös suojaverkottomia kasseja sisältäviä kohteita, jotta saatiin tuotettua toissijaista tietoa vahingonehkäisytoimien tehokkuudesta. Alustavasti valittiin niitä laitoksia, joissa ongelmia oli havaittu ja joissa merimetsokoloniat sijaitsevat mahdollisimman lähellä. Kameroilla pyrittiin keräämään tarkkaa tietoa lintujen määristä, niiden ajallisesta esiintymisestä ja aktiviteetistä sekä saalistuspaineesta kuvaamalla kasvatusaltaita valvonta- ja riistakameroilla (Kuva 1). Valvontakamerat kuvasivat yhtäjaksoisesti vuorokauden ympäri ja niillä saatiin laajaa numeerista tietoa lintujen aiheuttamista suorista vahingoista ja vahingon ajallisesta vaihtelusta. Valvontakameroita oli kuitenkin vain rajallinen määrä, pääsääntöisesti yksi jokaista laitoista kohden ja tutkimuksen aikana seurattiin yhtäaikaisesti useampaa tuotantolaitosta. Valvontakameroilla ei siten saatu juurikaan tietoa laitosten verkkoallaskohtaisesta vaihtelusta. Kahdella laitoksella havainnointiin siksi riistakameroilla harmaahaikaroiden käyntimäärän suhteellista vaihtelua verkkoaltaiden välillä. Riistakamerat eivät kuvanneet yhtäjaksoisesti vaan ottivat kuvan joka kymmenes tai joka viidestoista minuutti.

Tulokset. Kaikki haastateltavat totesivat lintujen lisääntyneen verkkoaltailla viimeisen vuosikymmenen aikana ja aiheuttavan kasvatukselle yhä kasvavaa haittaa. Kalankasvattajat kokivat enemmän haittaa harmaahaikaroista kuin merimetsoista ja suurimmat vahingot koettiin kohdistuvan poikaslaitoksiin. Harmaahaikaroiden koettiin aiheuttavan enemmän haittaa rannan läheisillä laitoksilla, kun taas merimetsot aiheuttivat haittaa uloimmilla alueilla.

Enemmistöllä haastateltavista oli lintuverkot altaiden suojana. Kahdelta kasvattajalta suojaverkot puuttuivat isompien kirjolohien verkkoaltaista, koska kalan koon oletettiin suojaavan saalistukselta. Moni koki lintuverkkojen torjuvan hyvin merimetsojen aiheuttamaa haittaa, mutta samalla lintuverkot mahdollistivat harmaahaikaran saalistusta (Kuva 2).

Haastateltavat mainitsivat suurimman kustannuksen muodostuvan lintujen suojautumiselta kuluvasta työajasta. Lähes kaikki haastateltavat kertoivat merimetsojen ja harmaahaikaroiden aiheuttavan runsaasti lisätyötä kasvatuskauden aikana. Tuntiarviot vaihtelivat 2–3 tunnin välillä työviikkoa kohden. Lisätyö aiheutui lintuverkkojen asentamisesta ja vaihtamisesta, lintujen irrottamisesta verkoista ja lintuverkkojen paikkaamisesta. Kaikkien yrittäjien mielestä lintujen aiheuttamien suorien hävikkien ja lintujen läsnäolon aiheuttamien kasvutappioiden kokoa on hyvin vaikeata arvioida.

Kameraseurantatutkimus tuki laajasti yrittäjien havaintoja. Suurimmat ongelmat esiintyivät eteläisillä merialueilla ja pohjoisempana ongelma oli vähäisempi. Seuratuilla laitoksilla, harmaahaikarasta koitui merimetsoon nähden merkittävästi suurempaa suoraa haittaa. Harmaahaikaroiden lukumäärä verkkoaltailla ja niiden poistamien kalojen lukumäärä oli huomattavasti suurempi kuin vastaavat määrät merimetsojen kohdalla. Harmaahaikaroiden läsnäolo oli korkeimmillaan eräällä laitoksella, jossa vuorokauden jokaisena tuntina paikalla oli keskimäärin kolme lintuyksilöä. Vastaavasti merimetsoja oli pahimmillaan keskimäärin yksi yksilö kahden tunnin aikana (Kuva 3).

Enimmillään harmaahaikarat onnistuivat saalistamaan yhdestä verkkoaltaasta keskimäärin 159 kalaa havainnointipäivää kohden. Luku on aliarvio, koska jokaista saalistustapahtumaa ei kyetty dokumentoimaan yön pimeyden tai muiden olosuhteiden takia. Vastaavasti merimetsot saalistivat pahimmillaan 42 kalaa/havaintopäivä (Kuva 4).

Yleisemmin haittaa aiheuttivat joko harmaahaikara tai merimetso, mutta harvoin molemmat lajit olivat aktiivisia samalla laitoksella. Kun tarkastellaan koko materiaalin mediaaneja, harmaahaikaroiden aiheuttamat suorat vahingot olivat kuitenkin kohtuulliset, ja merimetsojen osalta ne olivat jopa vähäiset. Merimetsot aiheuttivat yleisesti pahimmat haitat altaissa, joissa suojausta ei käytetty ollenkaan, ja näissä raameissa ne onnistuivat pyydystämään myös kookkaita kaloja.Suurin merimetsoista koituva määrällinen haitta, esiintyi kuitenkin poikasaltaassa jossa oli suojausta. Yrittäjien kuva siitä, että merimetsot eivät syö suurikokoisempaa kalaa, ei siten aina pitänyt paikkansa. Kameraseurantatutkimus osoitti myös, että harmaahaikaravahingot saattavat yrittäjiltä jäädä huomaamatta, koska linnut ovat aktiivisia illasta-aamuun, mutta päiväsaikaan ne ovat pääosin muualla. Todellinen lintupaine saattaa siten jäädä yrityksiltä huomaamatta. Toisaalta linnut eivät välttämättä kalasta, vaikka saattavat roikkua laitoksilla, eli lintujen määrä ei aina korreloi positiivisesti haitan määrän kanssa. Merimetsot olivat aktiivisia vuorokauden valoisana aikana, ja yöaikaan merimetsoista johtuva saalistuspaine on pääosin vähäinen. Riistakamerat osoittivat, että harmaahaikaroiden saalistuspaineet vaihtelivat eri altaissa saman laitoksen sisällä, mutta erot olivat pääosin varsin pieniä (Kuva 5).

Johtopäätökset. Tutkimus osoitti, että harmaahaikarasta koituu paikallisesti mittavaa haittaa kalankasvatukselle. Keskimäärin toimialalle harmaahaikarasta johtuvat suorat tuotantotappiot ovat merimetsoa tavallisemmat ja suuremmat. Tutkimus osoitti myös, että laitoskohtainen ja ajallinen vaihtelu lintumäärissä samalla laitoksella oli suurta. Merkittäviä ongelmia ei siis esiinny kaikkialla ja kaiken aikaa. Luultavasti aineiston suuri hajonta selittyy parhaiten alueen lintupopulaation koolla ja torjuntamenetelmien tehokkuuden vaihtelulla eri laitoksilla. Ratkaisut, joissa suojaverkko on tiheä ja riittävän korkealla vesirajasta antaa tehokkaimman suojan molemmilta linnuilta. Tutkimus osoitti edelleen, että harmaahaikarat ovat aktiivisimmillaan illalla, yöllä ja aamuvarhain, merimetsot sen sijaan ovat aktiivisia enimmäkseen päiväsaikaan. Harmaahaikarapaine eri laitoksilla voi siksi olla huomattavasti suurempi kuin mitä päiväsaikainen tilanne ennustaa. Toisaalta useassa paikassa haikarat viettivät laitoksella paljonkin aikaa, vaikka eivät juurikaan kalastelleet.

Pienen otannan takia, tässä hankkeessa ei kyetty mittaamaan lintujen aiheuttaman stressin vaikutusta kalojen kasvuun. Kasvutehokkuuden mittaaminen ja syy-seuraussuhteiden arviointi edellyttäisi kokeellista tutkimusasetelmaa, jossa vaihtelua aiheuttavia tekijöitä voitaisiin edes osittain kontrolloida. Tuotantomuuttujissa vaihtelua aiheuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi ympäristö- ja sääolosuhteet, ruokinnan tarkkuus, ruokintamenetelmä, rehuvalinnat, laitoksen tekniset ja teknologiset ratkaisut esimerkiksi kuolleisuuden seurannassa sekä poikasten alkuperä ja vallitseva kalaterveys.

Rehutehokkuuden huomattiin heikkenevän merkittävästi tapauksessa, jossa linnut aiheuttivat havaintojen perusteella suurta hävikkiä. Kevään punnituksessa rehutehokkuus oli 25 % heikompi altaassa jossa hävikki oli lähes 50% kaloista, verrattuna vastaaviin altaisiin jossa hävikki oli 20 % luokkaa. Tämä on loogista tilanteessa jossa esimerkiksi kalojen ruokahalua ei havaita pinnasta tai käytetään automaattista ruokintaa ja jossa kasvatusallasta ruokitaan oletetun virheellisen biomassan perusteella eikä ruokahaluun perustuen.

Lisätietoa hankkeesta

markus.kankainen@luke.fi, mats.westerbom@luke.fi

Yhteistyökiitokset:

Kiitämme kaikkia hankkeessa olevia viljelylaitoksia hyvästä yhteistyöstä. Toivomme yhteistyön jatkuvan tulevina vuosina.