YLE 2.9.2018 Kalatalous
Suomessa on vireillä useita isoja kalankasvatuslaitoksia. Varkautelainen Finnforel kasvattaa annoskokoista kirjolohta mullistavalla tavalla.
Ollaan Varkaudessa, Stora Enson entisen paperitehtaan, nykyisen kartonkitehtaan alueella. Hallin rakennutti viime vuonna yritys nimeltä Finnforel, josta harva suomalainen tai savolainenkaan on ehtinyt kuulla mitään.
Finnforelin taustalla on kolme yhtiötä, joista vastassa on kalankasvatusteknologiaa kehittävän Arvo-Tecin toimitusjohtaja Kaj Arvonen. Hän avaa ovet ja johdattaa sisään hämärästi valaistuun halliin.
Hallissa on seitsemäntoista suurta allasta. Niissä kasvaa yhteensä noin 550 000 kirjolohta, eli lähes yhtä paljon kaloja kuin Helsingissä on asukkaita. Altaiden yhteenlaskettu tilavuus vastaa suurin piirtein pienen koulun liikuntasalia.
Avovedessä nämä kirjolohet eivät ui ikinä. Niitä kasvatetaan Varkaudessa neljä kuukautta, kunnes ne ovat tarkalleen 700 gramman kokoisia.
Sitten kalat teurastetaan ja pannaan jalostamon liukuhihnalle, jossa kolmiulotteisella skannerilla varustettu automaatti leikkaa jokaisesta kalasta kirurgintarkasti kaksi 170 gramman filettä.
– Plus miinus yksi gramma, Arvonen tarkentaa ja johdattaa linjaston loppupäähän.
Fileet putoavat kuljetuslaatikoihin annospakkauksissa, joissa lukee tuotenimi Saimaan Tuore. Laitos sijaitsee Saimaan rannalla, kasvuvesi tulee Saimaasta ja tuorettakin kala on, mutta siihen loppuvat yhtymäkohdat luontoon.
Tämä ei ole kalastusta, tämä on teollista vesiviljelyä.
Finnforelista voi tulla Suomen ensimmäinen kannattava ison mittakaavan kiertovesilaitos eli kalan sisäkasvattamo.
Jos Finnforel onnistuu, vaikutus voi olla käänteentekevä.
Kotimaisella kalalla on nimittäin rutkasti kirittävää.
Vielä 2000-luvun taitteessa kotimaista ja ulkomaista kalaa syötiin lähes tasatahtiin. Nyt meillä syödään pääosin norjalaista lohta, koska kalatalouden jättimaa on tuonut sitä Suomeen runsaasti ja kohtuuhintaan. Aivan viime vuodet Norjan-tuonti on hiukan vähentynyt.
Suomen oma kalatalous on ollut pitkässä murroksessa.
Ammattikalastajien määrä on vähentynyt ja keski-ikä noussut. Kalankasvatuslupia ei rehevöitymisen vuoksi ole juuri myönnetty. Kotimainen kalabisnes on tehnyt hidasta kuolemaa, tai vähintäänkin kärsinyt happikadosta.
Nyt, uusien kalankasvatustapojen ansiosta, suomalaisella kalalla on kuitenkin enemmän toivoa kuin aikoihin. Käsillä on kalankasvatuksen suurin momentum sitten 1980-luvun, sanovat asiantuntijat.
Varkauden kaltaiset sisähallit eli kiertovesilaitokset, joissa samaa vettä käytetään suljetussa kierrossa mahdollisimman pitkään ja pumpataan sitten jätevedenpuhdistukseen, ovat ekologisesti tämän hetken kestävintä kalantuotantoa. Sisähallit ovat maailmalla jo iso trendi.
– Toistaiseksi kaikki kiertovesilaitokset Suomessa ovat olleet tappiollisia. Ala on nuori ja tuotanto on kallista, sanoo kalankasvatusta lähes 30 vuotta tutkinut Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Jouni Vielma.
– Mutta kiertovesitekniikka antaa myös ihan toisenlaiset mahdollisuudet, koska kuormitus luonnolle on olennaisesti pienempi. Käsillä on iso mahdollisuus
Myös merellä on kehitytty. Rehupäästöjä on saatu leikattua huomattavasti kauhulla muisteltuun 1980-lukuun verrattuna, ja uusia laitoksia suunnitellaan matalien rannikkovesien sijaan avomerelle kauemmas rannikon riita-alueista.
Varkaus ei ole ainoa sisäkasvattamo. Kaksi muuta uutta laitosta ovat Fifax Eckerössä Ahvenanmaalla sekä kalankasvatusta ja salaattituotantoa yhdistävä Sybimar Uudessakaupungissa.
Sybimar on noin kolme kertaa Finnforelia pienempi laitos. Fifaxista taas on määrä tulla kolme kertaa suurempi, peräti kolmen miljoonan kilon laitos, mutta tuotannon aloittamisessa on ollut useita ongelmia. Fifaxin tuotanto on nyt käynnistymässä miljoonan kilon mukaan, ja kahden miljoonan kilon tahti on tarkoitus saavuttaa lähiaikoina.
Kaikki kolme ovat olleet tappiollisia. Finnforelilla ja Fifaxilla tosin luvuissa ei näy vielä tuotantoa, vaan vasta perustamiskuluja.
Kasvattamoita on mennyt konkurssiin, ja Sybimarin hanke perustaa hallikasvattamo Summan entiseen paperitehtaaseen Haminassa kariutui. Finnforelin naapurina Varkaudessa sijaitseva kaviaarikasvattamo Carelian Caviar oli sekin yhä viime vuonna tappiollinen, vaikka luvut ovat osoittaneet parempaan suuntaan.
Sisämaalaitosten lisäksi luvat on myönnetty kolmelle isolle avomerilaitokselle Luvialle, Kustaviin ja Haukiputaalle.
Jos kaikki yltävät täyteen tuotantoon, kuluttajille olisi tarjolla miljoonia kiloja lisää kotimaista ruokakalaa. Prosenteissa se tarkoittaa varovasti arvioiden ainakin 10–20 prosentin kasvua nykyiseen.
Ala on muuttumassa niin pääomavaltaiseksi, että perinteisten perheyritysten rahat eivät riitä hypätä kyytiin. Tuottajien on saatava taakseen muiden alojen isoja yhtiöitä tai sijoittajia. Tästä on merkkejä, sanoo Sitran kiertotalousasiantuntija Hanna Mattila.
– Näyttää siltä, että kestäviä kohteita etsivät sijoittajat ovat nyt löytäneet tämän alan.
Finnforelin hallissa rehuautomaatti purskauttaa yhteen altaaseen neljä kiloa hollantilaista kalanrehua. Pintavesi muuttuu isoksi porealtaaksi, kun teurastusikää lähestyvät 600-grammaiset kirjolohet syöksyvät ruoan perään.
Ruokinnan onnistuminen on täällä kaiken a ja o. Kalojen pitää kasvaa täsmälleen suunnitellusti 700-grammaisiksi.
Siinä Finnforelin osakasyhtiö Arvo-Tec on maailman huippua. Sillä on ruokintajärjestelmien jälleenmyyjiä 17 maassa. Muutama vuosi sitten Arvo-Tec toimitti kiertovesilaitoksen Venäjän Dagestaniin. Tekniikka kuljetettiin paikalle 21 rekka-autolla, jotka ajoivat letkassa Helsingistä Kaspianmerelle.
Muut omistajat ovat toinen konkari, tukkuyhtiö Heinon Tukku sekä Venäjän-liiketoimistaan tutun suomalaissijoittaja Pekka Viljakaisen yhtiö Aii Corporation.
Kalat menevät pääosin tavallisille kuluttajille. Finnforel on tehnyt myyntisopimukset molempien isojen kauppaketjujen eli Keskon ja S-ryhmän kanssa.
Tukia kasvattamo sai Euroopan meri- ja kalastusrahasto EMKR:ltä yhteensä runsaat viisi miljoonaa euroa. Ilman sitä hanke ei olisi toteutunut. Isot trendit olivat Finnforelin puolella: EU haluaa pönkittää omaa kalatalouttaan pärjätäkseen Aasiaa ja Amerikkaa vastaan.
Ratkaisevaa on yhteistyö Stora Enson kanssa. Jätevedet menevät suoraan metsäyhtiön jätevesiprosessiin, ja Finnforel saa myös käyttämänsä energian kohtuuhintaan. Mikä tärkeintä, ympäristölupa sisältyy Stora Enson lupaan.
Kun Kaj Arvonen on kierrättänyt läpi koko Finnforelin lähes 5 000 neliömetrin tehdashallin, ymmärtää miksi hanke on maksanut 16 miljoonaa euroa: halli on täynnä tekniikkaa.
Kaksi valtavaa lämpöpumppua pitää huolta siitä, että sisäilma pysyy jatkuvasti 16–17 asteessa ja kasvatusvesi asteen viileämpänä. Vesipumput kierrättävät vettä jatkuvasti paitsi altaasta toiseen myös puhdistukseen, jossa siitä poistetaan ravinteita eli kalojen jätöksiä.
Kaikki vaatii jatkuvaa tarkkailua ja nielee paljon sähköä. Kalanrehu on tuotannossa kallein kuluerä, sähkö toiseksi kallein. Etuna on, että prosessi on luonnonvesiin verrattuna täysin tasalaatuinen.
– Myrskyt, helteet ja pakkaset eivät vaikuta. Tuotanto toimii 365 päivää vuodessa samalla lailla, Arvonen sanoo.
Kallis investointi vaatii sitä, että puolen miljoonan kalan biomassan on alettava tuottaa nopeasti. Arvonen on luottavainen.
Hän on alan konkari, ollut mukana kalabisneksessä isänsä ja setänsä vuonna 1969 perustaman Arvo-Kalan kautta käytännössä koko ikänsä. Kiertovesilaitoksia hän alkoi Arvo-Tecin toimitusjohtajana kehittää 2000-luvun alussa, ja nyt ne ovat hänen mukaansa kehittyneet siihen pisteeseen, että hallituotanto kannattaa.
– Yksi tämän alan kaveri sanoi, että 50–60 vuoden päässä historiikeissa kirjoitetaan, että joskus kalaa kasvatettiin meressä, Arvonen hymähtää.
Varkauden laitos on yksi iso koe. Jos sisäkirjolohen tuotanto toimii ja kala menee kaupaksi, vastaavia halleja nousee epäilemättä lisää. Niistä on suunnitelmia myös Finnforelilla.
– Kun tämä saadaan toimintaan, katsotaan minne päin seuraavan laitoksen voisi rakentaa. Meillä on alustavat suunnitelmat jo olemassa.